torstai 14. toukokuuta 2015

Selja Ahava: Eksyneen muistikirja

Selja Ahava: Eksyneen muistikirja
Gummerus 2010
205 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Aih, haikeaa.
Palasia, toisistaan irronneita hetkiä.
Yksityiskohtia, sanoja, viivoja.
Toiset olivat jääneet Annan mieleen, toiset eivät.
Menneisyyden tragedia, muistamattomuus, suru. Hyppyjä aikakausiin, muistoihin, oman olotilan vähittäistä ymmärtämistä. 

Haparointia: Alku oli minulle hatara. Ensimmäisten neljänkymmenen sivun ja sitä seuranneen lopputeoksen väliin jäi liikaa aikaa. Unohtelin, jouduin käynnistämään itseni monta kertaa. En tiedä, johtuiko katkonaisesta aloituksesta vai kirjan haparoivasta, muistinomaisesta rakenteesta, mutta lukukokemus tuntui hieman pätkittäiseltä, hypähtelevältä. En ollut varma siitä, pitäisikö minun tietää tai muistaa kirjasta enemmän kuin lukuhetkillä muistin. Alkuun tunne häiritsi, enkö minä taaskaan ole osannut keskittyä, mutta sitten opin pitämään siitä. Anna haparoi muistinsa kanssa, siirtyy ajasta ja muistosta toiseen, hämmentyy, ei ole varma, missä hän on. Tällainen hatara lukukokemus sopi teokseen oikein mainiosti, ehkä se oli tarkoitettuakin, että lukija pääsee hetkittäin muistamattomuuden maailmaan ja joutuu miettimään, mikä on totta, mikä ei.

Maaginen: Voi olla, että olen katsonut liikaa jääkiekkoa ja sortunut mieltämään sanan maaginen vain Mertarannan kehukieleen (maagisen upea suoritus jne.). Siitäkin huolimatta pidän Eksyneen muistikirjan takakantta mauttomana: muistihäiriöistä kärsivän maailma ei ole maaginen eikä sivustakatsojalle varsinkaan hullunkurinen. Ahavan teoksen sävy on vakava, surumielinen, joskaan ei toivoton, eikä sen tarkoituksena ole, toisin kuin vaikkapa äsken lukemallani Ehtoolehto-kirjalla, hauskuuttaa lukijaa mummojen kommelluksilla. Oli taustalla sitten traumoja, tragedioita tai alzheimeria, muistisairaan maailma on usein harhainen ja pelottava kokijalle itselleenkin. Todenvastaisia - siis ilmeisesti maagisia - asioita tapahtuu, Anna kuvittelee tapahtuvan, mutta noin positiivissävyisellä sanalla en pysty kirjan tunnelmaa kuvaamaan. Muistisairaudessa on aina lohduttomuutta ja surullisuutta, jota on vaikea kuvata. Anna huomaa sen itsekin:
Annan oli vaikea muistaa tällaisia yksityiskohtia. Kaikki oli painunut pehmeään sumuun. Niin kuin jokin suru olisi väistynyt, ja jäljelle olisi vain jäänyt iso tyhjä. Mistä se tyhjä sitten tuli? Anna ei osannut vastata. Minnekään se ei ainakaan ollut menossa.
Lohtu: Eksyneen muistikirja harppoo eri aikakausissa, ja kestää hetki koostaa mielessään ne tapahtumat, jotka ovat todella tapahtuneet. Loppujen lopuksi Annan tarina piirtyy kiinnostavaksi, kummalliseksi, kauniiksi. Aina ei ole varmaa, onko muistihäiriöt sairautta vai tragedian aiheuttamaa; minä pidin siitä, miten menneisyyden haavat kietoutuivat vaivihkaa olennaiseksi osaksi Annaa. Tragedian edessä ihminen muuttuu sanattomaksi, ei ihmekään, että ei muista. Suunnattoman kiinnostavaa oli myös se, miten Anna purki lapsenkaipuutaan, lapsettomuustuskaansa mielikuvituslapsiin. Mieleen tulvineet sadut ja niiden yhteys teoksen teemoihin eivät aivan avautuneet minulle, mutta ne jättivät kuitenkin tunteen siitä, että jokin hieno ajatus tässä on ollut. Yhtenä yksityiskohtana pidin Eksyneen muistikirjassa siitä, että Anna käveli ja käveli, tahtoi liikkua. Muistisairailla tuntuu olevan lohduton kaipuu kotiin, halu päästä pois, lähteä jonnekin.

Erilainen: On vaikea ajatella, että Eksyneen muistikirjan on kirjoittanut sama kirjailija kuin Taivaalta tippuvat asiat. Ahavan esikoisteos on tyyliltään ja sävyltään erilainen, eikä siitä tullut minulle samalla tavalla omakohtaista ja koskettavaa kuin tänä vuonna ilmestyneestä. Loppua kohti kiinnyin kuitenkin kirjaan entistä enemmän, ja luvusta 42 tuli suosikkini. Siinä oli kaikkea sitä, mitä muistisairauksiin kuuluu: hämmennystä, kuvittelua, pimeän odotusta, lohtua.

Yksityiskohta: Pienenä yksityiskohtana on vielä ihasteltava romaanin kantta. Kaikkine koristeineen se on varsin runsas, mutta minun huomioni kiinnittyi eritoten kettukarkkiin. Muistoja: kun lapsena lähdimme mummolasta kotimatkalle, kiiruhti mummo vielä käteen pussillisen kettukarkkeja ja Omareita. Ja pullollisen puolukkatuoremehua. Pidän kirjoista, jotka herättävät hymyilyttäviä muistoja.

Eksyneen muistikirjan ovat kokeneet ja lukeneet myös muun muassa Ulla, Luru, Minna ja Sanna.

2 kommenttia:

  1. Taivaalta tippuvat asiat oli kyllä hieno, ja haluaisin tämän esikoisenkin joskus lukea. Kuulostaa kyllä epäilemättä hyvin erilaiselle tyyliltäänkin kuin uusin kirja, mutta silti oikein kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiinnostuin tästä nimenomaan aiheen takia.Pettyä ei tarvinnut, vaikka en osannutkaan lukea teosta hullunkurisena. Hieno tämäkin oli.

      Poista