#runo19: aattellisuus ja suomalaisen runon klassiset piirteet Liinamaa-Pärssisen kokoelmassa Jälleen vapaana

Hilja Liinamaa-Pärssinen: Jälleen vapaana

Ntamo 2018 (1923)

121 s.

Pisteitä: 4/5

Hilja Liinamaa-Pärssisen runokokoelma Jälleen vapaana sopii hyvin luettavaksi sisällissodan juhlavuoden jälkimainingeissa. Kuten Ntamon uudelleenkustantaman kirjan takaliepeessä kerrotaan, Liinamaa-Pärssinen oli yksi työväenliikkeen merkittävistä vaikuttajista ja vietti osan aikuisuudestaan myös punavankina naisvankilassa. Jälleen vapaana -kokoelmassa leimuavatkin työväenaate ja sisällissodan jättämät traumat.

Teos alkaa reippaalla, työväenaatteesta kumpuavalla laulumaisella runolla, jossa runon puhuja rukoilee, että hänen laulunsa ja aatteensa kaikuisi hänestä sekä elon että kuoleman hetkillä: 

Mun laulu huulillani elää antakaa. 

En tunne muuta jumalaa. 

[--]

Mun laulu huulillani kuolla antakaa, 

se ihanaa! 

En mammonaa, en valtaa kunnioinut.

Kun lyötiin laulaja ja murskattiin,

niin eikö silloinkin se laulu soinut,

mi jumalaisiin pihkes säveliin,

se laulu, joka vapautta huusi,

kun karkotettiin kansain suurimmat [--]

Työväenaate kuuluukin, varsinkin kokoelman alkupuolella, hyvinkin vahvana runoissa: kokoelma suorastaan vaatii lukijoita yhtymään aatteeseen. Osa runoista käsittelee sitä, miten työväki on unohdettu: kansa on ilman kotiaan, ja vieraat ovat ottaneet tutut maat haltuun: 

Ei kotilahtea, tuttua, pienoista purtta,

untako niistä mä ain vieläkin nähnen näin? 

On kortiportilla vieras, vihainen hurtta,

pihalla haltija uus, korskea pystyin päin.

Punaisesta työväestä rakentuukin sorrettujen yhteisö, jota työväenlauluin ja -runoin pyritään nousemaan taisteluihin. Kokoelman runot peilautuvat väistämätät sisällissotaan ja sen kurjuuksiin. Aatteellisuus nähdään runoissa niin tärkeänä, että nainenkin hylkää kosiotarjouksen ja valitsee olla suffragetti, joka taistelee kansansa puolesta: 

Vastaa neito: "en mä syleilyihin,

lemmen hurmioihin luotu lie. 

Syvään silmäsin mä kurjuussyihin,

niitä poistamaan mun johtaa tie." [--]

Aatteellisuutensa lisäksi Jälleen vapaana -kokoelmassa viehättää se, miten hyvin se edustaa perinteistä suomalaista runoutta. Vaikka 20-luku muistetaan modernismista, Edith Söergranin ja Katri Valan perinteisiä runomittoja rikkovista riimittömistä runoista, on Liinamaa-Pärssisen kokoelma vielä klassista mittarunoutta. Liinamaa-Pärssinen käyttääkin runoissaan vaihtelevia runomittoja ja osoittaa samalla olevansa taitava riimien ja sanojen käyttäjä. 

Traditionaalisuus näkyy myös kokoelman aiheissa ja sanastossa. Mantereet jytisevät ja kumisevat, kun sotaa käydään; luonto on elämänpiirissä aina läsnä, ja 20-lukulaiseen runouden tapaan myös Jälleen vapaa -kokoelmassa hyödynnetään eksotiikkaa ja kaukaisia tarinoita, jopa kokonaisen osaston verran.

Myös kuolemalla on, suomalaisesta kirjallisuudesta tuttuun tapaan, asemansa Liinamaa-Pärssisen kokoelmassa. Yhtäältä kuolemaa pyydetään välttämään ja ahertamaan isänmaan ja tovereiden eteen. 

Toisaalta kuolema on raaka, julma seuraus, johon työväen kansaa sortava ylimystö köyhät ajaa: 

Viikatemies lyö iskun kumeen,

kaivajat kaatuvi, siihen jää

kuoppien ääreen multahan, lumeen.

- Luurankoröykkiöt törröttää. 

Erikseen on mainittava näköisversion upea kansi: nämä 20-luvun kirjankannet ovat kyllä täyttä taidetta ja näitä voisi ihan esteettisyyden vuoksi haalia hyllyynsä. Kansikuva on myös kovin symbolinen: siinä esitetään varsin isänmaallisia symboleita (metsätähdet, kannel, kuusi, maisema), joilla puhutellaan kotimaansa puolesta työtä tekevää kansalaista. Luontomaiseman taustalla roihuaa tuli: sekä mennyt sisällissota että toisaalta usko ja palo työväenaatteesen. 

Vaikka Jälleen vapaana ei ehkä jääkään mieleeni yhtenä henkilökohtaisista suosikeistani, teos on kokonaisuudessaan onnistunut ja hyvin rakennettu. 

Helmet-haasteessa asetan teoksen kohtaan 42: Kirjailijan nimi viehättää sinua. Hilja on etunimenä kaunis ja Liinamaa (joka on taiteilijanimi; tyttönimi oli Lindgren) soljuu suussa myös sujuvasti. 

Lopuksi vielä hauska yksityiskohta kokoelman loppuuolelta Mietelmiä-runosta: 

Ikäs kaiken kuiva kirjatoukka

olit. - Oppiasi suurta kehutaan.

Mutta sittenkin sä lienet houkka,

elämän et kirjaa tunnekaan.