Viisi naista, sata elämää. Tarinoita dissosiaatiohäiriöistä on teos, joka purkaa trauman ja dissosiaation käsitteitä ja esittelee sitä, miten dissosiaatiohäiriöt vaikuttavat ihmisen mielenmaisemaan ja arkeen. Teos on saanut alkunsa muutamista ihmisistä, jotka ovat halunneet jakaa tarinansa ja tarttua projektiin, jonka tavoitteena on vähentää mielenterveyteen liittyvää stigmaa ja kertoa, mitä dissosiaatiolla oikeasti tarkoitetaan. Projektin jälkeen on perustettu myös Disso ry, Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys.
Kirjan johdanto-osan on laatinut Anssi Leikola, psykiatrian erikoislääkäri ja kokemusasiantuntija. Leikola avaa trauman ja erityisesti dissosiaation käsitteitä. Jälkimmäisellä viitataan siihen, että kun ihminen kokee trauman, hänen personaallisuutensa jakaantuu ainakin kahteen osaan. Yksi osa, emotional part of personality, muodostuu traumakokemuksesta ja puolustautumisreaktioista. Toinen osa, jota kutsutaan englanniksi nimellä apparently normal part of personality, on persoonallisuudenosa, joka koettaa elää kuin traumaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tämä osa ei välttämättä edes muista, että taustalla on jokin traumaattinen tapahtuma.
Viisi naista, sata elämää -teoksessa viisi henkilöä avaavat omaa traumaattista menneisyyttään ja sitä, miten heidän mielensä on reagoinut traumoihin. Moni on kokenut lapsuudessaan seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta trauman aiheuttajat voivat toki olla muitakin. Dissosiaatiohäiriöstä kärsivillä persoonallisuus on jakautunut vahvasti, usein moneen osaan: muutama kirjoittajista kertookin, miten he toisinaan ovat naisellisia, toisinaan kovin maskuliinisia, toisinaan lapsia, toisinaan itsensä ikäisiä.
Henkilökohtaisesti Viisi naista, sata elämää on minulle tärkeä teos. Olen vastikään sisäistänyt dissosiaation käsitteen ja toisaalta ymmärtänyt, että myös omat traumaattiset kokemukseni oirehtivat dissosiaationa. Käsite kuulostaa pelottavalta mutta oikeasti kyse on vain luonnollisesta reaktiosta traumaan - mielen on pakko sulkea tietyt kokemukset pois ja pyrkiä jatkamaan eteenpäin. Joissakin tilanteissa ja joinakin aikoina traumatisoitunut mieli tulee kuitenkin esiin. Oma terapeuttini selitti asiaa niin, että trauman yhteydessä osa mielestä jää siihen kehitys- ja ikävaiheeseen, jossa henkilö on trauman kohdatessaan ollut. Niinpä huomaan itsekin toisinaan käyttäytyväni kuin pieni lapsi: kiukuttelevani, leikkiväni, lauleskelevani. Pieni lapsi minussa kaipaa tulla kuulluksi, ja häntä tulee lohduttaa ja auttaa, kuten pientä lasta autetaan - lapsi ei pysty käsittelemään traumaa samalla tavalla kuin aikuinen osa minusta. Trauman hoidossa keskeistä onkin, että ihminen pystyy näyttämään kaikki persoonallisuudenosansa ja että nämä osat tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi.
Viisi naista, sata elämää kannattaa lukea. Kirjoittajien rohkeat, rehelliset tarinat avaavat sitä, mitä mielenterveysongelmat tarkoittavat ja miten ne näkyvät arkipäivässä. Ne tuovat esille myös sen, ettei traumaa ja dissosiaatiota aina näe päällepäin, ja sen, etteivät ne estä elämää, vaikka tuovatkin reilusti hankaluuksia mukanaan.
Viisi naista, sata elämää. Tarinoita dissosaatiohäiriöstä
VOB-kustannus 2016
160 s.
Pisteitä: 5/5
Tämä on tosi kiinnostava aihe ja kirja. Pitää ehdottomasti laittaa lukulistalle!
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lukemaan tämän!
PoistaTämän kirjan haluan ehdottomasti lukea, sillä kolahtaa omallekin kohdalle. Kiitos kun kirjoitit blogiisi, tämä kirja on mennyt minulta ihan ohi (niin kuin moni muukin)! <3
VastaaPoistaTämä ansaitsee kyllä enemmän huomiota kuin mitä se on saanut. Tartu ihmeessä tähän!
PoistaOon lukenu tän ja löysin itsekin samaistumispintaan. Itelläni on ollu ja on ehkä edelleen osin dissosiatiivinen amnesia.
VastaaPoista