Siirry pääsisältöön

Kesänpiristyslista

" (--)ja se päivä oli haikea niin kuin ankeitakin ajanjaksoja aina jäähyväisten hetkellä tulee ikävä. Kun Huurna loi luokkahuoneisiin viimeisen katseen, ikkunoista paistoi kaiken kultaava aurinko. Nuhjuiset nurkat näyttivät viattoman kodikkailta, ikään kuin ne olisivat itsekin tienneet että muuten niitä muistellaan pahalla."  Petri Tamminen: Meriromaani
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Yksi aikakausi tuli päätökseen eilen, yksi pikkuaskel opettajanurallani, kun ensimmäinen työvuoteni päättyi kevätjuhlaan ja suvivirteen. Sain pojilta kukkia ja leivonnaisia, tytöiltä halauksia ja kiitoksia ilmaisutaidon kympeistä. Lähdin töistä haikein mielin, enkä oikein malta uskoa, että en enää palaa töihin. Loma on alkanut, ja muuttohuokailun jälkeen minua odottavat uudet haasteet (g...u). 

Palasin tänään sukulaispojan ylioppilasjuhlilta, ja linnoittauduin saunanlämpöiseen asuntooni katsomaan Sotkamon ja Koskenkorvan pesäpallo-ottelua. Siitä mieleeni juolahtikin, että kesällä on käytävä katsomassa peli ihan oikeastikin, ja siitä puolestaan, että nyt on tehtävä kesäinen piristyslista. Kesän toiveohjelmaa laatiessani huomasin, että tässähän on oikeastaan asioita, joita haluan tehdä ja joiden parissa rentoudun: näitä kun toteuttaa, kesästä tulee eittämättä antoisa.


Urheilijana olen ennemminkin penkkiurheilija kuin aktiiviliikkuja, mutta jalkapallon ja pesiksen katsomisen lisäksi toivon pääseväni juoksulenkille ja metsäretkelle. Uidakin pitäisi. 

Luontoa näytän kesässä odottavan eniten: tahdon paitsi jo mainitulle retkelle, myös herätä linnunlauluun, lukea ulkona, haistella kesäsateen tuoksua, löhöillä laiturilla ja nauttia järvimaisemasta. Lisäksi on tietenkin kerättävä kesäinen kukkakimppu

Ruoka kuuluu kesään, samoin ateria parvekkeella, mansikat tuoreeltaan ja mansikka-vuohenjuustosalaatissa, eväsretki, piknik ja mehujää hellepäivänä. Kesän velvollisuuksista mainittakoon opiskeluesseen palautus ja liian kuumassa autossa istuminen (en tiedä, miten se päätyi listalleni, mutta se tuntui välttämättömältä - ja todennäköiseltä). 

Tekee mieli myös harrastaa kulttuuria: pitää lukumaraton, käydä kesäteatterissa, käydä keikalla, tehdä perinteinen retki Kuopioon Viinijuhlille (katsomaan Kaija Koota), ostella kirjoja kirpparilta

Kesään kuuluu myös rentoilu ja rentoiluun leikkimielisyys: haluan tehdä juhannustaian, heittää tikkaa, koota kesäleikekirjan, keinua, pelata Mölkkyä ja Heitä sikaa ja ehkä hypätä narua ja ruutua, vaikkei niitä listassa mainitakaan. 

Entä mitä teidän muiden kesäänne kuuluu? Mistä kesäpuuhista haaveilette? Mitä olette ehtineet jo toteuttaa?

Kommentit

  1. Ihana lista, wau :)
    Koko Suomi paini helteiden kourissa, joten olen syönyt jo muutaman jäätelötötterön kahdella pallolla ja yhdellä isolla pallolla (maksaa ihan sikana yli 3 euroa). Mansikoita ja vesimelonia kului helteillä ja sitä mehujäätä. Meillä on iso terassi, jossa alamme syödä ja juoda kahvit heti keväällä, kun aurinko alkaa paistaa terassille. Vaatetta vaan päälle.
    Vaatteista ja sandaaleista puheenollen uusia kesävaatteita ja sandaalit piti ostaa...
    Kesäkukkien istuttamista, nurmikon leikkaamista ja kaikenlaista puuhastelua kesäpaikalla ja kotona ulkosalla ja tietysti kirjoja, kirjoja...
    Tsemppiä g....n tekoon :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos! On ihana vähän haaveilla siitä, mitä kaikkea kesällä voikaan tehdä. Jäätelöä on kyllä tullut kulutettua, ja toivon mukaan säät sallivat sen jatkossakin (lämpimät kelit saisivat palata). Kesäisen kivoilta kuulostavat sinunkin suunnitelmasi!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti