sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Feminismin jäljillä: Fredrika Runebergin Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä

Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä
WSOY 1981 (1858)
Suom. Tyyni Tuulio
207 s. 
Pisteitä: 4/5

"Cecilia pyyhkäisi kyynelen silmistään ja sanoi: ´Juhana, suo meidän tyttöparkojenkin kerran kuulla lämpimiä ja ylpeitä sanoja. Juuri sellaisia naissydän kaipaa. Me istumme rukkimme, kankaamme tai ompeluksemme ääressä, himmeitä ajatuksia ja tunteita vilisee mielessämme, ja sydän poloinen kuuntelee ja kuuntelee, mutta ei koskaan kuule sanoja, jotka selittäisivät sen arvoitukset, koska mies ei koskaan usko että meillä olisi halua mihinkään korkeampaan, siksi vain ettemme koskaan uskalla paljastaa, mitä sisällämme asuu. Ja me kuuntelemme ja odotamme siksi kunnes vihdoin noiden lämpimien ajatusten on nukuttava, ja me istumme vain ahkerina kerhrääjättärinä, kutojattarina, ompelijattarina, jotka voi korvata metallisilla ja puisillakin tekijöillä."

Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä on erinomaista luettavaa näin itsenäisyyspäivän alla. Teos heijastelee omaa aikakauttaan ja sijoittuu vaivatta romantiikan aikakaudelle. Tunteet, symbolit ja nationalismi suorastaan hehkuvat tästä romaanista. Sodan tuhoja kuvatessaan Runeberg hipaisee jo realistisia vaikutteita. Runebergin teos ei ollut minulle kovinkaan tuttu; luin siitä aikaan Tea with Anna Karenina -blogista, minkä seurauksena romaani päätyi TBR-listalleni. 

Tarina saa kehyksensä isonvihan sodasta. Ruotsin suurvallan aikakausi on päättymässä ja Venäjä vaatii Suomesta osansa. Boijen perheestä jäljellä ovat naiset: äiti ja kaksi tytärtä. Kun kasakat polttavat heidän talonsa, on naisten pelastauduttava eri suuntiin. Hajaannuksessa Margareta erkaantuu perheestään ja aloittaa kasvunsa itsenäiseksi naiseksi. Cecilia jää äitinsä hoiviin eikä saa tilaisuutta kyseenalaistaa yhteiskunnallisia käsityksiä.

Kuten romantiikan ajan kirjallisuuteen kuuluu, myös tässä romaanissa ylistetään sotilaita, heidän urhoollisuuttaan ja isänmaallisuuttaan. Sotaa ei pelätä, vaan kauhu kohdistuu vieraan vallan uhkaan ja oman itsenäisyyden, oman kulttuurin ja kansallisuuden, menettämiseen. Isänmaan puolesta on hyvä kuolla, vaikkei Fredrika Runeberg sitä puolisonsa tavalla joka välissä korostakaan. 

Tarinan keskiössä on kuitenkin kaksi Suomi-neitoa, Cecilia ja tämän sisar Margareta. Varsinkin romaanin alussa Cecilia näyttäytyy todellisena Elovenana, Suomen symbolina; hän on nuori, kaunis ja varsin viaton, vasta kasvamassa ja havaitsemassa maailman julmuuden. Cecilia turvautuu äitiinsä, tekee sukua miellyttäviä päätöksiä ja on avioitumassa hänelle sopivaksi katsotun henkilön kanssa. Hämähäkkien pelkääminen kuitenkin osoittaa, miten epävarma Cecilia on. Tarinan edetessä nuori nainen kasvaakin kyseenalaistamaan hänelle osoitettua paikkaa ja alkaa epäillä rakkautensa aitoutta. 

Tytärten rooleja ja symboliutta onkin kiinnostava tulkita. Siinä missä Cecilia ilmentää epävarman, kahden kansan väliin puristuneen Suomen kuvaa - Suomen, joka tyytyy siihen, mitä sen ympärysvallat sille sanelevat - on sisar Margareta Runebergin romaanin feministisin hahmo. Margaretassa tiivistyy se arka naisasialiikkeen sanoma, jonka Runebergin romaanista voi tahtoessaan lukea. Margareta tekee omia valintojaan ja pitää kiinni itse valitusta rakkaudesta, alempaan säätyluokkaan kuuluvasta Maunusta. Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä ottaakin kantaa vapaaseen rakkauteen ja kritisoi säätyjen mukaista avioitumista. Margareta vastustaa loppuun asti äitiään ja yhteiskunnallisia paineita avioitua parempiluokkaisen miehen kanssa. Vaikuttaa siltä, että lopulta Margareta itsenäisine päätöksineen on se, joka kuvaa todellista idylli-Suomea.

Muitakin kiinnostavia naishenkilöitä romaanissa toki on. Isonvihan aikaan valta siirtyy ruotsissa Ulrika Eleonorille, joka osaltaan vaikuttaa tapahtumien loppuratkaisuun. Rouva Katarina Boije puolestaan edustaa vanhankansan järkkymätöntä, itsepintaista ja sääty-yhteiskuntaan tottunutta naista, joka tahtoo kasvattaa tyttärensä niin kuin tyttäret on aina kasvatettu. Nuorempien naisten lohtuna on myös muun vanhus, joka viisaudessaan osaa katsoa tulevaan ja ennustaa tapahtumia niin hyvässä kuin pahassa.

Runebergin teos kuuluu epäilemättä osaksi suomalaista feminististä kirjallisuutta. On sääli, että Runeberg muistetaan lähinnä puolisonsa ja leivostensa kautta - kuinkas muutenkaan nainen olisi olemassa? Tiedän nyt, mitä teosta tulen jatkossa käsittelemään yhdeksäsluokkalaisten kanssa romantiikan tunneilla: tätä. Runebergin romaanissa ääneen pääsevät naiset, ja Runeberg muistuttaa, miten naiset ovat pitäneet Suomea pystyssä silloin, kun miehet ovat olleet rintamalla taistelemassa.

Runebergin romaani on hyveitä täynnä. On oltava rohkea, urhoollinen ja mitään pelkäämätön. Kuolemaa ei kammoksuta, itsenäisyyden menettämistä kylläkin - Boijen perhe pelkää romaanin alkupuolella omaisuuden ja etuoikeuksien tuhoutumista. Rahaa on säästetty huonojen päivien varalta. Jumalaan turvataan, ja uskon merkitys tulee teoksessa selkeästi esille. Kuolemankin hetkellä ajatuksissa on Jumala, joka määrää ihmispolojen tiet ja jonka päätökseen tulee luottaa.

Vaikka Runebergin romaani tarjoaa naisille itsenäisiä, ajalleen rohkeita tiloja, on tarinassa silti nähtävissä klassinen ero yksityisen ja julkisen välillä. Runeberg vaihtelee näkökulmaa ja kertojaa romaaninsa eri vaiheissa. Alussa äänen saavat naiset, eritoten rouva Katarina Boije. Tällöin liikutaan kotona, pihapiirissä. Naiset kuvataan myös alinomaan tunteellisina ihmisinä: juuri rakkaus saa Margaretan tavoittelemaan jonkinsorttista itsenäisyyttä. Avioliitossa nainen on silti miehensä alamainen, ja miehet ovatkin niitä, jotka toiminnallaan pelastavat naisensa. Kun sotajoukot iskevät kostoretkensä Boijen perheen tiluksille, siirrytään sotatoimia kuvaamaan miesnäkökulmasta. Maunu Malmin muistiinpanot saavat teoksessa runsaasti tilaa, ja niissä kuvataan julkista, siis taistelua, sotaa ja politiikkaa. Naisten itsenästymisprojekti jää kotiseuduille, kodin sisällä tapahtuvaksi sivistykseksi.

Toisaalta Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä osoittaa, miten kirjallisuus on vielä 1800-luvulla ollut hyvin pitkälti ylimystön ja hyväosaisten kulttuuritoimintaa. Tarinan keskiöön nousee ruotsalaisperäinen Boijen aatelissuku, joka pitää valtaa ja luotsaa Suomea kohti itsenäisyyttä. Oman osuutensa hyväosaisuudesta nappaa kirjailijan ruotsinkielisyys: suomenkielinen kirjallisuus oli vasta alkutekijöissään, kun taas ruotsiksi kulttuurisia taide-elämyksiä tarjottiin. Tea with Anna Karerina -blogissa todetaan, että teoksesta huokuva nationalismi sijoittunee ennemmin kirjoitus- kuin tarinan tapahtuma-ajankohtaan: romantiikka ja kansallisaate löydettiin Suomessa 1800-luvun alkupuolella, jolloin Runebergikin oman teoksensa kirjoitti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti