keskiviikko 19. elokuuta 2015

Petri Vartiainen: Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja
Otava 2014
159 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Tosiaan! Totuuden jyviä.


"Simo juoksi ovelle, huusi ”isi” ja puristautui jalkojeni ympärille. Silittelin hänen päätään ja kerroin, kuinka ikävä minulla oli ollut. Simo katso ylös ja sanoi, että hänelläkin oli.
    Valahdin sillä hetkellä tyhjäksi kaikista turhista toiveista. Paitsi yhdenlaisesta elämästä. Tästä."

Maratonkirja: Isäasentoja oli elokuisen lukumaratonini ensimmäinen kirja. Se tarttui mukaani kirjastosta, tykästyin sen iskeviin, yksinkertaisiin lauserakenteisiin ja ajattelin sitä välipalakirjaksi. Sellaiseksi helppolukuiseksi, hauskaksi petritammismaiseksi pikkuromaaniksi, joka voisi viihdyttää parin vakavammin otettavan välissä. Minä tietenkin erehdyin. Ei tämä ollut helppo eikä edes erityisen nopealukuinen. Vartiainen pohtii romaanissaan isyyttä, käyttää kieltä luovasti, toisinaan jopa runollisesti. Mitoiltaan pienikokoinen romaani käsittelee isyyttä niin yhdessä perheessä kuin yhteiskunnassa ja kirjallisuuden kuvissakin. Kirja on kiinnostava, mutta siihen oli vaikea samastua: minulle tämä jäi etäiseksi.

Nykyisä: Vartiainen avaa romaaninsa prologissa isyyden määritelmiä. Ne ovat hauskoja, oivaltavia, kliseitä ja ennakkoluuloja rikkovia. Sitten mukaan tulee kertojan perhe: millaista suomalaisessa nykyperheessä on olla isä. Isäasentoja osoittaa yhteiskunnallisen muutoksen, sen, miten isän rooli on muuttunut. Isältä vaaditaan nykyään enemmän, isä saa olla enemmän mutta ei sitten kuitenkaan saa. Isä ei esimerkiksi saa sanoa, ettei tahdo enempää lapsia. Vaikka isä tekee kotitöitä, lukee lapsille ja hoitaa heitä, hänen vahdintaitoihinsa ei aina luoteta. Vartiaisen romaanissa kertoja-isä tuo esiin omat positiiviset, rakkaudentäyteiset tunteensa lapsiaan kohtaan. Silti romaanista aistii, miten yhteiskunta katsoo tuota isämallia vieläkin vähän karsastaen, samalla, kun se odottaa sellaista isältä. Ideaali-isän olemassaoloon ei kuitenkaan oikein uskota, eikä isä ainakaan voi olla parempi vanhempi kuin äiti.

Sukupuoliroolit: Vartiaisen romaanissa on kiinnostavaa seurata, millaisina eri polvien isät näyttäytyvät. Isoisä on vanha, vanhoillinen ja vakava. Kertojan oma isä näyttäytyy täydellisenä, vähän jäyhänä mutta hyvänä isänä kuitenkin. Nykypolven isä rikkoo käsityksiä isyydestä. Omista lähtökohdistani - 23-vuotiaana opiskelijatyttönä - kertojan tuntemuksiin oli vaikea samastua. Tavallaan tuntui, että Vartiainen ottaa esiin tärkeän asian: isyyttä ja isiä pitää kunnioittaa, pitää arvossa. Isällä on yhtä suuri oikeus vanhemmuuteen kuin äidilläkin: sukupuolen ei pitäisi olla ratkaiseva. Silti jotenkin tuntuu, että sisälläni asuu myös pieni feministi: entä äitiin kohdistuvat odotukset sitten? Jos isyys on ajan kuluessa muuttunutkin, eivätkö äitiys ja äitiyteen kohdistuvat vaatimukset sitten ole? Eikö nykyajan äitejäkin kohdella vielä kaltoin? Eikö Isäasennoissakin kertoja huomaa, miten äiti lopulta tekee lapsiensa eteen hirvittävän paljon työtä. Eikö äideillekin aseteta edelleen käyttäytymisrajoja ja -normeja? Lukumaratonin aikana tätä oli kiinnostava pohtia, kun toiseksi teokseksi valikoitui Worthin Hakekaa kätilö! -muistelma. Kovin surullisia äitikohtaloitakin on ollut ja on yhä olemassa. Kovin tiukassa tuntuu olevan se käsitys, että on tietynlainen tapa olla hyvä vanhempi. On hyvä, että Vartiainen ja Worth nostavat esille erilaisia kokemuksia ja tilanteita.

Isyyttä ovat tämän teoksen jälkeen pohtineet myös Jori, Kirsi  ja Katja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti