perjantai 1. joulukuuta 2017

Lukumaratonilla luettua

Viime sunnuntaina vietettiin marraskuista superlukumaratonia, johon osallistuin itsekin. Viikon hulinoissa postausten kirjoittaminen on jäänyt välistä, ja koska uuttakin kirjoitettavaa on tuloillaan, katsoin parhaaksi koota lukumaratonkirjat yhteen postaukseen. 

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias

8 novellin kokoelma kertoo äideistä ja heidän virheistään. Pöyliön kertomuksissa äidit eivät ole naisellisia pyhimyksiä vaan pikemminkin inhimillisen ärsyttäviä, väärin tekeviä ja erehtyviä vanhempia. Kokoelman mieleenpainuvimmat tarina ovat kenties Kellonkissaniitty, jossa tytär päättää haudata äitinsä tämän toiveiden mukaisesti, ja Pallo-Hoover, joka osoittaa, että äitien erehdykset saattavat välillä kääntää elämän suunnan. Pöyliön tyyli on toisinaan ronskia, toisinaan lempeämpää. Novellit ovat taitavasti kirjoitettuja, ja niihin kannattaa tutustua. Osallistun teoksella toiseen novellihaasteeseen.

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko

Mansikanmakuinen, samppanjantuoksuinen nuortenkirja, jossa mökkielämää viettävän Miian seuraksi ajautuu vuotta vanhempi Taneli. Reissu kaupunkiin lähentää nuoria, ja Hietalan romaanista muodostuukin hyväntuulinen ihastumisromaani. En itse pitänyt siitä, miten nopeasti Miian ja Tanelin juttu lopulta etenee, mutta toisaalta Hietala tarjoaa ihania, kevyitä päiväunelmia lukijoilleen. Kelpo kirja. 

Pirkko Saisio: Betoniyö

Tämä yhdenpäivänromaani ei vakuuttanut minua täysin, vaikka Saisiota noin yleisesti ihailenkin. Romaani on kertomus kahdesta syrjäytyneestä veljeksestä. Toisen veljeksen elämä saa traagisen käänteen helteisenä kesäyönä. Saisio kertoo hahmoistaan osuvasti kertomatta heistä juuri mitään: dialogi ja toimintakuvaukset luovat kehyksen, jonka pohjalta lukija rakentaa mielikuvan hahmoista. Osallistun teoksella Suomi (ko) 100 -haasteeseen, sillä romaanissa pääsevät ääneen syrjäytyneet nuoret miehet.

Marjane Satrapi: Kotiinpaluu

Satrapin omaelämäkerrallinen Kotiinpaluu kertoo siitä, miten iranilainen Satrapi lähetetään teini-iässä Eurooppaan. Kotimaassa on levotonta ja turvatonta, ja niinpä vanhemmat katsovat, että Marjanen on parempi olla Itävallassa kuin kotonaan. Kotiinpaluu kuvaa ensin maahanmuuttoa: sitä, miten Marjane tuskailee kielen ja yksinäisyyden kanssa, huomaa unohtaneensa seurata kotimaan uutisia ja kamppailee identiteettinsä kanssa. Teoksen toisessa osassa Marjane palaa Iraniin ja huomaa, ettei asiat olekaan ennallaan. Satrapi kuvaa sarjakuvassaan taitavasti ja tarkasti sekä maahanmuuttajuutta että paluumuuttoa. Osallistun teoksella Muuttoliikkeessä -haasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti