Salminen ja Heiskanen: Taltuta kiire (ja nuoren open työmietteitä)

Jari Salminen & Pirita Heiskanen: Taltuta kiire. Viisi askelta tehokkaaseen ajankäyttöön
Talentum 2009
184 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Nih ja noh.

Syksyn alussa kerroin elämänheilahduksista. Gradun kirjoittaminen vaihtui tuntisuunnitelmien kirjoittamiseksi: aloitin syyskuun alussa äidinkielen opettajana. Elämänmuutos ei ollut suunniteltu, vaan sain työpyynnön lyhyellä varoitusajalla. Kahdessa viikossa ehdin paitsi matkustaa Saksaan myös saada asunnon uudesta kaupungista ja kursia kokoon jonkinnäköisen suunnitelman sijaisuuteni ensiviikoille. 

Olen nyt työskennellyt äikänopena puoli vuotta. Helmikuun ajan minua on vaivannut stressi. Elämässäni tapahtuu niin paljon: on jo valmistauduttava ysien päättöarviointiin, suunniteltava taas uusi lukukausi loppuun (koska en tehnyt sitä syksyllä, en osannut enkä kai osaa oikein vieläkään). Samaan aikaan koetan totutella viimeisimpään päätökseeni: en enää palaa opiskelukaupunkiini vaan teen gradun etäopiskeluna. Vanha opiskeluasuntoni on irtisanottava, ja se tuntuu kovalta palalta. Samanaikaisesti olen innoissani siitä, miten vapaasti voin kulkea elämän mukana. Kaiken ei tarvitse olla suunniteltua: elämä järjestää yllätyksiä. Vuoden hienoin yllätys on ollut se, että olen tavannut ihanan ihmisen. Seurustelemme, ja meillä on unelmia. Kaikenlaista on alkuvuoteen mahtunut. 

Salmisen ja Heiskasen kirjan lainasin kirjastosta, kun etsin työvälineitä stressin kumoamiseksi. Olen kausittainen stressaaja: välillä pidän itsestäni parempaa huolta, välillä en osaa antaa itselleni armoa. Vaadin itseltäni paljon, ja samaan aikaan koen, etten kuitenkaan saa mitään aikaan. En aina tee tuntimäärällisesti tarpeeksi töitä, ajattelen, mutta operutiinien opettelu viekin voimia.

Taltuta kiire -oppaasta tarttuu ensimmäisenä silmiin vähän hassu kielenkäyttö. Kuulun ihmisiin, jotka etsivät ongelmiinsa ratkaisuja tiedon kautta: haluan tietää ja oppia uutta, ymmärtää kokemuksiani, stressiäni tai vaikka rakastumistani (joka ei tietenkään ole ongelma, päinvastoin) faktojen kautta. Naistenlehtihöpinää ja keittiöpsykologiaa en kaipaa. Vaikka Salmisen ja Heiskasen teoksessa on ansionsa - niistä lisää kohta - Taltuta kiire sortuu turhan tekopirteään kielenkäyttöön. Ärsyttävistä muoti-ilmaisuista mainittakoon muun muassa tarvis ja ottaa koppi jostakin.Jatkuva me-pronominin käyttö rasittaa sekin. Liian amerikkalaista.

Vaikka Salmisen ja Heiskasen yhteisteos sortuu populaariin hömppäfilosofiaan ja kuluneeseen kielenkäyttöön, siitä on myös apua. Itselleni hyödyllisimmäksi koin työelämää koskevan alaluvun, jossa puhuttiin muun muassa tavoitteiden asettamisesta. Olen miettinyt, miten saisin motivoitua itseni esimerkiksi suunnittelutyöhön, joka vie minulta kohtuuttomasti aikaa ja voimaa, ja kuinka saisin suunniteltua päiväni niin, että tekisin joka päivä riittävästi töitä niin, etten joutuisi käyttämään iltaani viime hetken valmisteluihin. Jo syksyllä valittelin ystävilleni sitä, miten en ole kokenut työssäni vielä innostumista: on pitänyt keskittyä rutiinien opettelemiseen, ei niinkään siihen, miten haluan ammattiani toteuttaa. Pidän työstäni, mutta en koe onnistuvani tarpeeksi usein. Nyt aionkin listata asiat, joita haluan työssäni tavoitella:

• Haluan olla opettaja, joka lukee oppilailleen ääneen. 
• Haluan jakaa oppilaille kokemukseni lukemisen ihanuudesta ja merkityksellisyydestä. 
• Haluan saada oppilaani kiinnostumaan kielen rakenteista ja siitä, miten kielellä välitetään merkityksiä
• Haluan saada oppilailleni onnistumisen kokemuksia
• Haluan, että oppilaani kokevat, että minuun voi luottaa ja minulle voi kertoa, jos jokin on pielessä.
• Haluan saada lisää onnistumisen kokemuksia ja keskittyä omiin vahvuuksiini.

Sekä muutama asia, jotka ovat erityisen tärkeitä työssäni (näihin voin siis keskittyä):

• Oppilaiden yksilöllinen kohtaaminen
• Tasavertainen arviointi
• Tuntien suunnitteleminen ja pitäminen

Lopuksi on vielä puututtava muutan yksityiskohtaan. Taltuta kiire on teos, joka pyrkii vähentämään lukijan työ- ja arkipaineita. Kirjoittajat puhuvat yhteiskunnasta, joka vaatii jäseniltään nopeutta ja aktiivisuutta, vaikka niistä ei aina ole hyötyä. Samaan aikaan teoksessa kuitenkin toistetaan käsitettä menestymismalli. Kriittisenä lukijana koin, että Taltuta kiire toistaa samaa elämisen kuvaa kuin muukin yhteiskunta: on oltava tehokas, joskin sen pitäisi tapahtua kiireettä ja stressittä. En pidä tästä menestymisen kuvastosta: miksi kaiken pitäisi aina onnistua, olla loistavaa? Miksi aina pitäisi kehittyä? Salminen ja Heiskanen puhuvat myös luopumisen tärkeydestä, ja omalla kohdallani haluaisin luopua jatkuvasta kehittymispaineestani. Tällä hetkellä kehityn ammatissani jatkuvasti, joten minun ei tarvitse käyttää siihen ylimääräisiä voimavaroja. Oman jaksamisen kannalta ei tunnu järkevältä, että toistan itselleni koko ajan, että voisin tehdä jokaisen asian toisella ja kehittävämmällä tavalla. Joskus voi olla sillä tavalla kuin juuri sillä hetkellä on.