perjantai 12. tammikuuta 2018

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa
Sammakko 2017
204 sivua
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: <3
En tahdon Rupi Kaurin olevan somerunorenesanssin kansainvälinen megatähti (näin sanoo takakansi). Tahdon pitää Maitoa ja hunajaa itselläni, yksityisenä kokemuksena, omassa runokirjahyllyssäni. Tahdon piiloutua runokokoelman taakse, väijyä sieltä maailmaa ja lukea piilossa ollessani siitä, millaista on olla nainen.

Minä pitelen Rupi Kaurin runokokoelmaa kämmenelläni, ja minusta tuntuu kuin hyväilisin itseäni. Minun mieleni tanssii samaan tahtiin Rupi Kaurin runojen kanssa, ja minun ajatukseni hengittävät säkeiden säveltä. Minä tunnen Rupi Kaurin runot: minä asun niissä runoissa, ja ne runot asuvat minussa. Minä tunnistan ympäriltäni niin paljon, ja kiitän, että en ole joutunut kokemaan kaikkea. Kiitän myös siitä, miten viisaasti Rupi Kaur puhuu.

Maitoa ja hunajaa, kansainvälisestikin ylistetty runoteos, kokoaa yhteen runoja naisen rakkaudesta. Maitoa ja hunajaa aaltoilee elämän lailla: surusta rakkauteen, tuskasta toipumiseen. Teoksen  ensimmäisessä osiossa Satuttaminen rakennetaan rakkaudelle pohja: on miehiä, jotka satuttavat eivätkä koskaan aiokaan pitää hyvänä; on isä, joka huutaa ja jylisee, pukee rakkauden vihanpunaiseen; on setä, joka koskettelee lasta tavalla, jolla lasta ei saa koskettaa. Nämä miehet vaientavat naisen: sinä pelkäsit/ ääntäni niin paljon/ että minäkin päätin/ pelätä sitä.

Toinen osa, rakastaminen, luo valoa elämään. Syntymä on lahja, ja äidin rakkaus on suurta. Tulee myös rakastuminen, kaikki toivo -- / ihmisen muodossa. Rakastuminen ei kuitenkaan ole naiselle sitä, että tämä antaa koko elämänsä miehen käsiin, vaan Rupi Kaur kirjoittaa tahdosta itsenäisyyteen: haluan täyttyä itse/haluan olla niin täysi/että voisin valaista koko kaupungin. Samaan aikaan rakkaus kuitenkin pehmettää, muuttaa metsäpalon virtaavaksi vedeksi ja tekee rakastetusta soivan kanteleen.

Kolmas osasto, Hajoaminen, alkaa vakuuttavasti: avausrunon minä huokaa, miten hän kerta toisensa jälkeen luottaa sokeasti toiseen ihmiseen ja sitten putoaa tyhjyyteen, missä ketään ei olekaan. Tämän osaston runot ovat särkyneitä sydämiä, katkeria kyyneliä, loukattuja ja epätoivoisia yrityksiä tarttua kiinni siitä, mitä joskus oli mutta mikä on karkaamassa käsistä. Toisaalta runot ovat myös kehotuksia: naiset, älkää jääkö parisuhteisiin, joissa ette saa tilaa rakastaa itseänne! Lähdin koska mitä pitempään/pysyin kanssasi sitä vähemmän/rakastin itseäni. Luulitko että olin kaupunki -runossa on kiinnostava lähtökohta: runon minä puhuu sinälle, syyttää tätä siitä, että tämä on käsittänyt minän vain hetkellisenä hupina, viikonloppulomana vieraassa kaupungissa, vaikka minä on koti ja kotona tehtyä hilloa, pikkukaupunki suuren kaupungin vieressä. Kaurin vertauskuvat ovat kauniita mutta konkreettisia: niihin on helppo tarttua, ne on helppo ymmärtää ja ne ravisuttavat samastumisen kokemuksillaan.

Maitoa ja hunajaa -kokoelman viimeinen osasto käsittelee toipumista ja vahvistumista. Se on rakenteeltaan osastoista hajanaisin, ja osa runoista ei saavuta kirkkainta, persoonallista ilmaisutapaa. Vahva feministinen, naisen voimakkuutta käsittelevä sävy kulkee silti läpi runojen: jos olet syntynyt/ helposti kaatuvaksi/ olet syntynyt myös/ vahvaksi nousijaksi. Useissa runoissa runon minä puhuttelee sinää, oletettua runon lukijaa, ja antaa tälle elämänviisauksia. Ohjeita annetaan niin rakkaudesta kuin itsemääräämisoikeudesta: muistuta/tätä poikaa että/ sinun vartalosi/ ei ole hänen kotinsa/ hän on vieras. Rupi Kaur asettaa sanojaan myös sille, millaista on olla ruskea tyttö, ja teos puhuttellee tätä lukijakuntaa erityisen paljon.

Vaikka Rupi Kaurin teksti on kaunista ja kieli välillä terävää, välillä huokaavan pehmeää, ei Maitoa ja hunajaa ole pelkkää kauniisti liplattavaa kieltä. Rupi Kaurin runoteos on myös kuvaa: runoilijan piirustukset ovat keskeinen osa runoutta ja muodostavat teksteille tulkintakehyksen. Esimerkiksi kolmannen osaston avausrunoa tähdennetään kuvalla, jossa ihmishahmo hyppää - tai putoaa - pää edellä hyppytornista. Yksinkertaiset, mustavalkoiset ääriviivapiirrokset ovat taidetta, joka kuvittaa runot todeksi. Kaur onnistuu tulkitsemaan runoutta tavalla, joka sykähdyttää lukijaa niin kielellisesti kuin visuaalisestikin.

Oma kiitoksensa on annettava kääntäjä Riikka Majaselle, joka on onnistunut työssään taidokkaasti: Kaurin runot soljuvat suomeksi, ja rytmi tuntuu aidolta.

 Rupi Kaur on kirjoittanut runokokoelman, joka sykkii sydämessäni vielä pitkään. Tästä päivästä alkaen se myös asuu omassa hyllyssäni: halusin runot omaan hyllyyni. Lukekaa tämä teos <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti