tiistai 20. joulukuuta 2016

Pekka Hiltunen: Iso

Pekka Hiltunen: Iso
WSOY 2013
413 s. 
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Jes! Vaiennetut äänessä.
"Jos lihavalle ihmiselle annetaan vain yksi tie, laihtuminen, tulla muiden hyväksymäksi ja päästä terveiden kirjoihin, se luokittelee hänet heti ihmisenä keskeneräiseksi. Hänen elämänsä on ainaista odotusta, vajaampaa ja vähäisempää kuin hoikilla. Häneltä on estetty mahdollisuus onneen juuri nyt, hänen aikansa ei koita, jollei hän muutu. Hän elää terveystiedon kaapuun puetun hoikkuudenpalvonnan valtakunnassa."
Iltapäivälehden viihdesivustolla uutisoitiin naisesta, joka oli laihtunut kuutisenkymmentä kiloa. Minut herätti lause, jossa laihdutusmotivaatiota perusteltiin äidin esittämällä vertauksella: lihavan naisen viimeinen pisara oli se, kun äiti vertasi häntä isokokoisena tunnettuun Adeleen. Minä hämmennyin: eikö Adeleen vertaaminen pitäisi olla positiivinen asia? Adele on kaunis, loistavaääninen laulaja! Ulkomailta Suomeen tuotu uutinen kuitenkin osoitti jälleen kerran sen, miten naisen arvo punnitaan: kiloissa. 

Lihavuuteen, laihuuteen ja ulkonäköpaineisiin voi perehtyä lukemalla Pekka Hiltusen romaanin Iso. Se on kertomus ylipainoisesta Annista, joka ajaa lihavien oikeuksia ja joka ei sopeudu laihdutusryhmään, jossa pyritään muuttumaan muiden painostuksesta. 

Hiltunen tekee todeksi sen, millaista kirjallisuuden pitäisi olla. Kirjallisuuen tulisi ottaa keskiöönsä vähemmistöjä ja tabuja, aiheita, joista vaietaan julkisesti. Sen pitäisi pystyä antamaan ääni ryhmille, jotka muuten hiljennetään. Hiltunen onnistuu kahdessa tärkeässä tehtävässä, jotka ovat olennaisia vähemmistökirjallisuudelle: Iso 

Hiltunen tekee todeksi sen, millaista kirjallisuuden pitäisi olla. Onnistunut kirjallisuus ottaa keskiöönsä vähemmistöjä ja tabuja, vaiettuja aiheita. Kirjallisuus on kanava äänen antamiselle: sen kautta voidaan päästää esiin ryhmät, joita on muualla hiljennetty. Pelkkä äänen antaminen ei kuitenkaan riitä, vaan olennaista on se, millä tavalla vähemmistöistä kerrotaan. Juuri siinä Hiltunen onnistuu loistavasti. 

Hiltunen ei peittele Isossa sitä, että lihavilla on omat ongelmansa tässä yhteiskunnassa (tästä lisää tuonnempana). Iso ei kuitenkaan ole tapauskertomus ongelmista,vaan sen ytimessä ovat ne positiiviset kokemukset ja onnelliset, tyytyväiset elämänvaiheet, joita vähemmistöilläkin - tässä tapauksessa lihavilla - on. Hiltunen korostaa lihavien oikeutta onnelliseen elämään. Isolla on paljon sanottavaa, mutta aivan erityisesti se on puheenvuoro ihmisyyden, ihmisarvon ja itsemäärämisoikeuden puolesta. Lihavilla on oikeus onnellisuuteen: he voivat olla ja ovat onnellisia sellaisinaankin. Isossa otetaan vahvasti kantaa siihen, että aina ei ole pakko muuttua. Elämässä pitäisi mitata henkistä, ei fyysistä suuruutta. 

Iso on varsin positiivinen kirja. Se kannustaa lihavia löytämään itsensä ja nauttimaan elämästä tässä ja nyt, ei sitten, kun on muokannut itseään "yhteiskuntakelpoiseksi". Positiivisen puheen ohella Hiltunen kuitenkin tekee lihavien ongelmat näkyviksi. Jos lukija on ahminut lihavuuskuvastonsa mediasta, hän yllättyy: lihavuudessa ei ole kyse fyysisistä vaan sosiaalisista ongelmista. Juuri sosiaalisiin vaikeuksiin Hiltusella ja hänen Annillaan on paljon sanottavaa. 
Olennaista on käyttäytyä kuin ei omistaisi lainkaan kehoa kaulasta alaspäin, pukeutua tummiin ja huomiota herättämättömiin kuoseihin, asettua teattereissa, elokuvasaleissa ja muissa julkisissa paikoissa takariviin, välttää liikoja katsekontakteja, hymyillä anteeksipyytävästi kuin tiedostaen olevansa jotenkin viallinen, eikä koskaan, siis todellakaan koskaan, erehtyä viittaamaan isoon vartaloonsa ilolla tai ylpeydellä kuin korkeintaan vitsaillen sen koosta.
Kuten katkelma osoittaa, Hiltusen romaani käsittelee sitä, miten lihavien on muokattava käytöstään ja olemustaan käydäkseen yhteiskuntakelpoisista kansalaisista. Lihavat eivät saa näkyä, eikä lihava saa olla tyytyväinen. Hiltunen kuvaa karun tarinan lihavasta naisesta, jota pidettiin sirkuksen vetonaulana, ja rinnastaa naisen kohtalon nykypäivän tv-sarjakokelaisiin: läskit ja lihavuus tuodaan julkisen tuomion eteen, naurunalaiseksi. Olen toisinaan miettinyt sitä, miten monesti lihavat hahmot ovat elokuvissa ainoastaan humoristisina, tyhminä hahmoina (en esimerkiks kest Gilmore Girlsin lihavaa keittäjätärtä, joka esitetän aina kömmähdystensä kautta). Omat ennakkoluuloni on epäilemättä minullakin, mutta Hiltusen romaani saa miettimään entistä tehokkaammin sitä, miten lihavuuskäsityksiä rakennetaan ja miten haitallisista diskursseista voisi päästä eroon. 

Osallistun tällä teoksella Klassikkojen lumoissa -blogin Suomi(ko) 100 -lukuhaasteeseen, jossa tuodaan esiin vaiennettujen ihmisryhmien kokemuksia. Isosta oli mahtava aloittaa, koska teos käsittelee lihavuutta vallan eri näkökulmasta kuin mistä sitä on totuttu käsittelemään. Jos haluaa kuulla tarinan, jossa vaiennettu ääni saa tilaisuuden kertoa kokemuksensa, Pekka Hiltusen Iso on vahva suositukseni. Hiltunen on kirjoittanut toiveikkaan, voimauttavan kehityskertomuksen, jossa vaiennetun oma ääni ja tila pikkuhiljaa löytyvät.

Toisaalla: Amma ilahtui siitä, miten Anni kokoaa elämänsä palasia yhteen; Riina kiittää Hiltusen kuvaamia, lihavuutta halveksivia yhteiskunnan kerroksia ja Krista on kirjoittanut omakohtaisen postauksen ja antaa teokselle tähtien sijaan sydämiä.

4 kommenttia:

  1. Mukavaa, että luit tämän. Tää on tosi mieleenpainuva kirja. Luin yli vuosi sitten, ja vieläkin muistan elävästi päähenkilön kävelemässä Hämeenkatua ja istumassa muitten kanssa ryhmäkeskusteluissa.
    Sulattelun jälkeen tajusin, kuinka upea kirja oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mieleenpainuva, tärkeästä aiheesta ja tuo kiinnostavan, uudenlaisen näkökulman aiheeseen, jonka käsittelytavat valtavirta yleensä määrittää. Kaiken muun lisäksi sujuvasti ja helppolukuisesti kirjoitettu, joten ilahduttavan mukava teos kaiken kaikkiaan :)

      Poista
  2. Tämä on mulle jonkinlainen voimakirja. En ole lukenut kuin kerran, mutta muistan miten ällistynyt olin luettuani. Ihanko oikeasti joku MIESkirjailija kirjoittaa näin positiivisessa sävyssä isosta naisesta? Aivan huippua!

    Tää kirja sopii melkein myös syömishäiriöhaasteeseeni. Ei ihan, mutta läheltä liippaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa siinä, että on tärkeää, että miehet puhuvat isoista naisista näin positiiviseen sävyyn. Lisää tätä. Minullekin tuli haasteesi mieleen, mutta päädyin sitten siihen, että tässä ei puhuta häiriöstä vaan pitäydytään positiivisella linjalla. Tätä puhetapaa kaipaa ulkonäköasioihin enemmänkin!

      Poista