maanantai 6. elokuuta 2018

Onko menestyvän naisen oltava poikkeuksellinen, eli miksi Elina Tuomen Itsenäisiä naisia onnistuu ja ontuu

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia. 70 suomalaista esikuvaa
S&S 2018
155 s.
Pisteitä: 3/5
Iltasatuja kapinallisille tytöille on aloittanut buumin. Enää ei haluta vaieta naisten menestyksestä, vaan kustantamot julkaisevat kiihtyvään tahtiin kuvitettuja kirjoja, joissa nostetaan esille menestyneitä, uraa tehneitä naisia. Suomessa ilmestyy tänä syksynä kolme teosta (joista kaksi on jo kaupan), joissa tytöille ja naisille annetaan kunniaa. Olen ollut ilmiöstä innoissani, sillä naisten merkityksestä historiassa pitää puhua. Tässä postauksessa ei kuitenkaan näe ylenpalttista hypetystä. Pohdin juuri ilmestyneen, Elina Tuomen kirjoittaman ja kuvittaman Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa -teoksen avulla, mitä vaaranpaikkoja naisten representaatioissa on. 

Itsenäisten naisten idea on isosiskokirjoistaan tuttu: aukeamalla esitellään naisen kuva ja tarina. Tarinoissa korostetaan naisten omatoimisuutta ja itsenäisyyttä. Tuomi on koonnut teokseensa 70 suomalaisen naisen tarinat. Teos etenee 2010-luvulta 1800-luvulle ja esittelee sekä nykyisiä että aikaisempia vaikuttajia. Kirja täyttää tavoitteensa siinä, että se kuvaa eri tapoja olla nainen. Lukija huomaa, että aiemmin vaikuttavat naiset olivat lähinnä taiteiden alalta, kun taas nykyään naisilla on erilaisempia rooleja. 

Lukijana jäin kuitenkin odottamaan teokselta enemmän. Rehellisesti sanottuna kaipasin enemmän moninaisuutta, mikä tuntuu hassulta, kun kirjan ydinajatuksena on esitellä erilaisia tapoja olla menestyvä nainen. Esittelen seuraavaksi sitä, miksi Tuomi ei täysin poistunut kaavamaisesta tavasta kuvata naisia ja mitä kirja olisi tarvinnut ollakseen entistä intersektionaalisempi. 

Feministikään ei aina huomaa juurtuneita kielenkäyttötapoja

Vaikka Tuomi tekee teoksessaan ansiokasta työstä feminismin esille tuomiseksi ja käyttää intersektionaalisen feminismin käsitteitä yleistajuisesti, kielitieteilijänä muutamat kielelliset käytänteet ja perinteikkäät diskurssit, tässä tapauksessa puhetavat, jäivät mietityttämään minua. Itsenäisten naisten sisarkirjoja on moitittu siitä, että niitä hallitsee "Pystyt mihin vain" -diskurssi, jossa huomio ei ole niinkään tytön tai naisen omissa kyvyissä vaan siinä ajatuksessa, että kun taistelee tarpeeksi, pääsee elämässään pitkälle. Esimerkiksi Emma Irene Åströmistä Tuomi kirjoittaa, että tästä tuli perisuomalainen esimerkki siitä, miten köyhyydestä voi kamppailla tiensä ulos. Puhetapa siitä, että tarpeeksi työskentelemällä ja tarpeeksi tahtomalla, voi saada haluamansa, ei tietenkään vertaudu suoraan todellisuuteen: köyhyydestä ei todellakaan taistella noin vain pois. Kritiikki siitä, että tyttöjen oletetaan taistelevan itsensä menestykseen, on mielestäni ihan ansaittua. Minä kaipasin teokseen tavallisia naisia, tavallisia tyttöjä. Itsenäisten naisten henkilöistä monet, joskaan eivät suinkaan kaikki - ovat tai olivat hyvistä, etuoikeutetuista perheistä. Köyhien perheiden tyttöjen elämässä taas korostui se, että he voivat nousta parempaan.

Lukijana jäänkin pohtimaan sitä, miten voisimme tukea niitä tyttöjä ja muita lapsia, jotka eivät nouse huikeaan menestykseen, ja saada heidät uskomaan, että he kelpaavat sellaisenaan, ilman merkkitekoja. Tuomikin luonnehtii erästä naista poikkeukselliseksi, mikä on mielestäni pidemmän päälle vahingollista. Lapsille on opetettava, ettei menestyksekkäissä, taitavissa naisissa ole mitään poikkeuksellista - he ovat vain saaneet valjastettua omat kykynsä täyteen käyttöön. 

Mitä kirja olisi tarvinnut ollakseen entistä intersektionaalisempi? 

Intersektionaalisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmisten eri identiteetit eivät ole toisistaan irrallisia vaan ne risteävät, kohtaavat ja vaikuttavat monikerroksisesti ihmisen elämään. Niinpä esimerkiksi naiset, jotka ovat esimerkiksi sekä rodullistettuja, vammaisia ja seksuaalivähemmistöön kuuluvia, kohtaavat enemmän syrjintää kuin ne, joiden identiteetit sopivat siihen, minkä valtaapitävät käsittävät normina. Intersektionaalisuudesta on alettu viime aikoina puhua hieman enemmän kuin ennen, sillä muutosta kaivataan. Kun tutkii tarkkaan mediaa, huomaa, ettei ihmisten representaatiot ole kovin moniulotteisia. 

Menestyviä naisia kuvaavat kirjat ovat syntyneet tarpeesta korostaa erityisesti tyttölapsille sitä, että he voivat olla mitä tahansa. Jotta lapset ja nuoret saadaan uskomaan, että he voivat toimia erilaisissa rooleissa ja ammateissa, heidän on nähtävä kuvansa muuallakin kuin yksityisessä oman kodin piirissä. Itsenäisiä naisia pyrkiikiin esittelemään moninaisia naisia ja on koettanut olla intersektionaalinen, siis huomioida sen, että naiset edustaisivat myös eri rotuja, yhteiskuntaluokkaa ja niin edelleen. 

Minä odotin Tuomen kirjalta enemmän. Naisia esitellään 70; heistä alle kymmenen on rodullistettuja. Saamelaisia naisia esitellään yksi (EDIT: joka ei tietenkään ollut 1800-luvulta, sotkin Larin Paraskeen, pahoittelut!), vaikka esimerkiksi Tiina Sanila-Aukio on kolttasaamelainen laulaja, koltansaamen kielen ja kulttuurin opettaja ja Saamelaiskäräjien puheenjohtaja - siis monessa ansioitunut vaikuttaja ja kansalainen. Romaninaisia en löytänyt teoksesta yhtään. 

Vaikka pidän erityisen tärkeänä sitä, että trans- ja muunsukupuolisia ihmisiä esitellään mediassa, omat ongelmansa liittyvät siihen, että Itsenäisiä naisia -teoksessa esitellään Viima Lampinen. Tuomi kyllä huomioi hänen identiteettinsä sukupuolettomana ihmisenä - mutta jos kyse on muunsukupuolisesta, eikö teoksen nimi ohjaa ihmisiä sukupuolittamaan Lampisen väärin? Varmaan aika monet ajattelevat vielä, että naisena syntynyt mutta muunsukupuoliseksi tai sukupuolettomaksi itsensä identifioiva ihminen on pohjimmiltaan erilainen nainen, vaikka näinhän ei ole. Muunsukupuoliset edustavat kyllä sukupuolen moninaisuutta mutta eivät välttämättä naiseuden moninaisuutta. 

Kaiken kaikkiaan Tuomi onnistuu välittämään kirjansa tavoitteen lukijalle: lukija saa tietoa menestyksekkäitten, taitavien naisten urasta ja heidän merkityksestään suomalaiselle yhteiskunnalle. Myös Tuomen tekemät kuvitukset ovat todella kauniita. Kiinnittäisin kuitenkin lukijana huomion siihen, millaisin kielellisin käytännöin naisia ja heidän elämäänsä kuvataan.


6 kommenttia:

  1. Kiinnostaa tietää, onko kirjassa romaninaisia? Outoa, miten romanit pysyvät syrjittyinä, vaikka aikaa kuluu ja he ovat vaikuttaneet niin kauan jo yhteiskunnassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä ei ollut, mitä kritisoinkin Instan puolella. Ja sanopa muuta - asenteet romaneja kohtaan eivät tunnu muuttuneen juurikaan.

      Poista
  2. Kirjan henkilöistä ainoa saamelainen on ymmärtääkseni Outi Länsman, joka ei ole syntynyt 1800-luvulla. Keneen siis viittaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh damn, hyvä että korjasit! Olet ihan oikeassa, minä väärässä! Korjaanpa tekstiä, ettei lisää vääriä käsityksiä synny :)

      Poista
  3. Hyvä, kun otit esille tuon menestymis-nousemis-puhetavan. Siihen liittyy usein vielä varsinkin some-maailman esiin tuomana ilmiönä tarinallistaminen, mikä myös on ongelmallista; en tiedä oletko ikinä seurannut esim. kertomuksen vaarat -blogia, joissa näistä jutuista on kirjoitettu mielenkiintoisesti.
    Mutta erityisesti piti sanomani, että tosiaan, on ärsyttävää ja mahdollisesti tuhoisaa, kun elämän vastoinkäymisiin / tilanteisiin /sairauksiin niin usein liitetään tuo nouseminen, taisteleminen. Se saattaa välittää vääränlaista viestiä, varsinkin nyt nuorille. Jatkuvastihan tätä tuupataan meille mm. somessa: "Selvisin syövästä taistelun jälkeen" / "Taistelin itseni syömishäiriöstä", pahimmillaan kehottavassa muodossa esim. "Taistele syömishäiriöt vastaan!", se ärsyttää ja jotenkin mitätöi sairauden valikoimattomuutta, ainakin minusta.

    Toisaalta tällainen puhetapa voi myös voimaannuttaa puhujansa, motivoida muita ihmisiä, ja olla sillä tavoin tärkeää. Sitä ei voi siis kieltää ja sille on selkeä tarve. Mutta ehkä pitäisi enemmän tuoda esille sitäkin, että esim. sairaudet eivät ole valintoja ja aina ei voi valita tietään ulos. Toipuminen, rikastuminen, menestyminen ynnä muu pärjääminen on paljon myös tuuria, lähtökohtia, ja tietty ympäristöltä saadun hoidon ja saadun avun tulosta.

    Anteeksi että intouduin paasaamaan! Mutta pistän blogisi seuraukseen, olen ennenkin eksynyt googlen kautta lukemaan, ja pidän erityisesti siitä että olet kielitieteilijä, se voi tuoda kirjoittamaasi paikoin uutta ulottuvuutta. En ole siis itse sellainen tai edes tiedä mitään asiasta, kunhan kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi, niitä on aina ihana lukea! 😊 Taistelemisesta puhuminen voi tosiaan olla sekä voimauttavaa että haavoittavaa. Mitä kielitieteilyyn tulee, toivon kyllä, että pystyisin postauksissani kiinnittämään huomiota nimenomaan puhetapojen ja sanojen merkitykseen - sillä on väliä, miten puhumme ja mitä sananvalintoja käytämme. Ja sitähän voi lukiessaan seurata, vaikkei alan asiantuntija olisikaan 😊

      Poista