Koetan ymmärtää.
Ä nim ling muistuttaa meteliä. Se on liian täynnä oleva kahvila, tai ehkä baari, tai kaikuva tila. Ihmiset puhuvat eivätkä malta kuunnella, ja yhtäkkiä ilma ei täyty enää hapesta vaan huudoista, ja huudot katkeavat tavuiksi ja tavut riisuutuvat äänteiksi, ja äänteissä ei aina ole järkeä, kunnes tulee muutama peräkkäinen symboli, jotka voi yhdistää merkitykseksi.
Onko metelin vastakohta hiljaisuus? Ä nim ling muistuttaa nimittäin myös hiljaisuudesta. Se puhuu - tai huoahtaa tai läähättää tai yökkäilee - siitä, millaista on puhua, kun ei saa otetta kieleen tai kun ulos tulee jotakin sellaista, mitä ei pitäisi sanoa tai mitä ei halunnut sanoa.
Sieltä täältä alkaa purskahdella inhottavia tavuja, jotka assosioi inhottaviin asioihin:
fffuuuuummmmmmmmmmmmmmmmm voisi raiskata si n
tai
jajajalalla ja rrraporrtoi puhelimmmeemm
laskee kohoavia neitsyysarvoja
urheummmmmmisoissa voisi raisk sss
On puhe lapsista, ja siitä, ettei haittaa jos ujostuttaa - on viittaus isoihin pahoihin mieheen, jotka ovat pedofiileja ja jotka siis raiskaavat. Ehkä Ä nim ling on trauma: trauma on ei-kielellinen kokemus, joka tallentuu kehoon sellaisenaan, tai kuten Saarikin teoksessaan toteaa, most of language is conveyed by sound and action.
Ä nim ling on onomatopoetiaa, ääniä, ähellystä, tärinää, rätinää, narinaa - kaikkia rumia ääniä, ja rumien äänien takana on rumia tapahtumia. Traumat eivät kuulosta kauniilta, eikä niistä voi puhua änkyttämättä, kuulostamatta katkonaiselta. Lyhyistä virkkeistä syntyy rytmi, joka rikkoutuu pahan olon tavutuksiin. Ä nim ling rikkoo sanoja niin kuin trauma: katkoo ne palasiksi, poistaa merkitykset, jättää jäljelle eläimellisiä huudahduksia, huohotuksia ja tärinää. Vihainen RRRRRRRR rikkoo sanarajat, avunhuuto ei vastaa vokaalisointua, runon ei tarvitse rakentua säe säkeeltä, sivu voi lakata olemasta mutta teksti voi jatkua tyhjyydessä.
Uppoan väistämättä pohtimaan kielen mielivaltaisuutta ja, ennen kaikkea, runon mielivaltaisuutta. Teenkö tulkintani siitä, mitä näen, vai siitä, mitä kuulen? Ä nim ling kehottaa jälkimmäiseen. Lukemisen jälkeen minussa soi rytmejä ja äänteitä, joilla ei ole tahtoa eikä merkitystä mutta jotka tuntuvat kovin kehollisilta kokemuksilta.
Stina Saari: Ä nim ling
Teos 2018
70 s.
Pisteitä: 4/5
Kommentit
Lähetä kommentti