tiistai 19. toukokuuta 2015

Maria Peura: On rakkautes ääretön

Maria Peura: On rakkautes ääretön
Tammi 2001
224 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Uhh.
"Punainen väri käy minulle silmiin. Minä en saata katsoa sitä, enkä minä halua, että kukaan näkee, minkä värinen minä olen sisältäpäin. Minuun sattuu kauheasti ja minua pelottaa, etteivät haavat mene umpeen, eikä mummo osta minulle hienoa kouluvihkoa, johon voi piirtää kirjaimia. Mummo on vihainen, jos minä sotken verelllä kaikki paperit ja vaatteet, ja lopulta hän ottaa paksun neulan ja pujottaa siihen karheaa villalankaa ja ompelee minun haavani umpeen."
Paha ukki leikittää lastenlastaan, tekee tämän pahaksi, hajottaa ja rikkoo leikeillä, jotka eivät ole leikkejä ollenkaan.
Leikki: Peura kuvaa insestiä ovelin kielikuvin. Lapsenlapselleen ukki on myynyt tekonsa leikkinä, selittänyt hauskaksi sen, mikä ei ole kenellekään hauskaa. Ei Saarakaan ukin tekoja näe leikkinä, vaikka niistä niin puhuukin, merirosvoleikistä, luolista. Tämän kirjan kieltä on vaikea kehua, koska sillä on niin tiivis yhteys kamaliin asioihin, sellaisiin, jotka menevät ymmärryksen yli. Peura luo romaanissaan ahdistuneen, tiiviin tunnelman, vaikeaa aihetta käsitellään sellaisella otteella, jota olen pitkään kaivannut. Vaikka tunnelma on synkkä, se on myös lukijaan vetoava. On rakkautes ääretön herättää monia vahvoja tunteita.

Paha: Tämän kirjan jälkeen on taas kerran pakko ihmetellä, miksi lapsille tapahtuu tässä maailmassa niin kamalia asioita. Miksi kohtelemme nuorempiamme niin, että he alkavat kuvitella itsensä pahoiksi, luulevat pahan aiheutuvan heistä, olevan he? Peuran romaanissa on äärettömän raastavaa se, miten Saaran surua ja pahaa oloa käsitellään, miten se työntyy esiin pakkoajatuksina, aggressiivisena ahdistuksena.

Aikuisen vastuu: Suketus huomauttaa omassa postauksessan, ettei voinut sietää ukkihahmoa, niin oksettava ja sietämätön tämä oli. Niinpä niin, ei ukin tekemisiä voi kuin kauhistella. Mikä saa ihmisen käyttäytymään niin? Mikä tekee ihmisestä pedofiilin? Peura käsittelee taustalla ukin kokemuksia ja näkemyksiä, mutta ainakaan minua ne eivät lohduta, minulle katkelmat eivät tee ukista ymmärrettävämpää hahmoa. Olkoon miten risainen lapsuus tahansa, omista aktiivisista teoistaan on aikuisen pystyttävä ottamaan vastuu!

Aikuisen vastuu 2: On olemassa toisenlaistakin vastuuta. Sitä, etteivät aikuiset sulkisi silmiään, sitä, että he eivät kieltäisi pahan olemassaoloa. Turhan usein olen itsekin unohtanut, lasten parissa ollessani, että monien kotona ja yksityiselämässä tapahtuu sellaisia asioita, joita ei saisi tapahtua. On rakkautes ääretön ottaa kyllä lukijaa hartioista kiinni ja ravistaa: herätys, etkö näe? Tällaista tapahtuu, kaikkialla, tavallisissa taloissa, etkä sinä tiedä siitä mitään! Lukijana ehtii moneen kertaan toivoa, että naapurit, tuttavat tai koulun väki ymmärtäisivät Saaran hädän. Peura vihjailee hienovaraisesti, miten kaikki tuntuvat ymmärtävän mutta miten kukaan ei kuitenkaan puutu. Siinä missä toiset astuvat rajan yli liian helposti, ylittävät kiellettyjä rajoja, toiset eivät pysty ylittämään niitä silloinkaan, kun pitäisi.

Toisaalla: Peuran teosta ja sen teemoja on ihmetelty ja kauhisteltu muuallakin. Liisan oli laitettava hieno ja koskettava kirja sivuun välillä, niin rankkoja asioita se käsitteli. Mustetta paperilla -blogissa Peuran teoksesta ei vakuututtu muun muassa lapsikertojan epäuskottavuuden takia (pohdin samaa itsekin, mutta lopulta kaunis kieli lumosi minut). Kirjan herättämät monenlaiset tunteet saivat puolestaan Sannan pitämään Peuran esikoisteoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti