Elämän hurma ja kuoleman tuska - L.Onervan runokokoelma Sekasointuja

Ntamo tekee arvokasta työtä julkaisemalla näköispainoksia 1900-luvun alun kirjallisuudesta. Aiemmin tänä vuonna luin Hilja Liinamaa-Pärssisen varsin poliittisen Jälleen vapaana -kokoelman. Kirjaston hyllystä poimin myös viehättäväkantisen Sekasointuja-teoksen, joka on Mirdjan kirjoittajana tunnetun L.Onervan esikoisteos. 

Sekasointuja on julkaistu alunperin jo 1904, mikä näkyy teoksen sisällössä ja kielessä vahvasti. 1900-luvun alussa suomalainen runous eli vielä romantiikan aikakautta, ja kansallismielinen, tunteita palava kieli oli runoudelle tyypillistä. Myös Onervan teoksessa vastakkain asettuvat kaksi ihmiselämän keskeisintä voimaa: elämän hurma ja kuoleman tuska. 

Nämä kaksi voimaa kilpailevat runonpuhujien mielissä. Toisinaan runonpuhuja kaipaa elämäniloa ja haluaa tarttua siihen, kuten runossa Elämälleni: 

Oi elämä, nostata huulillein
ilovirtojen hehkuva juoma
ja loihtios sieluni sismpään 
uus´ Edeni riemujen luoma!

Toisinaan runonpuhuja kehottaa tarttumaan iloon ja elämään hetkessä. Toisaalta elämä näyttäytyy useimmiten sarjana pettymyksiä, ja esimerkiksi naisen elämässä seksuaalisuuden riemu katoaa helposti siihen, että mies paljastuu perhoseksi, joka lentää kukasta kukkaan piittaamatta naisen tunteista. 

Pettymysten takana kolkutteleekin kuolema. Se on toisinaan odotettu vieras, kuten runossa Minä kiivin syrjiä syvänteen: 

Minä kuljen kuolemakypsänä
kuin katkeis´ jo kannatinsilta, 
kuin jokainen päivä ois viimeinen,
joka ilta mun elämäni ilta - - 

Onerva käyttää runoissaan klassista suomalaista sanastoa: runonpuhujien mielentilaa kuvataan sääsanastoin, ja kuolema näyttäytyy pimeänä iltana tai myrskyävänä, kuohuvana merenä, johon ihminen väkisinkin hukkuu. Suomalaisen mytologian keskeisistä hahmoista mainitaan ainakin Tuonetar, joka tulee noutamaan väsyneen ihmisen ja säästää tämän tuskilta. Kuolema onkin usein helpottava, toisinaan jopa riemukas, ja suomalaiselle runoudelle tyypilliseen tapaan marttyyrikuolemaa - joko toisen tai oman tuskansa puolesta kuolemista - ihannoidaan. Sotilaskuolemaakaan ei sävähdetä, vaan rintamalla kaatuminen on kunniakasta. 

Onervan teos on puhutteleva, koskettava ja symboliikaltaan kiinnostava teos. Se antaa hyvän kuvan siitä, millaista perinteinen riimi- ja säerunous on ollut. Elämän ja kuoleman vastakkainasettelu näyttäytyy nykylukijan silmiin varsin vahvana, ja kielikuvat ovat suorastaan hurmoksellisia. Teoksen vahvat vastakkainasettelut saattaisivat puhutella nuorempaakin lukijakuntaa - itselleni teos osoittautui siinä tärkeäksi, että se näyttää yhden suunnan suomalaisen runouden kaanonista. 

L.Onerva: Sekasointuja
ntamo 2018 (1904)
73 s.
Pisteitä: 4/5

Kommentit