Saako nainen olla vihainen? Soraya Chemaly: Rage Becomes Her

Soraya Chemalyn Rage Becomes Her on yksi tämän vuoden hyödyllisimmistä kirjoista. Se käsittelee konkreettista, tärkeää aihetta - naisten tuntemaa vihaa - ja auttaa sekä ymmärtämään että kehittämään omia tunnetaitojaan. Teos jakaantuu kymmeneen lukuun, joissa käsitellään esimerkiksi naisiin ja naisten tunteisiin liitettyjä uskomuksia, kapeaa nais(kehon)kuvaa, äitimyyttiä, iloisuusvaatimusta ja sitä, mitä kaikkien näiden teemojen kieltämisestä seuraa. Self help -kirjallisuudesta näppylöitä saavien ei tarvitse pelätä: Chemalyn kirja on tiukkaa, uskottavaa, tutkimukseen pohjautuvaa tekstiä, ja teoksessa on runsas, useiden kymmenien sivujen mittainen lähdeluettelo. 

Keskeinen ongelmakohta naisten vihaisuuden ymmärtämisessä, tunnistamisessa ja hyväksymisessä on se, ettei naisilta kysytä, miksi he ovat vihaisia. Chemaly käsittelee vihan syitä teoksessaan monipuolisesti, ja Rage Becomes Her onkin paitsi tunnetaitoteos, myös kirja seksismistä, misogyniasta ja rasismista. Kasvatustavat, yhteiskunnalliset rakenteet, työelämän epäoikeudenmukaiset käytänteet ja ahdas naiskuva ovat esimerkkejä syistä, jotka aiheuttavat naisissa vihaa ja raivoa. Vihassa on kyse myös sukupolvien yli kulkeutuvasta tunteesta, ja tätä Chemaly avaa kertomalla, miten viha ja raivo ovat siirtyneet hänen omassa perheessään naiselta toiselle.

Se, miten naiset ilmaisevat vihan ja suuttumuksen tunteitaan, kumpuaa sekä yhteiskunnalliselta että yksilölliseltä tasolta. Chemaly kuvaa teoksessaan niitä rakenteita, jotka johtavat siihen, ettei naisten vihaisuutta tunnisteta tai hyväksytä. Koska tyttöjen odotetaan olevan kilttejä ja heitä pyritään kasvattamaan tunnollisen, hiljaisen naisen rooliin, tytöt oppivat myös, ettei heidän sovi ilmaista tunteitaan avoimesti. Chemalyn mukaan tämä näkyy heti taaperoiän jälkeen: mitä vanhemmaksi tytöt kasvavat, sitä sulkeutuneempaa heidän vihastaan tulee. Rage Becomes Her -teoksen keskeisin kritiikki kohdistuukin siihen, että vihaa ja suuttumusta pidetään maskuliinisina tunteina ja että vihainen käytös sallitaan ennemmin miehille kuin naisille. Chemaly huomauttaa myös useaan otteeseen teoksessaan, että on eri asia olla vihainen valkoinen nainen kuin vihainen rodullistettu nainen. Jälkimmäisille vihaisuutta sallitaan vielä vähemmän kuin ensimmäisille. Esimerkiksi aasialaisten naisen odotetaan olevan luonnostaan hiljaisia ja myöntyväisiä, mikä ei edistä saati salli negatiivisten tunteiden rakentavaa ilmaisua. 

Henkilökohtaisesti tärkein ajatus tässä kirjassa on minulle se, että vaikka kaikki miehet eivät käyttäydykään väkivaltaisesti, kaikki naiset joutuvat jossakin määrin elämään väkivallan uhan kanssa. Chemalyn mukaan yksi syy siihen, miksi naiset eivät ole vihaisia, on se, etteivät he uskalla olla: naisen viha tulkitaan usein provokaatioksi tai miehen tekemän väkivallan oikeuttajaksi. Ollessaan vihainen nainen ottaa siis riskin: vihaisuutta ei hyväksytä, sille saatetaan vitsailla, ja pahimmillaan naisen suorat tunteiden osoitukset voivat johtaa väkivaltaan. Jos äärimmäiset seuraukset haluaa välttää, helpoin keino on olla hiljaa ja nielaista vihantunteet. 

Rage Becomes Her on kaiken kaikkiaan kattava, laaja, intersektionaalisen feminismin huomioiva teos naisten oikeudesta olla vihaisia. Jos feministiset teemat ja omien tunteiden ymmärtäminen kiinnostavat, tähän teokseen kannattaa tarttua. Teos ei ole kuitenkaan suunnattu pelkästään naisille, ja feministinä toivoisinkin, etteivät tällaiset teokset jäisi vain naisten omaksi iltalukemiseksi. Chemaly nostaa teoksessaan esille monia tärkeitä yhteiskunnallisia ongelmia, joista pitäisi puhua enemmän julkisesti.

Soraya Chemaly: Rage Becomes Her
Simon & Schuster 2018
392 s.
Pisteitä: 5/5