maanantai 2. helmikuuta 2015

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
WSOY (2014)
248 s.
Pisteitä: 4/5
"Hautaustoiminta on tulevaisuuden ala. Minun sukupolvelleni kelpaa vaatimaton, on aina kelvannut, mutta toista tulee olemaan vuonna kaksituhatta ja viisikymmentä. Pitää olla arkussakin mökämusiikkia, lämmitys, ilmastointi, pehmusteita ja jääkaappi. Sitä paitsi puutavaraa tarvitaan yhden ihmisen arkkuun puolitoistakertaisesti, koska väki koko ajan lihoaa ja samalla vähentää liikuntoa. Pahvitehtaatkin voivat hyvin, koska kukkopilliporukka tahtoo mennä vaatimattomasti ja ympäristöystävällisesti kuoppaan."
Mielensäpahoittaja, elämän lopun valmistelua. Elämänviisauksia, suomalaista katsantoa, elävät henkilöt.

Välipala: Kyrö on taattua turvallista, Kyrö on suomalaista. Helppolukuista, viihdyttävää, ääneen naurattavaa. Mielensäpahoittaja-kirjoihin on helppo tarttua, ne ovat helposti lähestyttäviä ja ne tarjoavat lukijalle hyvän kirjallisuutta, hymyilyttäviä lukukokemuksia. Huumori unohtuu suomalaisuudesta usein, mutta Kyrö taitaa sen, tekee sen sillä tavalla, että hauska on totta ja tosi hauskaa.

Sukkeluudet: Ei voi kiistää, etteikö Kyrö olisi kielellisesti lahjakas. Kieli, kielikuvat, lauserakenteet, tyyli ovat Mielensäpahoittajien, niin aiempien kuin uusimmankin, suurin vahvuus. Heti alkusivuilta huomioni kiinnitti vaatteet melkein yhtä raskaat kuin elämä itse: suorastaan runollista! Vaikka Kyrö on tunnettu tyylistään ja kyllä ei -lauseistaan, muotoseikat eivät jää ainoaksi kehujen perustaksi. Kyrö käyttää tyyliään sanoakseen lyhyesti, hyvin suomalaisella tavalla asioita, elämänviisauksia, ohjeita, jotka todella pitävät paikkansa. Moniin lausahduksiin jää kiinni, niiden merkityksiä vatvoo väkisin, joskin Kyrö on siinäkin onnistunut, ettei symboliikka ole tavalliselle suomalaiselle lukijalle liian kiemurtelevaa, piilotettua. Vertauskuvat otetaan suomalaisuudesta, niin kuin nyt vaikka siihenkin, miten Mielensäpahoittaja valmistautuu kohtamaan elämänsä lopun: 
"Sanoin laittavani asiat valmiiksi niin kuin järkevä ihminen tekee kesämökilleen talvea varten. Puhdistaa rännit, paikkaa ruosteet, vaihtaa lahoavat laudat. Eristää vesiputket etteivät jäädy ensimmäisillä pakkasilla. Ei ole sen kummempaa."
Pinnan alla: Mielensäpahoittaja on juro suomalainen, pysyy kannassaan, on sukulaisten mielestä muutosvastarintainen, omapäinen vanhus. Kyrö muistuttaa romaanissaan, ettei kukaan ole pelkästään sitä, miltä pinnalta näyttää: vaikka vanhuksen onkin vaikea asettaa ajatuksiaan ja tunteitaan sanoiksi, kovan, tunteettoman miehen kuori murtuu aika ajoin. Mielensäpahoittajan suhtautuminen pieniin lapsiin on suorastaan eloisaa, heittäytyvää, lempeää ja lapsenomaista: vaikka hän monia asioita jyrkästi vastustaa, niin pikkuautoja voi ajeluttaa piimäpurkin ja perunakattilan vierestä. Pinnan alta löytyy toisia ajatteleva, terävämielinen mies, joka tietää elämästä yhtä ja toista mutta oppii silti sylittämään tablettia.

Elokuva: Harvoin katson elokuvia, jotka perustuvat kirjaan, tietäähän sen, miten siinä käy, lukutunnelma menee pilalle. Mielensäpahoittajan katsoin viime syksynä, kiittävistä kehuista kiinnostuneena. Hyvä elokuva, mutta toki se mielessäni kummitteli, kun luin tätä uusinta. Mielensäpahoittajan, Antti Litjan, osalta tehokkaana, toimivana: Litjan äänen kaiku teki Mielensäpahoittajasta vieläkin elävämmän. Miniän osalta elokuvakokemus häiritsi, häiritsi, häiritsi, niin roolihahmo kuin itse Mari Perankoski ärsyttivät minua suunnattomasti. Kirjaa lukiessa kuulin koko ajan miniän rasittuneen äänen, epäystävälliset piirteet, halveksivat katseet. On se kummallista, miten elokuvat muokkaavat lukukokemusta, ja se varsinkin, miten paljon omat kuvitelmat aina eroavat siitä, mitä valkokankaalle on saatu.

Runsauden paljous: Runsaista kielikuvista ja elämänviisauksista tulee väkisin mieleen, vaivaako Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajaa kuitenkin runsauden paljous. Elämänohjeita, totuuksia suomalaisuudesta ja suomalaisesta elämästä on niin runsaasti, vaikka yhdestäkin lausahduksesta saisi rakennettua teeman, joka kantaisi kokonaisen romaanin loppuun. Monia lausahduksia, sananparsia ja kannanottoja yhdistää toki romaanin pääteema, maailman muuttuminen ja siihen suhtautuminen, mutta Mielensäpahoittajan rönsyileviin ajatuksiin pysähtyisi mielellään pidemmäksi aikaa. Minulle huumori ei ole parhain keino käsitellä vaikeita asioita, sukupolvien välisiä suhteita, kuolemaa: vaikka kiemurteleva pohdiskelu ei Mielensäpahoittajalle kuulukaan, kaipasin välillä kuvailevampaa otetta. Kyrö haastaa lukijan perisuomalaiseen tyyliin, töksäyttää väitteen, liehakoi lukijaa suomalaiseen mielenmaisemana sopivalla kuvastolla ja onnistuu. Tyylinä ja teoksena Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja toimii, mutta minä kaipaan lukuelämyksiini myös toisenlaisia käsittelytapoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti