Herman Koch: Naapuri

Herman Koch: Naapuri
Siltala 2015 (2014)
Suom. Sanna van Leeuwen
515 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Kas! Monikerroksista.

"Aivan kuten silloinkin, ajattelen nyt. Ja seuraavassa hetkessä mieleeni tulee, että niin tekin aina sanoisitte. Aivan kuten silloinkin. Niin, te haluaisitte helpottaa lukijan taakkaa, tai toisin sanoen: haluaisitte hinnasta mistä hyvästä varmistaa ettei lukijalta vain jäisi huomaamatta yhtäläisyys yhden ja toisen tapahtuman välillä.     

 

Miten sitä oikein nimitetäänkään, kun sama tarinan aihe toistuu eri muodoissa? Kauan sitten lumimyräkkä muutti kertomuksen suuntaa – erään henkilön elämän suuntaa. Ja nyt, useita vuosia myöhemmin, ukkoskuuro heittää jotain suoraan syliini. Mahdollisuuden. Mahdollisuuksia. Yllättävän käänteen."

Kertomus menneisyydestä ja kertomus nykyisyydestä, jolloin kertomuksesta on tullut kertomus. Kummallinen katoaminen, kirjailijuus ja kirjat - sekä naapuri, joka tarkkailee kirjailijaa.

Kertojaratkaisut: Olen Kochin kertojaratkaisuista montaa mieltä. Naapuri rakentuu moneen osioon ja monen puhujan varaan. Olen taas saamassa tällaisesta rakenteesta hyvää vauhtia tarpeekseni: vaikka vuorottelu Eleanor & Parkissa toimikin, alan pitää moniäänisyyttä ja kertojapaljoutta nykykirjallisuuden kompastuskivenä. Naapurissa surin eniten sitä, että jouduin luopumaan ensimmäisen osion minäkertojasta, joka puhuttelee kirjailija M:ää. Minua kiehtoo kirjoitustyyli, jossa minäkertoja puhuttelee sinää, osoittaa sanansa jollekin. Vaikka kirjailijan tarina onkin keskeinen osa Naapuria, se ei ollut se osa, joka kiehtoi minua eniten. Taustalla oleva tarina kadonneesta historianopettajasta kiinnosti minua eniten: mitä oikein tapahtui? Keitä nuoret ovat, ja mitä he päättivät tehdä? Sekä ensimmäinen osio että se, joka kuvattiin Lauran näkökulmasta, veivät minut mukanaan. Kirjailija M:n maailmaan en päässyt mukaan.

Kerroksisuus: Koch rakentaa epäilemättä kirjassaan monikerroksista tarinaa. Kirjailija M:n ja historianopettaja Landzaatin elämää tulee vertailleeksi erityisesti kirjan loppumetreillä (joista muuten pidin erityisesti). Menneet tapahtumat kietoutuvat nykyisiin, ja Kochin romaani pyrkii puhuttelemaan lukijaa todellisuuden ja kaunokirjallisten seikkojen sekoittumisesta. Historianopettajan ja teinitytön suhde on sinänsä ällöttävä kertomus, mutta Koch on kirjoittanut siitä kiinnostavan tapahtumakulun.

Kirjailijuus: Naapuri tarttuu inhokkiaiheeseeni kirjallisuudessa: siihen, miten kertomuksista syntyy kirjoja ja millaista on olla kirjailija. En erityisemmin pidä kirjoista, joissa puhutaan kirjojen tekemisestä tai kirjailijuudesta; tässäkin pidin varsin tylsinä niitä kohtia, joissa puhuttiin kirjailijantyön oheistehtävistä, juhlista ja edustamisesta. Toisaalta Koch myös yllätti minut: Herra M:n haastattelu oli kiinnostava kokeilu keskellä kirjaa, ja Naapuri sai kyllä ajattelemaan, mistä kirjojen aiheet oikein tulevat, millaisen totuuden ne kertovat ja miten ja miksi ne eroavat todellisuudesta. Kuka tarinan keksii? Kuka kertoo sen? Miten kertominen muuttaa tarinaa?

Naapuriin ovat tutustuneet useat bloggaajat. Kristalle se jatkoi Koch-villitystä, Maisku piti romaanin kirjallisuuspohdinnoista ja Tuijata lumoutui henkilökuvauksesta.