Lokakuu on hyvää vauhtia lopuillaan, ja minusta ei ole kuulunut aikoihin. Alkusyksyn lukuinnostuksen jälkeen vannoin, että sata kirjaa ylittyy tänä vuonna, mutta lokakuussa olen riipinyt kasaan vasta kolme kirjaa. 15 kirjaa uupuu. Vika ei oikeastaan ole kirjoissa (luettavana on sellaisia herkullisuuksia kuin Kochin Naapuri ja Konstigin uutuus Perkele) eikä ajanpuutteessa. Ehtisin, jos haluaisin. Viime aikoina olen priorisoinut aikaani toisin, ja onpa hankaluuksia ollut myös keskittymiskyvyssäkin.
Elokuussa uutisoin aloittavani uuden työn. No, työt ovat jatkuneet jo hyvän aikaa, pahin alkuväsymys on ohitettu mutta loppumaton suunnittelutyö jatkuu yhä. Nautin työstäni,
Työkään ei oikeasti ole selitys sille, että en ole ehtinyt lukea. Oikeasti elämä vain heittelehtii ja heilahtelee, ties kuinka monennen kerran tänä syksynä. Tällä kertaa heilahdus oli nopea, äkkinäinen ja kuitenkin pelkästään positiivinen: viimeiset kaksi viikkoa olen viettänyt uuden ihmisen seurassa. Tiedättehän sen kuuluisan: kun sitä vähiten odottaa. Pitäisi kai odottaa ja malttaa, mutta on ihanaa antaa uudelle ihmissuhteelle mahdollisuus. Aivan hyvin voin jo puhua tunteista: niitä on molemmin puolin. En malta ajatella mitään muuta, tahdon vain nähdä tätä uutta, ihanaa miestä, halata ja nauraa hänen kanssaan. Vaikka kirjoista monenlaista riemua saakin, tämä kaikki on koettava toisen ihmisen seurassa.
On hassua, miten suuri vaikutus toisella ihmisellä voi olla itseen. Vaikka lukeminen onkin jäänyt nyt vähemmälle, olen muuttunut enemmän siksi, joka olin aiemmin: kirjoittajaksi. Olen kirjoittanut parissa viikossa enemmän runoja kuin vuosikausiin, ja tuntuu, että haluan käyttää kirjoittamisen taitoani. Olen alkanut nähdä ympärilläni tarinoita eri tavalla kuin ennen, ja haluan kuvata ympäristöäni. Haluan kirjoittaa siitä, sillä yhtäkkiä maailma on kiinnostavia tarinoita täynnä. Teinivuosinani kirjoitin paljon, uppouduin tarinoiden maailmaan; myöhemmin ajattelin, että ehkä kyse oli vain nuoruusvuosien harrastuksesta. Tuntuu sekä hassulle että hyvälle, että tuo aiempi minä on yhä edelleen olemassa.
Tarinoita siis riittää kerrottavaksi - ja luettavaksi, kunhan maltan istahtaa kirjan pariin.
Ihanaa, että sinulle kuuluu noin hyvää, ihan itseänikin hymyilyttää <3 Elämää elämällä saa taas myöhemmin uusia kosketuspintoja kirjoihin, kun niiden pariin viimein malttaa palata.
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Ei voi itsekään olla hymyilemättä. :) Ja kyllä, kirjojen maailmaan pitää taas palata - eilinen postaus innosti tarttumaan Kochiin, joka etenee nyt hyvää vauhtia.
Poista