Riikka Ala-Harja: Kevyt liha

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha
Like 2015
215 s.
Pisteitä: 2/5
Tunnelma: Plääh. Kulunut.

Kertomus naisesta, joka tykkää käydä salilla ja joka tapaa nuoruudenrakastettunsa.

Ala-Harjan Kevyt liha on alkuvuoden suurin pettymys. En tarttunut siihen viime vuonna, koska se ei silloin minua kiinnostanut, mutta nyt takakansiteksti houkutteli minut kirjan pariin. Vielä eilen olin toiveikas: naiskuva, naisen näkymättömyys, suhde kehollisuuteen. Kevyt liha vaikutti kiinnostavien teemojen kirjalta - ja jossain määrin sitä onkin - mutta odotin enemmän Liha tottelee kuria -tyyppistä kritiikkiä.

Tuskastuin teokseen jo toisen luvun alussa. Teatteri, tuo ikiaikainen vertauskuva kulissielämälle, esittämiselle, näytellyille rooleille! Miten omaperäistä, naurahtelin itsekseni ironisesti. Samalla tavalla huokailin ja tuhahtelin kehyskertomukselle, jonka kautta teemoja koetetaan saada esiin. Kevyt liha tiivistyy tähän: Saara tapaa nuoruudenrakastettunsa, rakastuu tähän uudestaan, ja sitten alkavatkin ihmissuhteen ongelmat. Niin tuttua, niin luettua! Edes kieli ei pelasta Ala-Harjaa. Lukijalle liian moni asia näyttäytyy tuttuna.

"Naisella ei ole varaa riehua niin kuin Juska Paarma. Nainen heilauttaa kahdenkymmenen kilon kahvakuulaa ja punnertaa penkiltä yli sata kiloa, mutta nainen ei kurista toista kuoliaaksi kuten Juska.

          Naista ei ole siihen kannustettu.

          Naisella ei ole oikein aikaakaan, sillä lapsille pitää keittää spagettia ja katsoa että niillä on hanskat ja lämpimät välihousut eikä täitä. Naisen pitää edistää lapsen vitamiinipitoista ja riittäväunista elämää, pestä lautasia että niistä voi taas seuraavana päivänä syödä monipuolista ruokaa, pestä vaatteita että niillä voi mennä taas johonkin lasta kehittävään tilaisuuteen, huolehtia ettei lapsen hampaisiin tule reikiä."

Ala-Harjalla on kunnianhimoisia tavoitteita mitä kirjan teemoihin tulee. Kevyt liha käsittelee kehollisuutta, naiseutta ja vähän mieheyttäkin, mutta ei mielestäni syvenny niihin tarpeeksi. Romaani alkaa salikohtauksella, mutta lopulta päähenkilö vain toteaa vähentäneensä liikkumista, koska on niin rakastunut Jarnoon. Luulin teosta romaaniksi, joka kritisoi sitä, miten naisten asema on edelleen alhaisempi, ja toisinaan Kevyt liha keskusteleekin näistä asioista. Naisia ei pidetä uhkana, he eivät ammuskele eivätkä lahtaa eivätkä tapa. Heidän oletetaan hoitavan lapsia ja uhrautuvan perhe-elämän takia. Saara yrittää olla hahmo, joka ei asetu perinteisen naisen rooliin: hän käy salilla, ei palvo pelkästään lastaan vaikka tätä rakastaakin, kaipaa omaa tilaa eikä halua sitoutua perheeseen. Lopulta käy annipolvamaisesti: nainen rakastuu ja jää nuolemaan näppejään, kun mies rikkoo tunteet. Vaikka Kevyt liha on myös jonkinlainen kehitys- ja selviytymistarina, Saara ei jää mieleen hahmona, joka taistelisi alhaisempaa asemaansa vastaan ja saavuttaisi elämässään merkittäviä muutoksia.

Oikeastaan ongelma onkin siinä, ettei päähenkilön henkinen kasvu näy kirjassa tarpeeksi selkeästi. Oikeastaan tästä teoksesta tuli mieleen yläkouluaikainen aineeni, johon opettaja kommentoi, ettei päähenkilön kasvu ehtinyt tulla esiin näin lyhyessä tarinassa. Muistan, miten itse rakastin tarinaani, pidin sitä fiksuna ja tiesin tarkalleen, millaiseksi hahmoni kypsyi, mutta kirjoitelmani loppu oli kiireinen ja kehitys piti kirjoittaa yhteen kappaleeseen. Mikään ei sitonut sitä yhteen. Samanlaisen tunteen sain nyt lukijana, kun luin Kevyen lihan loppua. Koska Saaran suhde kehoonsa ja elämäänsä ei oikeastaan syvenny missään vaiheessa, on lopussa hankala kuroa loppua kiinni siihen, mitä ei oikeastaan ole edes sanottu.

Muista bloggaajista teoksen ovat lukeneet esimerkiksi Mari a, Kirjokansi, Mai Laakso ja Pihi nainen.