sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Abbas Khider: Kirje Munakoisotasavaltaan

Abbas Khider:  Kirje Munakoisotasavaltaan
LURRA Editions 2015 (2013)
Suom. Olli Sarrivaara
159 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Uhh.
"Näin ensimmäistä kertaa elämässäni kansan, joka vaikeni, joka ei osannut enää puhua, koska se ei löytänyt enää sanoja, joita se voisi käyttää. Hiljainen, mykkä kansa. Maa vaikeni koko päivän ajan. Tarkkailin ihmisiä, he eivät pukahtaneet sanaakaan. He kulkivat ympäriinsä kuin noiduttuina, neuvottomina ja sanattomina kuin zombit. Mitä he edes olisivat voineet sanoa? He olivat joutuneet myötäilemään yli kolmekymmentä vuotta Gaddafin arabinationalistisia oikkuja. (--) Miten kansa muka voisi yhdessä päivässä hylätä täysin kaikki vanhat vakaumuksensa ja omaksua uuden ideologian? Niinpä kansa mykistyi kertaiskulla."
Tarina eräästä kirjeestä, ja ihmisistä, joiden tarina siihen kytkeytyy.

Kudelma: Khiderin romaani on monien henkilöiden kudelma. Se on usean kertojan ääni, usean ihmisen tarina. Romaanin henkilöiyä yhdistää kirje, jonka Irakista Libyaan paennut mies on lähettänyt rakastetulleen. Kirjeiden lähettäminen on vaarallista, laitonta, riskipeliä. Alusta asti on selvää, että yhteydenpito läheisiin on vaivalloista, miltei mahdotonta. Khiderin romaani on pullollaan särkyneitä perheitä ja ihmiskohtaloita. Minulle vaikuttavimmaksi tarinaksi muodostui Latif Mohamedin tarina: se, miten pojan kuolema on suistanut koko perheen raiteiltaan, muuttanut kaikkien elämää kutsumanimiä myöten. 

Muistutus: Kun pakolaiskriisistä, -virrasta ja -vyörystä nyt paahdetaan, olisi syytä muistaa, että juuri tätä useimpien elämä on: perheitä särkyy pakoon, pakkoon ja kuolemaan. Länsimaalaisen on vaikea ymmärtää, millaisia kohtaloita pakolaisten menneisyyteen kuuluu. Ylipäätään tuntuu, ettei ihmisillä riitä ymmärrystä siihen, että pakolaiset ovat kokeneet monenlaisia traumoja. Niiden määrää, laatua ja vaikutusta on mahdoton nähdä päällepäin, mutta takaan sen, että trauma vaikuttaa. On suorastaan hassua, miten vähän mediassa ja pakolaiskeskusteluissa suhteutetaan suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden pelkoja. Vasta tänään luin ensimmäistä kertaa jonkun todenneen, että vaikka me suomalaiset pelkäämme, pelkäävät turvapaikanhakijat vieläkin enemmän. En oikein usko, että meidän suomalaisten pelkoja voi verrata siihen, mitä sotaa ja terrorismia kokeneet mielessään pohtivat. Molemmat pelot ovat todellisia ja pitää huomioida, mutta toisinaan voisi osoittaa edes hieman lämpöä niille, joiden elämää on oikeasti jo tuhottu.

Polttava: Kirje Munakoisotasavaltaan on polttavan ajankohtainen. Mitä muuta voisi sanoa romaanista, joka käsittelee Irakia, sen ongelmia, maasta pakenevia miehiä? Kuumeisen pakolaiskeskustelun ympäröimänä odotin kirjalta ehkä jotakin muutakin kuin mitä se tarjosi. Khider ei päästä lukijaansa helpolla eikä paljasta kaikkea, ja minusta tuntui, etteivät raakuuksien taustat paljastuneet. Romaania lukiessa käy kyllä selväksi, miten rajoitettua ja vaarallista elämä arabimaissa on. Khider ei mässäile väkivallalla mutta tuo sen hetkittäin esiin. Sen sijaan on vaikea päästä jyvälle siitä, millaiset päätökset maan kaaostilaan ovat vaikuttaneet. Diktatuuri ja USA:n vaikutukset tuodaan kyllä esille. Luin tarinaa kiinnostuneena, puolestavälistä eteenpäin suorastaan ahmien, mutta kaipasin silti jotakin lisää. Kirje Munakoisotasavaltaan pakottaa toki ajattelemaan, mitä kaikkea elämä toisaalla saattaakaan olla, mutta tarjosi ainakin minulle lähinnä yksittäisiä, kiinnostavia ja kauhistuttavia tarinoita. 

Kirje Munakoisotasavaltaan on luettu myös Annelin kirjoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti