Sivutiellä

Englanti: Bernardine Evaristo - Keisarin kullanmuru (Johnny Kniga 2003) Keisarin kullanmuru kertoo sijoittuu 1200-luvun Lontooseen. Säeromaani kertoo Zuleikasta, joka naitetaan lapsena vanhalle miehelle - mustan tytön asema ei ole kaksinen. Zuleikan elämän käännekohdaksi muodostuu tapaaminen keisari Septimus Severuksen kanssa - Zuleikasta tulee tämän rakastaja. Kiinnostavinta Keisarin kullanmurussa on ehdottomasti se, että se antaa äänen sellaiselle henkilölle, mustalle tytölle, jonka ääntä historiankirjoituksissa ei juuri ole kuultu. Evaristo tekee teräviä huomioita naisen asemasta kertomisajankohtana mutta myös nykypäivänä - Keisarin kullanmuru osoittaa, ettei kovin pitkälle ole 1200-luvulta päästy, vaikka toisin voisi kuvitella. Säeromaani toimii muotona kohtuullisesti, mutta paikoin kahden rivin säkeistöt ovat raskasta luettavaa. Käännöksessä ontuu se, että muuan maalaispalvelija puhuu savoa - ei tunnu luontevalle, vaikka ymmärrän, että käännöstehtävä on ollut varmasti v...

Vigdis Hjorth: Perintötekijät S&S 2019 (2016) 379 s. Suom. Katriina Huttunen Kansi: Elina Warsta Pisteitä: 5/5 Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. -- Vaatii kovaa työtä tehdä kärsimyksestä mitään sellaista mistä on hyötyä kenellekään, varsinkaan kärsivälle itselleen.   Toisinaan, joskus, kirja löytää luoksesi hetkellä, jolloin tarvitset sitä. Kirjan ei tarvitse käsitellä sitä, mitä itse käy elämässä läpi - riittää, että teos koskettaa jollakin tasolla. Toisinaan se on kieli, toisinaan sisältö, toisinaan se, mitä teoksella halutaan sanoa.  Vigdis Hjorthin Perintötekijät  on minulle teos, jonka luin juuri silloin, kun minun tarvitsi lukea se. Norjalaisen Hjorthin tähänastisena pääteoksena pidetty romaani kertoo perheestä, jolla on salaisuuksia, perheestä, joka on piilottanut salaisuuksia vuosikymmeniä. Romaanin minäkertoja on Bergljot, noin 50-vuotias nainen, joka joutuu kohtaamaan perh...

Bo Carpelan:  Piha   Otava 1984 (1969) Suom. Tuomas Anhava 103 s.  Pisteitä: 5/5 Vähän yllättäen löysin runokokoelman minun makuuni. Etsin luettavaa Helmet-haasteen kohtiin 47 ja 48 - samankaltaisia nimikkeitä. Milan Kunderan Pila  ja Bo Carpelanin Piha  muistuttavat toisiaan, ja näistä otin lukemiseksi ensimmäisenä Carpelanin runokokoelman.  Piha  on proosamainen runoelma kaupunkilaiselämästä ennen sotien aikaa. Runojen minäpuhuja on lapsi, kasvava poika, joka lapsille tyypilliseen tapaan tarkkailee kerrostaloelämää tiiviisti ja tarkkanäköisesti mutta kuitenkin vähän ulkopuolelta. Runonpuhuja tekee havaintoja lapsen maailmasta: hän esimerkiksi seuraa, miten ikkunasta valuu vesinoroja sateisella säällä.  Pihassa  on kiinnostavaa sekä arjen kuvaus että runonpuhujan ulkopuolisuus. Kokoelma alkaa runolla, joka kehystää koko teosta: Carpelan luo arkisen maiseman tavallisesta päivästä: kesä on kääntymässä loppuun, ...