Sivutiellä

Miira Luhtavaara:  Sinusta roikkuu valoa Teos 2019 96 s. Pisteitä: 5/5 Tämä on töyhtöhyyppä. Tämä siipirikko. Tämä pyrstötähti.  Ja tämä tässä on minun ruumiini! Kas, se on muuttunut täplik- kääksi! Se ei enää heijastele, se pursuaa ja on ottanut itseensä.  En taida haluta uutta, en taida saada mistään enää uutta ruumista, sellaista joka ei olisi jatkuvasti pukenut toisen kenkiä, laittanut ruokaa toisen suuhun, pessyt alapäätä, nostanut tuoliin, leikannut kynsiä, harjannut tukkaa. Ne ovat mustelmia, pieniä koukkuja ja kukintoja, joihin iho on jäänyt kiinni.  Yllä olevassa runossa runonpuhuja on kyllästynyt olemaan äiti. Äitinä oleminen on fyysistä Miira Luhtavaaran runokokoelmassa Sinusta roikkuu valoa,  ja äidiksi tuleminen on fyysinen muutos. Lainatussa katkelmassa runonpuhuja tarkastelee itseään ja huomaa, ettei ole enää sellainen kuin ennen: keho ei heijasta vaan on muuttunut ruumiiksi, ainakin lähes kuolleeksi, ja pursuaa ...

Tartuin Tuukka Pietarisen esikoisteokseen Yksin ja toisin   Tekstiluola-blogin Tuomaksen suosituksesta. Yksinäisyyttä sekä yksin ja toisen kanssa olemisen suhdetta kuvaava runokokoelma onkin varsin puhutteleva - varsinkin, jos rakastaa kielen monimerkityksisyyttä ja sanojen suhteista syntyviä kielileikkejä.  Yksin ja toisin  -teoksen ytimessä ovat ihmiset ja heidän suhteensa toisiin. Runoissa vilahtelevat hahmot ovat pääosin yksinäisiä tai pohtivat suhdettaan toisiin. Runossa "Hän seisoi keskellä rakennustyömaata ja huomasi" hän  on ihmisenä näkymätön: kaikki katsovat hänen ohitseen, eikä hänen puheestaan välitetä. Runon keskiössä oleva hän  näyttäytyykin ihmisenä arvottomana mutta materiaalina tarpeellisena: ihminen on yhteiskunnassa hyödyke, jonka voimavaroja voidaan käyttää, kierrättää ja lopulta polttaa loppuun. Pietarisen kaupunginrakennusmetafora on kiinnostava ja moniulotteinen.  Pietarisen teoksessa asiat ja elävät olennot yrittävät etsiyty...

Taas se aika vuodesta! Tässä Sivutiellä-blogin parhaat Blogistanian Finlandia -kisaan. Kotimainen kirjallisuus 3 pistettä:   Saara Turunen: Sivuhenkilö Turusen luomassa maailmassa, joka on helppo peilata täksi nykyiseksi yhteiskunnaksi, miehillä on valtaa. Miehet ovat näkyvillä, heidän teoksiaan arvostetaan. Kokenut kirjailijakonkari pystyy tokaisemaan esikoiskirjailijalle, miten hänen mielestään kirjoja julkaistaan liikaa - nuori nainen nähdään omaa asemaa uhkaavana. Miehet ovat äänessä jo nuorina, kuten Turunen kuvaa kohtausta, jossa teatterialan opiskelijat pitävät demoesitystään 2 pistettä:   Marko Annala: Paasto Paastossa uskontoa ei käsitellä tuomitsevasti muttei toisaalta idyllisellä romantisoinnillakaan. Annalan sanoma tuntuu pikemminkin olevan se, että ihminen voi olla hyvä ja onnistua elämässään, uskoipa hän Jumalaan tai ei - kummatkin polut ovat mahdollisia ja yhtä oikeita. Jumala saattaa kadota elämästä mutta se voi myös palata, eikä kaikki kaadu...

Koetan ymmärtää.  Ä nim ling  muistuttaa meteliä. Se on liian täynnä oleva kahvila, tai ehkä baari, tai kaikuva tila. Ihmiset puhuvat eivätkä malta kuunnella, ja yhtäkkiä ilma ei täyty enää hapesta vaan huudoista, ja huudot katkeavat tavuiksi ja tavut riisuutuvat äänteiksi, ja äänteissä ei aina ole järkeä, kunnes tulee muutama peräkkäinen symboli, jotka voi yhdistää merkitykseksi.  Onko metelin vastakohta hiljaisuus? Ä nim ling  muistuttaa nimittäin myös hiljaisuudesta. Se puhuu - tai huoahtaa tai läähättää tai yökkäilee - siitä, millaista on puhua, kun ei saa otetta kieleen tai kun ulos tulee jotakin sellaista, mitä ei pitäisi sanoa tai mitä ei halunnut sanoa.  Sieltä täältä alkaa purskahdella inhottavia tavuja, jotka assosioi inhottaviin asioihin:  fffuuuuummmmmmmmmmmmmmmmm voisi raiskata si n tai jajajalalla ja rrraporrtoi puhelimmmeemm laskee kohoavia neitsyysarvoja urheummmmmmisoissa voisi raisk sss On puhe lapsista, ja...

Riina-Maria Metso: Miksi se ei vain lähde? Väkivaltainen parisuhde ja miten siitä  pääsee irti Atena 2018 207 s. Pisteitä: 4/5 Perheväkivaltaa käsittelevät kirjat vetävät minua puoleensa. Minulla on vahva tarve ymmärtää sitä, mitä minulle tapahtui, tai ainakin sitä, mitä olisi voinut tapahtua. Kuten kovin moni muukin suomalainen nainen, myös minä olen kohdannut aiemmissa suhteissani väkivaltaa - enimmäkseen henkistä. Minua on vähätelty, kiinnostustani seksiin halveksuttu (nainen on seksihullu, jos haluaa seksiä; miehillä seksinnälkä on normi), arvojani ja perhettäni morkattu. Olen saanut kuvan poikaystäväni takapuolesta, vaikka kielsin häntä lähettämästä sellaista; minulle on tehty fritsu, vaikka yritin kieltää sellaisen. Eropäätöstä ei ole kunnioitettu vaan minua on lähestytty viestitse vuosia eron jälkeen. Kaikki nämä kokemukset ovat saaneet aikaan sen, että ykköskriteerini parisuhteessa on turvallisuus. Minun on kyettävä kokemaan oloni turvallliseksi puolisoni s...

Rebecca Solnit: Call Them by Their True Names. American Crises  (and Essays) Tantor Audio 2018 Lukija: Cassandra Campbell 5h 57 min. Pisteet: 5/5 Rebecca Solnitin esseekokoelma Call Them by Their True Names  (2018) on puhutteleva teos. Se on kokoelma niille, jotka ovat feministejä; niille, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta; niille, jotka ovat ahdistuneet äärioikeistolaisesta politiikasta; ja ennen kaikkea niille, jotka ymmärtävät sanojen ja tarinoiden arvon.  Kieli, tarinat ja narratiivit ovat keskeisessä osassa Solnitin teosta, ja näihin kolmeen käsitteeseen Solnit palaa useassa esseessään. Varsinkin kokoelman alkupuolella teoksen teema on läsnä niin sisällössä kuin muodossa: yksi esseistä kertoo Trumpista ja tämän politiikan vaikutuksista mutta on kerrottu satumuodossa. Narratiivivalinnallaan Solnit painottaakin sitä, miten Trump liikkuu todesta epätodelliseen: kerrontaratkaisu heijastelee Trumpin kyvyttömyyttä uskoa toteen. Samalla kerron...

Ntamo tekee arvokasta työtä julkaisemalla näköispainoksia 1900-luvun alun kirjallisuudesta. Aiemmin tänä vuonna luin Hilja Liinamaa-Pärssisen varsin poliittisen Jälleen vapaana  -kokoelman. Kirjaston hyllystä poimin myös viehättäväkantisen Sekasointuja -teoksen, joka on Mirdjan  kirjoittajana tunnetun L.Onervan esikoisteos.  Sekasointuja on julkaistu alunperin jo 1904, mikä näkyy teoksen sisällössä ja kielessä vahvasti. 1900-luvun alussa suomalainen runous eli vielä romantiikan aikakautta, ja kansallismielinen, tunteita palava kieli oli runoudelle tyypillistä. Myös Onervan teoksessa vastakkain asettuvat kaksi ihmiselämän keskeisintä voimaa: elämän hurma ja kuoleman tuska.  Nämä kaksi voimaa kilpailevat runonpuhujien mielissä. Toisinaan runonpuhuja kaipaa elämäniloa ja haluaa tarttua siihen, kuten runossa Elämälleni:  Oi elämä, nostata huulillein ilovirtojen hehkuva juoma ja loihtios sieluni sismpään  uus´ Edeni riemujen luoma! Toisinaa...

Tiedättekö sen tunteen, kun olette löytäneet lempikirjailijan ja haluatte lukea kaiken, mikä tämän elämään ja teoksiin liittyy? Minna Canthista on tullut minulle yksi rakkaista kirjailijoista ja esikuvista, ja olinkin innostunut kuullessani, että Minna Maijalalta ilmestyy esseekokoelma, jonka tekstit linkittyvät vahvasti Canthin sanomaan.  Työllä ja tuskalla olen nyt lukenut teoksen loppuun ja, kuten Instagram-tilini seuraajat tietävät, räntännyt teoksesta tarinoissani uuvuttavuuteen asti. Minä ja Minna Maijala emme kohdanneet Punaisten kenkien  aikana montaakaan kertaa. Minun oli oltava eri mieltä ja riideltävä Maijalan tekstien kanssa - mielestäni hyvistä syistä. Seuraa pitkä postaus, jossa avaan teille joitakin tunnoistani. Mielenterveyden myytit ja muita aatemaailman eroja Minna Canth tunnetaan kirjailijana, joka puhui paitsi naistenoikeuksista myös mielenterveydestä. Esimerkiksi juuri julkaistussa novellikokoelmassa Ihmisen kuvia  monet kertomukset käsit...

Enpä ollut varautunut vuosittaiseen ystävänpäivän lukumaratoniin, jota ylläpitää tänä vuonna Kirjaimia-blogi . Kun kuitenkin törmäsin somessa Lauran ilmoitukseen maratonista, ilahduin - tässäpä tekemistä sairaslomaperjantaihini. Flunssa on heikottanut minua jo muutaman päivän, mutta ehkäpä silti jotain jaksan lukea. Minulla on taas miljoona kirjaa kesken - muun muassa Canthin novellikokoelma Ihmisen kuvia , Minna Maijalan esseeteos Punaiset kengät , Yahya Hassenin runoteos ja niin edelleen. Haluan lukea Canthin loppuun, joten aloittanen siitä, minkä jälkeen syön kirjastonkirjapinoani vähä vähältä. ;) 17.15 Lukumaraton alkaa. Jännittää vähän (voi johtua siitä, että katsoin juuri varsin intensiivisen Poliisit-jakson). Mukavaa iltaa kaikille! 20.15 Luin loppuun sekä hienon Ihmisen kuvia  (Canth) ja mielestäni varsin kehnon Punaiset kengät  (Maijala). Instasta löytyy raivostuneita tarinoita lukukokemuksistani. Canthia uin 93 sivua, Maijalaa 103 sivua, yhteensä luettuna siis...

Miia Toivio: Pysty hiljaisuus Teos 2013 67 s. Pisteitä: 4/5 Omaa ehdottomuuttani olen vannonut, että proosarunojen lukijaa minusta ei tule. En ole osannut tarttua rytmiin, joka ei piile säkeissä vaan säkeiden välissä, tavuviivaan katkeavissa lauseissa, symboleita puuskuttavissa virkkeissä. Miia Toivion Pysty hiljaisuus  teki kuitenkin minulle sen - löysin proosarunoja, joista pidän.  Pysty hiljaisuus rakentuu viidestä osastosta, jonka runot linkittyvät toisiinsa. Kokoelmassa käsitellään sydänsuruja, sitä, miten äsken toinen oli vielä siinä mutta ei ole enää.  Haavat ottavat tuulen ensimmäisenä vastaan , hän sanoi, kun yritin pitää hänet paikoillaan ja asettua itse siten,  että varjomme olisivat kohdanneet. Että harhaileva katse olisi luullut meitä yhdeksi ja samaksi. Hän sanoi, hän kirjoitti, en tiedä kumpi olisi parempi,  hän päästi kieleltään jotain mikä keinahteli ja hänen  kätensä tarttui siihen nopeasti puristaen sen pää...

Feministit ovat tiukkapipoisia. Feministit eivät osaa rentoutua. Feministit eivät anna minun nauttia elämästäni ja niistä eduista, jotka olen saavuttanut - eikä varsinkaan niistä, jotka olen saanut. Ihmisiä ei saa enää luokitella, vaikka luokittelu on normaalia.  Kuulostaako tutulta? Jos ajattelet näin, kannattaa lukea Robin DiAngelon White Fragility . Itse asiassa se kannattaa lukea, vaikka et tunnistaisi ylläolevista lauseista itseäsi.  Mitä valkoinen haavoittuvuus sitten on? Mitä on valkoisten ylivalta? Onko näitä feministisiä termejä pakko hallita?  Aloitan viimeisestä kysymyksestä. Termejä ei välttämättä tarvitse. Aina ei tarvitse käyttää vaikeita sanoja puhuakseen jostakin. Mutta jos kieltäytyy uuden termin opettelusta vain siksi, että se saa itselle epämukavan olon, kannattaa vilkaista peiliin. Saatat kärsiä valkoisesta haavoittuvuudesta  (white fragility), joka liittyy olennaisesti siihen, mitä valkoinen ihminen kokee silloin, kun hänen etuoikeut...