Sivutiellä

Kalle Veirto:  Ohut hauska kirja Karisto 2017 157 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Slurps. Tämän lukee äkkiä. "Iiro-Matias tosiaan oli rasisti seiskalla. Oli käärityt farkun lahkeet, maihinnoususaappaat ja vihreä pilottitakki. Silloin hän "vihasi apinoita" ja piti hakaristimerkkiä taskussa, mutta ei koskaan ommellut sitä hihaan. / Sitten sattui jotain ja puuska meni ohi. "Jotain" liittyi luultavasti siihen, että Iiron isän firmaan tuli töihin mies Irakista, hyvä tyyppi. silläkin saattoi olla vaikutusta, että ne kaksi muuta pilottitakkia olivat kahta luokkaa ylempänä ja saivat peruskoulutuksensa päätökseen." Kalle Veirton Ohut hauska kirja  osuu oivaan saumaan. Pojat lukevat yhä vähemmän, mikä näkyy heikkoina luku- ja kirjoitussuorituksina. Internet on korvannut kirjat, eikä heikkolukuisen ole helppo tarttua paksuihin, vaativiin kaunokirjallisuuden klassikoihin.  Ohuen hauskan kirjan  parhaana puoleena voikin pitää sen helppolukuisuutta. ...

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu WSOY 2009 (1956) 47 s.  Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hihhohhuu. Tiedättekö ne lapsuudenkirjat, joista piti mutta ei kuitenkaan pitänyt? Kirsi Kunnaksen runokokoelma Tiitiäisen satupuu  on minulle sellainen. Teoksen nimenä Tiitiäisen satupuu kuulostaa ihanalta. Kuulemista ja kuuntelemista Kunnaksen teoksen lukeminen onkin: runot nappaavat itseensä äänimaisemia. Kunnas leikkii kielellä, hyödyntää onomatopoeettisuutta, sanojen minimipareja, vertailee sanoja keskenään, laittaa samankuuloiset samaksi. Riimittely on olennainen osa Kunnaksen klassikkolastenrunoja. Kielellä, äänillä ja äänteillä leikkimisestä syntyy iloisia, vallattomia kokonaisuuksia: Tikka hakkaa hakkaa hikkaa/hakee hakee tikkalikkaa/ tik tik.  Voi tätä hoppua hoppua hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loppua loppua/ polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa. Toisaalta jotkin sanat kuulostivat väistämättä inhottavilta, pelottavilta ja kummal...

Koko Hubara: Ruskeat tytöt Like 2017 235 s.  Pisteitä: 4/5 "Kaikki aina puhuvat, että me 80-luvun Ruskeat lapset olemme tienraivaajia. Sillanrakentajia. Mutta emme me ole, emmekä välttämättä halua olla, ja niin kauan kuin minussa veri virtaa, aion pitää huolen siitä, että sinunkaan ei tarvitse sitä olla. Ellet itse niin halua. Sinun ei tarvitse viitoittaa minun tietäni. Tämän maan tietä. Henkilökohtaisesi ei tarvitse olla poliittista. Ellet itse niin halua. SSinulla on täysi itsemääräämisoikeus kehoosi, identiteettiisi, tarinaasi, vaikka meillä olisikin kapea leikkauspisteemme siksi että juuri minä synnytin juuri sinut." Haparoivana feministinä olen seurannut mielenkiinnolla Koko Hubaran Ruskeat tytöt -median ja samannimisen esseekokoelman julkistamista. Feminismi on ollut minulle oppimista, ja juuri nyt ajattelen, että kaikista eniten minun on opittava rodusta, rasismista, valkoisuudestani, etuoikeuksistani. Minun on opittava näkemään maailmassa niitä asioita,...