Laura Save: Paljain jaloin

Laura Save: Paljain jaloin
WSOY 2013
380 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Uhh. Raskas.

 "En kestä ajatella, että ihmiset jäävät suremaan minua. Haluaisin pyyhkiä itseni heidän mielistään samana hetkenä, kun lakkaan olemasta. En kestä sitä, että Otso ikävöi minua ja luulee, että olen hylännyt hänet. En kestä sitäkään, että minun tuntemisestani, minun kanssa suhteeseen ryhtymisestä jää käteen kasa romahtaneita unelmia ja kamala ikävä. En halunnut enkä tarkoittanut sitä näin."

Päiväkirjamerkintöihin perustuva romaani syövästä ja siitä, miten se vähä kerrallaan syö sairastunutta, perhettä, koko elämää.

Tausta: Saveen romaani saa voimansa kirjailijan taustasta. Sen tietäen lukukokemus on lohduton: Save menehtyi ennen kuin sai tietää, että romaani julkaistaan. Henkilökohtaisuus vyöryy kirjasta esiin: Paljain jaloin tuntuu niin tarkalta, niin todelta. Sen totuudenmukaisuutta ei tekisi mieli uskoa, mutta Saveen tarina on aukoton. Tuntuu pahalta tietää, mitä odotettavissa on, ja samalla tuo tieto luo kiinnostavan lähtökohdan sille,

Fyysinen: Paljain jaloin on fyysinen teos. Se on kuvaus sairaudesta, kivusta, pelosta ja paniikista. Se kurkistaa syöpäpotilaan maailmaan, avaa sen lukijalle kaikessa karuudessaan. Save kirjoittaa kipukamppailuista, siitä, miten aina löytyy uusia, pelottavia patteja, siitä, miten elämä kerta toisensa jälkeen on konkreettisesti romahtaa. Fyysiseksi muuttuu myös lukijan kokemus: miten tähän voisi olla reagoimatta? Paljain jaloin on huokauksia, halauksia, kyyneliä. Se on ajatuksia läheisistä: kunpa teillä olisi aina kaikki hyvin. Kunpa te säästyisitte.

Tunteikas: Valitsin lukuhetkeksi tarkoituksella päivän, joka oli muutenkin ankea ja tunteikas. Paljain jaloin tarjoaa tunteikkaan lukukokemuksen ja muistuttaa asioiden mittasuhteista. Miten paljon vaikean sairauden ja kuoleman kohtaamisen myötä särkyykään. Elämä horjuu ja muuttuu perusteellisesti, ja vaikka vähitellen voi oppia nauttimaan pienistä asioista, on turha kierrellä sitä, että rankkaa se on, kaikki.

Kriisi: Paljain jaloin on tarkka kuvaus kriisistä. Miten järkyttävän uutisen kanssa oppii elämään? Miten omaan elämään pitäisi suhtautua sitten, kun sen tulevaisuus on epävarma? Saveen kirjoittamaa prosessia on kiinnostavaa seurata. Viimeisessä osassa puhutaan kuolemasta jo paljon ja avoimesti. Elämä ja ajatukset heittelehtivät: toisaalta tekisi mieli pitäytyä elämässä kiinni, toisaalta se on vaikeaa. Kauhu vyöryy koko perheen päälle. Puoliso Sofia ahdistuu, rasittuu ja etääntyy - syöpä vie perheeltä paljon. Laura ei aina jaksa olla kiitollinen. Vaikka elämä syöpädiagnoosin kanssa onkin raskasta, Saveella on tekstissään myös toinen, lohdullinen sanoma:

"Ainoa asia, mihin täälläkin törmään, on sen kauhistelu, kun olen niin nuori. Kun minulla olisi kuulemma vielä koko elämä edessä! Mutta kun ei ole! Elämäni on ilmeisesti huomattavan lyhyt, mutta tämä on silti minun elämäni ja hieno tällaisena. Ja ihan täysi ja kokonainen. Ymmärtäkää se!"