Saara Turusen Medusan huone: liikkein ja katsein mieskaanonia purkamassa

Minusta on tullut vähän fanityttö. Kaikki, mitä Saara Turunen kirjoittaa, inspiroi minua valtavasti. Rakkaudenhirviöstä ja Sivuhenkilöstä on tullut minulle henkilökohtaisesti tärkeitä kirjoja, jotka kielentävät niitä seksistisiä, loukkaavia kokemuksia, joita naisena joutuu elämään. Nyt löysin itseni myös lavalta, liikkeistä ja katseista, kun kävin feministiystävieni kanssa katsomassa Turusen uuden näytelmän Medusan huoneen Q-teatterissa..

Medusan huone rakentuu episodeista, joita yhdistävää vallan ja sukupuolen tematiikka. Lavalla nähdään erilaisia mies- ja naisoletettuja hahmoja, joiden käyttäytymistä, elämää ja kehoa sukupuoli ja valtasuhteet määrittävät. On tyttö, jonka kuukautiset muuttavat naiseksi; sihteeri, joka mielistelee esimiestään, miesporukka, joka hiljentää formuloilla naisen äänen. Turusen Rakkaudenhirviöstä ja Sivuhenkilöstä tutut feministiset aihiot ovat siis läsnä myös Medusan huoneessa, joka osoittaa, miten monella tavalla fyysistä sukupuoleen liittyvä valta on.

Taideteokset ovat parhaimmillaan silloin, kun ne sitoutuvat yhteen muun taiteen kanssa. Medusan huoneessa kommentoidaan ovelasti ja terävästi mieskirjallisuutta tai pikemminkin miesklassikkoa: koko sitä miehistä kirjallisuuskaanonia, jossa nainen on vittu tai hyvä perse tai ehkä isot tissit. Toisaalta intertekstuaalisuus voi syntyä katsojan tulkinnoista, kuten itse huomasin, kun kiinnitin huomioni lavastukseen kuuluneeseen pieneen tauluun, joka esitti aaltoilevaa merta. Miira Luhtavaaran runokokoelmassa Sinusta roikkuu valoa meri symboloi naisen seksuaalisuutta. Tästä viitekehyksestä tarkasteltuna tuntuikin kiinnostavalta ja ajatuksiaherättävältä se, kun näytelmän loppupuolella yksi mieshahmoista kävi korjaamassa vinon taulun suoraksi ja asetti - suoristi - naisen siis paikoilleen. Paikalleen asettumisen tai asettamisen tematiikka onkin tuttu monista naisia käsittelevistä kaunokirjallisista teoksista: vaikka naishahmo näennäisesti ottaisikin itsenäisiä askelia ja kenties rikkoisi rajoja, lopussa vieraannuttava, hämmentävä asetelma korjataan sillä, että nainen löytää elämänsä miehen ja päätyy naimisiin. Sinänsä pieni liike 1,5-tuntisin näytelmän aikana saakin siis suorastaan järisyttäviä merkityksiä, kun sitä tarkastelee liikkeenä ja liikkeen merkityksenä.

Liike näkyy vahvasti myös toisessa lempikohtauksessani. Aviopari hääasuissaan astuu sisään ikkunasta, jota peittävät valkoiset verhot. Nainen astelee lavan eteen, mies näyttää yleisölle mustaa, likaista kättään. Mies pyyhkii kätensä väkivaltaisesti valkoiseen verhoon. Puhdas, viaton nainen on raiskattu.

Turusen näytelmässä on aseteltu täyteen naiseuden symboleita. Kanapäinen hahmo vetää katsojan huomion käsitykseen kimeääänisestä, tyhmästäkin olennosta. Useassa kohtauksessa naiseus määrittyy mekon tai hiusten kautta. Peruukkeja keppiinsä (siis naisia penikseensä) survova mies käyttää törkeää väkivaltaa: hän survoo peruukin (naisen) tahtomaansa vaikka väkisin.

Turusen kuvaukset seksimistä ja sukupuoleen liittyvästä vallasta ovat tarkkanäköisiä. Medusan huoneessa ääntä käytetään vain silloin, kun sitä tarvitaan - moni asia rakentuu liikkeestä ja katseesta. Näytelmän hiljaiset hetket viehättävät minua: nainen hiljennetään usein sanattomasti. Medusan huone oli kulttuurielämys, josta nautin esityksen kivuliaisuudesta huolimatta kovasti. Tuskin maltan odottaa, että Turusen näytelmät julkaistaan kokoomateoksena - tarvitsen Tavallisuuden aaveen ja muita näytelmiä omaan hyllyyni. 


Medusan huone Q-teatterissa:

Teksti ja ohjaus: Saara Turunen
Rooleissa: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner, 
Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa
Lavastus: Milja Aho 
Valosuunnittelu: Ada Halonen 
Pukusuunnittelu: Suvi Matinaro 
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Koreografi: Janina RajakangasGraafinen suunnittelu: Aino Nieminen

Kommentit