Siirry pääsisältöön

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä

Eeva Kilpi: Kiitos eilisestä
WSOY (1996)
126 s.
Pisteitä: 4/5



Sinun kanssasi minun ei tarvitse

                          unelmoida.

Sinun kanssasi olen vahva.



Onko sinussa jokin tunne

joka kuuluu ehdottomasti minulle?

Suhteeni runouteen: Eeva Kilpi ja Helena Anhava ovat runouden kestosuosikkejani, myös Märta Tikkasen raastavista runoista pidän. Kilven ja Anhavan kohdalla arvostan rauhallisuutta, tyyntä tunnelmaa, kaunista ja tiivistä kieltä. Kilpi kirjoittaa kauniisti, kauniita sanoja käyttäen, jo runoteoksen ensimmäisillä sivuilla ihastuin surukuvaukseen Äiti pyrkii esiin sydämeni mullasta. Luen runoutta harvoin, liian harvoin, sen huomaa silloin, kun runoutta lukee: tuntuu, että hyvä runo tiivistää enemmän kuin moni kirja, hyvä runo antaa enemmän ajatuksia, enemmän tunteita.

Teemoittelu: Runokirjoissa on ihanaa teemoittelu, eri osastot, se, miten runot linkittyvät toisiinsa mutta tarjoavat silti eri näkökulmia. Siitä minä muutenkin runoudessa pidän, ainakaan Kilpi ei takerru yhteen vaan tarjoaa monta, Kilven runot eivät toista itseään. Kiitos eilisestä alkaa surulla, muistoilla, kuoleman kohtaamisella, kääntyy vanhuuden pohtimiseen, päättyy toivoon ja kiitollisuuteen. 

Vanhuus: Runoja lukiessa tuli mieleen Genovan Edelleen Alice, se, miten siinä pohdittiin vanhuutta, muistamattomuutta, toimintakyvyn katoamista. Ihmisen suhde vanhuuteen on kummallinen, kaksijakoinen, ja se käy ilmi Kilven runoistakin. Toisaalta ajattelemme, että he muistomerkkeinä/monumentteina vaiheistamme/kehystävät meitä ainiaan, kunnes yhtäkkiä olemme itse vanhoja, tarvitaan nuorta puolisoa, energiaa, toimintakykyä. Kilpi nostaa runoissan esille kuitenkin sen, että vanhetessaankin ihminen on ihminen, oma itsensä, fyysinen olento. Läheisyydenkaipuu ei lopu ikääntymiseen, se jatkuu

Ensimmäinen runopostaus: Vaikea tehtävä! Luin Kilven kokoelman yhdellä istumalla (mitä ei ikinä pitäisi tehdä runojen kanssa, ei koskaan, ne on tarkoitettu lukettaviksi ajatuksina, ei kertomuksena), hetket sytyttivät, hetkessä olin läsnä ja runoista kiinnostunut. Nyt tuntuu, että olen tyhjä, en löydä sanoja, tulkintaa - hienoja runoja nämä ovat, vaikka en osaa puhuakaan. Tunnelmia ja ajatuksia on vaikea kuvata jälkikäteen, en oikeastaan haluaisi analysoida runoja vaan muistaa lukukokemuksen. Hätäinen se oli mutta myös miellyttävä. Silti en osaa linkittää tätä postausta lukemiseeni, runo yllä ei kuvaa teoksen pääteemaa, mutta se kosketti kielellisesti, ajatuksellisesti. Omissa lukutottumuksissani runous jää liian usein syrjään, hyvä, että se huomioidaan Kirjan vuoden haastessa, josta kuittaan nyt kohdan 36 (runokirja).

Kommentit

  1. Nappasin tämän kokoelman tänään kirjaston kierrätyskärrystä. Onnittelin itseäni. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä löytö tosiaan! Kilven runot ovat kauniita ja lukemisen arvoisia :)

    VastaaPoista
  3. Pidän Kilven runoista. Luen runoja aivan liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ihan sama juttu: eksyn runohyllylle ihan liian harvoin, ja nimenomaan eksyn - harvemmin kävelen sinne tietoisesti. Sitten käy niin kuin monissa muissakin asioissa, joihin ei ensi alkuun tee mieli ryhtyä, eli nauttii kokemuksesta kuitenkin. Pitäisi ryhdistäytyä. :D

      Poista

Lähetä kommentti