torstai 2. kesäkuuta 2016

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Kirjoitutin ysiluokkalaisilla aiemmin keväällä pohtivia tekstejä. Yhtenä vaihtoehtona oli kirjoittaa ulkonäöstä ja kauneusihanteista: mistä ne syntyvät, mihin ne johtavat? Muutama tarttui aiheeseen, pohti itsensä hyväksymistä ja hyvältä näyttämisen pakkoa. Ulkonäköpaineet tuntuvat aiheena vähän kuluneeltakin, mutta ne synnyttävät keskustelua koko ajan. 

Tähän keskusteluun Holopainen vastaa romaanillaan Ihon alaiset. Alan vähitellen innostua dystooppisista tarinoista, ainakin niistä, joissa kärjistetään jokin yhteiskunnallinen ongelma mutta säilytetään osa tutustakin. Ihon alaisissa ulkonäöstä on tullut entistä tärkeämpi ja moderni yhteiskunta mahdollistaa kehon muutokset. Keho on harrastus ja muokkaamisen kohde: siitä voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Enää ei tarvitse näyttää itseltään - eikä oikeastaan saakaan. Romaanin keskeisimmistä hahmoista useimmat ovat tyytymättömiä kehoonsa. PlastikPrincess lähtee ulkomaille asti, Jara odottaa täysi-ikäistymistään. Matias kannattaa luonnonmukaista ulkonäköä, mutta ei suinkaan ongelmitta. 

Holopaisen romaani on hyvä kritiikki nykyisille kauneusihanteille. Miksi itseään ei voi hyväksyä sellaisenaan? Miksi on muututtava, oltava kaunis ja edustava? Miksi on aina sheivattava? Miksi on rakennettava klassinen, aikaa kestävä look? Aika oivaltavaa on, että vaikka Holopaisen maailmassa hahmot voivat muuttaa itseää millaisiksi tahansa, on heillä silti ihan samanlaisia ongelmia kuin nykyäänkin: eroja, ihmissuhdeongelmia, suorituspaineita. 

Ihon alaisissa kiinnostavaa on myös romaanin rakenne. Se koostuu useista eri tekstilajeista: on blogikirjoituksia, kertovia tekstejä, videoiden käsikirjoitusta jäljitteleviä tekstejä. Pohdin alkuun, onko romaani liian sekava, mutta yhdistelmä toimi. Teosta on nopea lukea, ja tätä on kiva suositella nuorille. Näin e-kirjojen ja sähköistymisen aikakautena mietin sitäkin, voisiko kirjallisuuteen yhdistää multimodaalisuutta: tämä teos toimisi hyvin myös kertovan tekstin ja visuaalisen aineksen yhdistelmänä (vaikken tietenkään halua, että kertomakirjallisuus kutistuu videoiksi).

Ainoana miinuksensa on todettava, että olisin toivonut kirjan olevan pidempi. Holopaisen luomaa mielenkiintoista maailmaa olisi tarkaillut helposti pidempäänkin. Olisin saattanut kaivata hieman syvempää pohjustusta - teksti oli rakenteeltaan helppolukuinen ja lyhyt. Tällaiseen aiheeseen voisi syventyä vielä toisen parinsadan sivun verran. Pidin muuten loppuratkaisusta: se sopi siihen, mitä teoksella halutaan sanoa.


Anu Holopainen: Ihon alaiset
Karisto 2015
202 s. 
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Vau. Jännää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti