maanantai 3. elokuuta 2015

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
Siltala 2012
Suom. Terttu Virta
133 s.
Pisteitä: 2/5
Tunnelma: Fiuh! Nopealukuinen.

"Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän, että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.

Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan."
Episodimainen pienoisromaani elokuvista, kerrontakulttuurista ja naisen asemasta. Tytöstä, joka osaa kertoa elokuvia, loihtia ne uudelleen esiin.

Elokuvamaisuus: Elokuvankertojassa kaikki on elokuvaa. Romaani on lyhyt, pienistä kohtauksista koostettu. Sivuliepeestä luin, että kirjasta on valmisteilla (kirjan julkaisun aikaan) elokuva, ja jollakin tavalla vuo lyhyt virke vaikutti siihen, että koin romaanin hyvin elokuvallisena. Voin kuvitella tämän visuaaliseksi tarinaksi, ja pelkään pahoin, että sellaisena se saattaa toimia paremmin. 

Rakenne: Tässä nopealukuisessa (45 minuuttia) romaanissa minua viehätti lähinnä se, että se koostui lyhyistä, helppotajuisista episodeista. On huolestuttavaa, miten nykyaikana nauttii yhä useammin siitä, ettei tarvitse lukea kerralla paljon. Elokuvankertojan rakenne oli sinällään onnistunut, kun sitä tarkastelee aiheeseensa suhteutettuna. Päällimmäiseksi minulle jäi kuitenkin tunne, että olen lukenut vain tiiviin juonikuvauksen jostakin, joka olisi saattanut muodostua kiinnostavaksikin tarinaksi. Tiedättehän: epäonnistunut kirja-analyysi, sellainen, jossa vain esitellään tapahtumat, unohdetaan tulkinta ja mielipiteet. Hyvällä tyylillä mutta huonolla genretuntemuksella kirjoitettu ylioppilasaine. Minua häiritsivät ennakoinnit - klassinen "mutta nyt menen taas asioiden edelle" bongattu. Minua häiritsi se, että niin paljon jäi puuttumaan, että niin monista asioista vaiettiin, että tarina sai kehykset mutta ei muuta. Samalla ärsyynnyin siitä, että nämä samaiset piirteet saattavat tehdä kirjasta jollekin toiselle lukijalle hienon. Miksi ei minulle? Ehkä syy oli elokuva-aiheen: en juurikaan katso elokuvia, en tunne näyttelijöitä (Marilynin tietenkin), en pysty ymmärtämään intertekstuaalisuutta.

Kertoja: Kertojankin koin epäuskottavana. Alusta asti oli selvää, että tarinaa kerrottiin jonkinlaisena muistelmana: tämä tapahtui silloin, kun. En löytänyt kertojaäänestä sitä tyttöyttä, jota siihen olisin kaivannut: lapsuuden tapahtumia käsiteltiin liian vakavalla, aikuisella sävyllä, ja sen takia jotakin tärkeää valui mielestäni hukkaan. Tapahtumat näyttäytyivät sellaisina kuin aikuinen ihminen ne muistaa, mutta lapsuudenkokemusten aitous jäi puuttumaan. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen aiheuttamista tunnekolhuista ei juuri puhuttu, muutkin onnettomuudet ilmestyivät luettelona. Tavallaan pidin tästä ratkaisusta - pahat asiat vain tapahtuvat - mutta toisaalta ratkaisu jätti päähenkilön etäiseksi, kylmäksi ja yksiulotteiseksi.

Elokuvankertoja on luettu monessa blogissa, ja monet ovat siitä pitäneet. Omaa lukukokemustani parempia fiiliksiä ovat kokeneet muun muassa SaraNorkku ja Mari A.

2 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä kirjasta ja sen elokuvakäsikirjoitusmaisesta tekstistä. Kuvat vain vilahtelivat silmissäni. Minulla on ilmeisesti mielikuvitus, joka tarvitsee vain tyyliteltyä tekstiä ja tarina punoutuu valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tämä romaani kyllä herättää! Harmi, että oma kokemukseni jäi jollakin tavalla elottomaksi, vaikka jollakin tavalla pystyin lukiessani hahmottumaan, että tämä olisi voinut avautua positiivisemmissakin merkityksissä.

      Poista