torstai 29. syyskuuta 2016

Péter Gárdos: 117 kirjettä

Péter Gárdos: 117 kirjettä
Siltala 2016 (2015)
Suom. Juhani Huotari
257 s.
Pisteitä: 3/5
"Hän avasi kuoren, jonka posti oli toimittanut perille elokuussa, luki huolellisesti kirjeen, ja huomattuaan, että kaukaisesta Lårbrosta kirjoittanut nuori mies, jolla oli kaunis käsiala, oli selvästikin erehtynyt henkilöstä, hän unohti saman tien koko jutun."
Tarina miehestä, joka kirjoittaa naisille kirjeitä, ja naisesta, joka vastaa yhteen niistä.

 117 kirjettä on kaunis ihmissuhderomaani. Se kertoo ihmisistä, joita keskitysleirit ovat haavoittaneet syvästi, ihmisiä, jotka kaipaavat toisiaan ja kotiaan. Miklos on sairastunut ja kaipaa itselleen vaimoa, Lili on väsynyt omaan sairauteensa ja tylsyyteensä. Mikloksen kirje saapuu hyvään aikaan.

Ehkä kiinnostavinta tässä romaanissa on se, miten keskitysleireistä lopulta vaietaan. Ne pistävät aina silloin tällöin, hahmojen mieli ajautuu kauheuksiin, joista on juuri ja juuri selvitty. Kauheuksista ei kuitenkaan haluta puhua - koskaan. Ihmiskohtalot ovat traagisia - paitsi että henkilöt on lähetetty pois kotimaastaan, he surevat kadonneita omaisiaan, pettyvät suru-uutisiin ja kadehtivat niitä, joilla menee paremmin. Ja samaan aikaan he ovat yhä ihmisiä, jotka kaipaavat toisen ihmisen läheisyyttä ja rakkautta, uutta alkua elämään.

Vaikka 117 kirjettä on tarinana ihastuttava ja koskettaa, sen ongelmaksi kärjistyy se, että juoni on helppo päätellä jo alusta alkaen. Lukijalle selviää nopeasti, mistä kirjan nimi juontuu ja mitä tärkeimpien hahmojen välillä tapahtuu. Jännite perustuu siihen, tapaavatko Miklos ja Lili toisensa, ja siihen, miten heidän heikkoina ja sairaina oikein käy. Kertojaratkaisukin paljastaa jotakin.Viimeiseksi tunnelmaksi jääkin se, että tarinalta odotti jotakin muuta kuin ihan ilmeisintä.

Toisaalla: Ullan mielestä kirja on koskettava ja herättää toivoa selviämisestä, Mari a kuvaa teosta kauniiksi kertomukseksi, Mai toivoo hellyttävälle mutta raadollisuuksista muistuttavalle kirjalle lukijoita, Tuijata on listannut useita syitä, miksi kirja kannattaa lukea, ja Kristaakin teos kosketti suuresti.

2 kommenttia:

  1. Kirja kosketti ja liikutti tunteita, mutta oli silti toiveikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toiveikkaat tarinat ovat aina ihania ja tarpeen.

      Poista