perjantai 21. elokuuta 2015

Rachel Joyce: Miss Queenie Hennesyn rakkauslaulu

Rachel Joyce: Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu
WSOY 2015 (2014)
Suom. Hilkka Pekkanen
363 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Flip, flip. Sivut kääntyvät helposti.
"Laskin haran käsistäni ja kerroin tavallisen tarinani. Puutarhani oli osoitus miehelle, jota en voinut saada omakseni. Se oli minun hyvitykseni kammottavasta erehdyksestä. Näytin nuorille naisille kivikkolammet joissa oli merivuokkoja ja pikkuruisia sinisiä simpukankuorista kaivertamiani kaloja. Näytin ajopuuhahmot ja merileväviirit ja värillisistä kivistä pujotellut kaulanauhat, jokaisessa kivessä meren poraama reikä. Näytin kukintonsa korkealle kohottaneet sinisarjat ja väinönputket (olen aina pitänyt korkeista kasveista), valkoiset sormustinkukat ja lempikukkani sinivaleunikot ja kurjenmiekat. Vuodenajat tulivat ja menivät; kasvit kuolivat ja ilmestyivät uudestaan esiin. Puutarhani joka ikisellä kolkalla oli oma tarinansa, sanoin. Puutarha muistutti minua siitä mitä olin oppinut tai jättänyt taakseni."
Nainen kuolemaisillaan, mies nuoruudesta kävelee kohti. Odottaminen tuo muistot.

Rinnakkaisteos: Sain vastikään luetuksi Harold Fryn odottamattoman toivioretken. Se oli hauska, helposti lähestyttävä teos, helppolukuinenkin. Miss Queenie Hennessyn rakkauslaulu on tuon teoksen rinnakkaisteos, sisarus, kuten kirjailija romaanin lopussa huomauttaa. Asetelma oli kiinnostava: miltä sama tarina näyttää toisen ihmisen näkökulmasta? Ylipäätään oli ihanaa palata tuttujen hahmojen ja tarinan pariin. Luen harvoin kirjasarjoja, joten nyt tuntui siltä kuin olisin kuulunut jonkinlaiseen sisäpiiriin. Pidin kovasti siitä, että lukiessa pystyi vertailemaan, miten nämä kaksi tarinaa risteävät ja suhteutuvat toisiinsa ja miten kaksi ihmistä kokee sinällään samajuonisen elämäntarinan hyvin eri tavalla. Joyce onnistuu: Miss Queenie ei toista samaa vaan paljastaa uusia asioita, joita vain Queenie on tästä kaksoistarinasta tiennyt.

Symboliikka: Siinä missä Harold Fry oli matkasymboliikaltaan helppolukuista ja helposti ymmärrettävää, ei Miss Queenie tarjonnut ihan samaa. Romaani ei missään nimessä ole vaikeaselkoinen, mutta tuntui, että siitä puuttui aiemman osan genretyypillinen symboliikka. Puutarhavertauksista pidin, mutta muuten en saanut teoksen tematiikkaan otetta. Romaani häilyy nykyajan ja muistojen välillä mutta alkaa jotenkin toistamaan itseään. Harold Fryn pojan, Davidin, kohtalo saa aika suuren roolin tässä romaanissa. Minä olin ehkä odottanut vähän toisenlaista tarinaa. David hallitsi tätä romaania niin kuin tuntui hallinneen sekä Queenien että Haroldin elämää.

Lopetus: Pienenä detaljina mainittakoon, että kirjan päättävä kirje lässäytti mielestäni kirjan lopun. Tuossa lyhyessä tekstissä ei ollut koko ajan mukana sellaista arvokkuutta, jota olisin ihan viimeisiinkin sanoihin toivonut. Sääli sanoa ja moittia pieniä yksityiskohtia, mutta lopetustavat ovat tärkeitä. Tämän kirjan kohdalla en vakuuttunut täysin. 

Ulla on lukenut molemmat kirjat ja piti enemmän tästä jälkimmäisestä (sekä sen hallitusta lopusta). Lopetus jäi mieleen myös Kirjakaapin kummitus -blogin Jonnalle.

2 kommenttia:

  1. Hienot rinnakkaisteokset. En todellakaan olisi osannut keksiä, mitä jälkimmäinen pitää sisällään. Davidin osuus oli yllätys, toisaalta se kaikki avasi myös Haroldin tarinaa. Nämä kaksi kirjaa muodostavat kokonaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Pidän ehdottomasti siitä ajatuksesta, että kaksi kirjaa avaavat samaan tarinaan kaksi eri näkökulmaa. Oli hauska lukea, miten yhteinen matka näyttäytyy kummallekin osapuolelle.

      Poista