torstai 25. helmikuuta 2016

David Duchovny: Pyhä lehmä

David Duchovny: Pyhä lehmä
Like 2016 (2015)
Suom. Ilkka Salmenpohja
205 s.
Pisteitä: 4/5
"Aloin miettiä, olinko ollut maapallon viimeinen eläin, joka ei ollut ymmärtänyt, että ihmiset pistelevät meitä poskeensa. Mikä vieläkin kammottavampaa, he heittävät meistä suurimman osan roskiin vaivautumatta edes kunnolla syömään meitä. Viskaavat pois kuin arvottoman jätteen. Jos minut teurastetaan, toivoisin edes sen verran kunnioitusta, että minut syötäisiin ja kakattaisiin sitten ulos, jotta voisin liittyä luonnon kiertokulkuun. Muuten kuolemani on turha."
Duchovnyn Pyhä lehmä alkaa humoristisena teoksena. Romaani alkaa lehmänelämän kuvauksesta, ja lukija ihmettelee, mihin suuntaan romaani lähtee. Puhutaanko eläintenoikeuksista vai pitäisikö romaani tulkita vertauksena ihmiselämään? Ehkä Duchovny puhuu molemmista: joka tapauksessa Pyhä lehmä on romaani oikeudesta vapauteen, arvostukseen ja kunnioittavaan kohteluun. Esimerkkeinä toimivat Elsie-lehmä, Tom-kalkkuna ja Salom-sika, jotka kaikki havahtuvat siihen, miten julmasti ihminen heitä ja lajitovereita kohtelee.

Duchovnyn kirja herättää monenlaisia ajatuksia. Onko kirjassa sittenkin kyse allegoriasta, ja jos on, niin millä tavalla? Voiko kirjan nähdä paitsi eläinten oikeuksien, myös ihmisvähemmistöjen, polkemisena? Missä määrin Duchovny pyytää kiinnittämään huomiota eläinten kohteluun, missä määrin omista haaveista kiinnipitämiseen? 

Pyhässä lehmässä on paljon elementtejä, joista pidin, ja jonkin verran sellaista, josta en pitänyt. Humoristinen ote on hauska, ja minulla on lämmin suhde lehmäkertomuksiin: kirjoitin sellaisia pienenä itse. Kirjan puolivälin jälkeen seikkailut muuttuvat kuitenkin hieman absurdeiksi, eikä hahmot syvenny mielestäni tarpeeksi. Kirja keskittyy seikkailuihin, vaikka alussa lehmänelämää taustoitetaan hyvin elävästikin. Olisin kaivannut enemmän kuvauksia, välillä kirja oli liiankin nopeatempoinen. Ristiriitaista on, että Elsie tuntee kännykän mutta puhuu televisiosta jumallaatikkona. Moni ihmismaailman asia on lehmälle tuttu mutta toiset taas eivät - en löytänyt aina logiikkaa.

Kirjan metatekstistä en oikein pitänyt: Elsie-lehmä kertoo keskusteluistaan kustannustoimittajan kanssa, joka kehottaa jättämään pieruhuumorin, uskontoasiat ja liian vakavan sävyn vähemmälle. Niinpä niin, Pyhä lehmä ottaa kantaa siihen, miten esimerkiksi eläintenoikeuksista pitäisi kirjoittaa, mutta minusta tuo tyylijuonne ei tee romaanille parasta. Toisaalta huomasin lankeavani juuri näihin ansoihin: pohdin teoksen uskottavuutta, ja sitten Elsie (tai kustannustoimittaja) jo huomauttaakin, miten aikuiset eivät osaa lukea puhuvista eläimistä.

Romaanin lopussa Elsie vakavoituu, ja kirjan sanoma tuodaan aika selkeästikin esille. Eläimiä ja ihmisiä ei pidä palvoa muttei myöskään halveksia. Maailma ei ole kovinkaan oikeudenmukainen paikka, ei edes siellä, missä luulisi tulevansa kohdelluksi asiallisesti. Jokainen kaipaa arvostusta, myös eläimet ja kasvit.

Ainakin Krista ja Jokke ovat lukeneet teoksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti