torstai 3. syyskuuta 2015

Philip Roth: Nöyryytys

Philip Roth: Nöyryytys
WSOY 2011 (2009), Aikamme kertojia
Suom. Arto Schroderus
147 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Jes! Vihdoinkin jotain luettu!

Kuten hän oli tohtori Farrille sanonut - itsekin vakuuttuneena, koska oli heidän tapaamistensa aikana parhaansa mukaan etsinyt syitä - hän oli menettänyt näyttelijäntaikansa ilman mitään syytä, ja aivan yhtä sattumanvaraisesti oli halu tehdä elämästä loppu alkanut väistyä, ainakin toistaiseksi. "Millään ei ole mitään syytä tapahtua", hän sanoi tohtorille myöhemmin samana päivänä. "Häviät tai voitat, - pelkkää sattuman oikkua. Käännekohtien todennäköisyyttä. Niin, käänne tulee ennalta arvaamatta ja vie mennessään."
 Esiintymiskammon riivaama näyttelijä, elämä on tragediaa, tragedian ainekset.

Vihdoinkin! Sirri täällä hei! Olen vihdoinkin lukenut kirjan. Kokonaisen, loppuun saakka, niin, että voin blogata siitä! Viime viikkoina kiire on syönyt kaiken lukuajan: en ole jaksanut enkä ehtinyt. Pelkkä ajatus lukemisesta on tuntunut ylivoimaiselta, ja olen kokenut velvollisuudekseni puristaa voimani uusiin töihin ja asunnon metsästämiseen. Olen luonteeltani varsin tunnollinen ja kunnollinen, ja kieltämättä nytkin tuntuu, että voisin suunnitella työurakkaani...Olisi niin paljon tehtävää, vapaa-ajallakin. Työkaverini naureskelivat tänään, että hyvä olisi, jos neljän jälkeen ei työajatuksiin enää palaisi. Joku sanoi siinä onnistuvansakin. Minä naureskelin itsekseni - olen pitänyt kahdeksaa jonkinlaisena rajana. On tietenkin hölmöä uhrata koko vuorokausi työnteolle, mutta jollakin ajalla työt on tehtävä.

Tyyli: Philip Rothiin oli helppo tarttua, koska Nöyryytys on ohut. Kiireen keskellä tiiliskivet eivät houkuttele, ja halusin saada luettavakseni jotakin sellaista, jonka saisin luettua tavoitteellisesti alusta loppuun. Tämä oli ensimmäinen Rothini, ja tykästyin kirjoitustyyliin. Nöyryytyksen kieli on yksinkertaista ja selkeää, vähän toteavaakin, juuri sellaista, mistä yleensä pidän. Lukeminen oli helppoa, vaikkakaan tulkinta aina ei - olisin kaivannut suurempaa teatteriperehtyneisyyttä. Vaikka lukeminen sivistää, kasvattaa ja avartaa, liian usein huomaa, että oma tulkintapohja ei riitä kaiken ymmärtämiseen. Se on kiinnostavaakin - eihän oikeita tulkintoja ole olemassa - mutta toisinaan tuntuu, että toisenlaisella historialla kirjan lukemisesta saisi enemmän irti. Niin kävi Nöyryytyksenkin kanssa.

Draaman kaari: Nöyryytys on jollakin tavalla ovela. Se on sekoitus proosaa ja draamaa, kirjallisuutta ja teatteria. Teatteri, näytelmät ja esiintyminen ovat olennainen osa kirjan kulisseja, ja Roth viljelee intertekstuaalisuuksia. Juuri tästä syystä en ihan päässyt mukaan; en ole ollut tiiviisti mukana teatterielämässä, enkä ole kovin perehtynyt draaman klassikoihin. Roth tekee kuitenkin varsin näkyväksi sen, että käsittelee teoksessaan juuri niitä asioita, joita klassikkonäytelmissäkin käsitellään: rakkautta, intohimoa, seksuaalisuutta, rikoksia, kuolemaa, itsemurhaa. Teos jakaantuu kolmeen osaan, draaman rakennetta jäljitellen. Teoksen loppu - no, sen saattoi arvata.

Etova: Nöyryytyksessä ja sen yksinkertaisuudessa on paljon hyvää. Se on iskevä, helposti etenevä kirja. Kirjan lukuisista aiheista esimerkiksi mielenterveysteema on kiinnostava, samoin se, miten päähenkilö itse näkee itsensä. Kerronnastakin pidin suurimman osan ajasta, mutta romaanin seksuaalisuustematiikka ei minua houkutellut. Arja ja Hanna ovat ärsyyntyneet romaanin ukkofantasioista, enkä itsekään lämmennyt vanha mies - nuori nainen -asetelmalle tai kolmenkimppakuvauksille (tietenkin mies tirkistelee kahden naisen seksiä). Korostettu seksuaalisuus oli paikoin suorastaan etovaa. En kokenut sen tuovan mitään olennaista tähän teokseen.

2 kommenttia:

  1. Joskus muinoin luin Ihmisen tahran ja pidinkin siitä. Nyt luin Nöyryytyksen ja mietin lukisinko koko nelikon. Seksiä ja aktia, mutta jokin tässä miellytti minua. Olihan tässä muitakin teemoja, vanheneminen ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallista, miten tästä kirjasta ei ole jäänyt minulle mitään muistijälkeä. Muistan kirjan ulkonäöltä, kertomuksesta en mitään. Kommenttisi muistutti minua Rothin olemassaolosta, kiitos!

      Poista