Siirry pääsisältöön

Lukija, moraalin vahtikoira - vai sittenkin moderni liberaali? Lukija ja vuorovaikutus Laura Lindstedtin romaanissa Ystäväni Natalia

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
Teos 2019
200 s.
Pisteitä: 4/5
Urologini auttoi minua myös näkemään oman sukuelimeni uudella tavalla. Aloin ensimmäisen kerran ymmärtää vitun voimaa. Se alkoi melkein pelottaa minua. Kuinka typerästi tuosta elimestä on runoiltu, kuinka väärässä kaunosielut ovat! Minun urologiltani he olisivat voineet saada persikkojensa ja aprikoosiensa tilalle jännittävämpiä juttuja. Ei nimettömien alla odota posliini, ei puutarha, ei kissimirri, ei simpukka. Siellä odottaa julma kostaja, nurin käännetty rukkanen, hikinen tappaja. Ur-pillu, jota on mahdotonta panna.
Terapiassa käyvänä ihmisenä Laura Lindstedtin uusin romaani Ystäväni Natalia on kiinnostava teos. Se kertoo erään terapeutin ja hänen erikoisenpuoleisen asiakkaansa terapiasuhteesta. Romaanin keskiössä on Natalia, joka saapuu terapiaan hillitäkseen seksuaalista aktiivisuuttaan. Terapeutti puolestaan pääsee hyödyntämään psykoanalyyttista menetelmäänsä, jonka hän on kehittänyt osana väitöstutkimustaan.

Ystäväni Natalia -romaanissa erityisen kiinnostavaa on vuorovaikutus, joka ei suinkaan ole tavallisen ammatillista terapeutti-asiakaskommunikaatiota. Natalia ei asetu siihen tavalliseen asiakkaan rooliin, jossa terapeutin ohjeita noudatetaan, ensimmäisellä tapaamisella istutaan kiltisti nojatuoliin ja vastataan kiltisti kysymyksiin, joita terapeutti esittää. Sen sijaan Natalia ottaa tilan haltuunsa saman tien: astelee sinne, minne haluaa ja mikä kertoo hänen tavoitteistaan. Hän pyrkii hallitsemaan sekä hahmojen välistä vuorovaikutusta että terapiatilaa. Natalia osoittautuu asiakkaaksi, jolla on valtaa terapeuttiin. Toisinaan terapeutti hämmentyy ja vakuuttuu siitä, ettei Natalia olekaan sitä, mitä sanoo olevansa, vaan on tullut terapiaan lähinnä saadakseen muuan taulun itselleen. Toisinaan, jopa silloin, kun Natalian käytös on epäasiallista, terapeutti kykenee ymmärtämään naisen tavoitteita ja asettuu kuuliaasti siihen hyväksyvään rooliin, jota Natalia häneltä anelee. 

Tärkeäksi kysymykseksi nouseekin se, kumpaan - tai kehen - lukija voi luottaa. Mihin kohtaan vuorovaikutusta lukija asettuu? Romaanin aloittaa terapeutti, joka tunnustaa tekevänsä poikkeuksen vaitiolovelvollisuuteensa. Kyseenalaisesta toimintatavastaan huolimatta terapeutti saa lukijan sympatiat puolelleen, ja lukija alkaakin tarkastella Nataliaa terapeutin silmin. Luottamuksen ohella lukija joutuu aprikoimaan sitä, miten hänen tulisi ylipäätään suhtautua Nataliaan. Vaikka terapeutti kuvaa Nataliaa poikkeukselliseksi asiakkaaksi, ei terapeutti kauhistele tämän toimintaa. Toisaalta lukija ajautuu helposti diagnosoimaan ja patologisoimaan Natalian seksuaalista yliaktiivisuutta - lukija voi, halutessaan, jäädä moraalin vahtikoiraksi, joka arvostelee kumpaakin hahmoa normaaliuden käsitteen avulla. 

On kuitenkin niin, että Lindstedtin romaanin teemat ohjaavat lukijaa tekemään toisenlaisen valinnan. 2010-luvun romaanissa, jossa käsitellään naisen seksuaalisuutta, ei tunnu kovin modernilta jäädä paheksumaan naisen toimintaa. Lukijaa kutsutaankin asettumaan Natalian puolelle ja ymmärtämään tämän moninaista seksuaalista toimintaa. Osa siitä paljastuu trauman aiheuttamiksi toiminnoiksi, mutta toisaalta Natalian voi nähdä myös edustavan seksuaalista vapautuneisuutta, kykyä puhua pillusta ja vitusta arkailematta, kyvystä ilmaista itseään silloinkin, kun se toisista tuntuu normien ja hyvien tapojen rikkomiselta. Olennaista onkin, ettei naisen tarvitse aina edetä vuorovaikutuksessa sivein ja moraalisesti hyväksyttävin tavoin.

Vuorovaikutuksen kannalta merkityksetöntä ei liene sekään, että viimeisen sanan Ystäväni Nataliassa saa vittu.

Kommentit

  1. Oot niin taitava kirjoittaja! Tää pitäisi kyllä lukea uudestaan, uskon että tätä saisi analysoitua loputtomiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti