keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aapeli: Pikku Pietarin piha
WSOY 1990 (1958)
155 s.
Pisteitä: 2/5
Tunnelma: Fiu, loppuihan se.

-          Ja niille tulee vielä uusi äitikin, ilmoitti Friskin Liisi.
-          Niin Jormalaiselleko? Hati kysyi.
-          Niille tietysti.
-          Ei se sitten ole mikään oikea äiti, HAti sanoi.
-          Ei olekaan, se on äitipuoli, Pietari sanoi.
-          Eikä se ole Jormalaisellekaan mikään oikea rouva, Hati jatkoi.
-          Ei olekaan, Pietari tiesi. Se on rouvapuoli.
-          Milloin se tulee teille?
-          Ei me tiedetä. Mutta tilaus on sisässä, Pietari sanoi.
Pieni kylä, pihapiiri, hullunkurisia asukkaita, hullunkurisia tapahtumia.

Luovuttaminen: Tämän kirjan kohdalla luovutan. En edes yritä analysoida tätä tarkkaan, koska en pysty. Kirja oli huonoin tänä vuonna lukemani. Paljon minulla ei ole tästä teoksesta sanottavaa: luin niin hutiloiden, että "kohokohta" meni ohi ja jouduin palaamaan siihen uudestaan. Tekisi melkein mieli antaa ykkönen...Tämä ei iskenyt. Kesken jättäminenkin kävi mielessä, mutta siitä lisää tuonnempana. Yhden hyvän puolen kirjasta kuitenkin löydän: saan rastittua TBR-listalta yhden kirjan lisää, ja sopiipa kirja myös Kirjan vuoden haasteeseen (elokuvasovitus saatavilla). Siinähän tuli jo kaksi hyvää puolta, jippii. Kuvastakoon ne pisteiden määrää. Syytä on kuitenkin huomata, että toisaalla kirjasta ollaan toista mieltä, hyvä niin: Elina piti kirjasta ja ilahtui erityisesti sen henkilökuvauksesta, ja myös Jenni on kiittänyt kirjasta. Aletheiakin suosittelee. Alkaa melkein harmittaa, että en itse päässyt sisälle kirjaan, mutta toisaalta, milloinpa kaikkien lukumaut passaisivat yhteen. 

Eemeli: Ihan alkujaan Pikku Pietarin piha toi minulle mieleen Astrid Lindgrenin kirjat, Eemelit erityisesti, kun pihapiirin asukkaita esiteltiin yksi toisensa jälkeen. Juuri henkilöhahmoihin ja heidän oletettavaan hullunkurisuuteensa ja hassuuteensa Pikku Pietarin piha keskittyy. Luvut hyppäävät pihapiirin tapahtumasta toiseen, Pietari yhdistää tapahtumia ja asukkaita, mutta muuten kirja lähinnä seurailee, mitä pihapiirissä, kyläpahasessa tapahtuu. Minä olisin kaivannut sidosteisuutta osien välille, jonkinlaista jatkuvuutta tarinaan. Pääpointti meni minulta nyt ohi.

Hauskaako? Oletettavasti Aapelin teos on hauskaa luettavaaa. Minä kuitenkin puuduin: tämä oli ikävystyttävin kirja, jonka olen tänä vuonna lukenut. Huumori ja koomisuus eivät auenneet minulle, minua stereotyyppisillä hahmoilla leikittely ei huvittanut. Romaanin historiallinen kontekstikn jäi minulle hataraksi, vaikka yritin hieman selvittää, millaisesta teoksesta on kyse. Pikku Pietarin luettuani tuntuu yhä siltä, etten tiedä Pietarista muuta kuin sen, että Kuopiossa on Pikku Pietarin piha.

Kesken jättämisestä: Täällä innokkaiden lukijoiden blogimaailmassa olen huomannut sen, että monet eivät halua tai eivät pysty jättämään kirjoja kesken, oli opus millainen hyvänsä. Olen tuntenut itseni vähän poikkeukseksi: minä tosiaankin jätän kirjan kesken, jos se ei minua miellytä. Kuten olen tunnustanut, hamstraan kirjastosta kotiin korkeita kirjapinoja, eikä aikani tietenkään riitä kaikkien niiden kahlaamiseen. Aloitan, kokeilen montaa, katson, jäänkö koukkuun. Saatan luovuttaa jo alkusivuilla, vaikka se onkin pahasta (monta hyvää on varmasti jäänyt lukematta). En ole koskaan ajatellut kesken jättämistä luovuttamisena tai epäonnistumisena, pikemminkin kokenut niin, että voin vaatia kirjalta osuvuutta, hyvyyttä, miellyttävyyttä. Jos puuduttaa, voin aivan hyvin jättää kesken. Kirja voi saada tilaisuutensa joskus myöhemmin - usein tosin ei. Kesken jättämisen ongelma lienee siinä, että kirjaan ei tee mieli tarttua uudestaan enää ollenkaan. Samoin minulle käy silloin, kun venytän jonkin kirjan lukemista liian pitkään. Vaikka Jalosen Miehiä ja ihmisiä on tuntunut mukavalle kirjalle, olen "lukenut" sitä kohta kaksi kuukautta. Jos en lue sitä loppuun, tuskin tartun siihen enää myöhemmin, ja tämän kirjan kohdalla se harmittaisi. Toisaalta en enää edes muista, milloin olen lukenut kirjaa viimeksi, joten liekö se sittenkään niin lukemisen arvoinen...Nykyisin blogi tosin kannustaa lukemaan loppuun sellaiset virhelainat tai -ostokset (ilman TBR-listaa en olisi saanut Pikku Pietaria loppuun), joissa olen päässyt jo pidemmälle, mutta pidän edelleen tärkeimpänä sitä, että viihdyn itse kirjan ja lukemisen parissa.

4 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä lempparikirjojani ja elokuviakin olen katsonut ainakin kaksi versiota ja näytelmiäkin olen nähnyt tästä ihanasta pihapiiristä. Vertaat hyvin Astrid Lindgrenin kirjoihin :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa, jos Lindgren-vertaus ei vaikuta aivan tuulesta temmatulta :D Kummallista, että tämä teos ei auennut minulle ollenkaan. Pietarin ja Jumalan välisistä keskusteluista huvituin kyllä. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä oli oikein hauska pikku teos, lämminhenkinen.
    Ja tuosta kirjojen kesken jättämisestä: olen tänä vuonna opetellut sitä ja hyvin menee :) Kauheasti ei edes harmita pistää kokonaan sivuun kirjaa, jonka parissa ei viihdy ja sen sijaan tarttua johonkin paljon parempaan! Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit kirjasta :) Ja sanopa muuta, miksi pakottaa itseään lukemaan, jos voi valita nautinnollisemman vaihtoehdon? Itse voisin kyllä antaa tänä vuonna muutamalle kirjalle uuden mahdollisuuden. Onneksi lukuhaastekin taitaa siihen pakottaa :)

      Poista