tiistai 10. toukokuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Nutcase

Laura Lähteenmäki: Nutcase
WSOY 2016
195 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Nice!
"Kuka oli kuka? Keitä olivat nämä ihmiset, joiden kanssa hän roikkui netissä kaikki päivät ja miksi he saivat hänet niin ärtyneeksi, että hän teki typeryyksiä ja sotki viattomien ihmisten elämän? Häntä raivostutti Soran ärinä ja se, että Sumu esitti viatonta. Sumu oli pelkuri, oikeasti joku mammantyttö, joka oli jo vetänyt ilmojen viilennyttyä toppahousut jalkaan, osti Vain elämää -levyjä huoltoasemalta ja kuljetti kuorittuja omenanlohkoja Minigrip-pussissa välipalanaan."
Nutcase on tarina läheisyydestä, arjen jakamisesta ja kasvamisesta. Se on tarina Saimista, joka kokee itsensä hylätyksi, Juhosta, joka kasvaa isoksi, ja Sumusta, joka pohtii itseään blogiin.

Samankaltaisuus: Kirjablogin pitäminen on tuonut elämääni monia iloja, mutta yksi tuntuu suurimmalta. Kun lukee paljon ja kirjoittaa kokemuksistaan, tulee samalla yhdistäneeksi teoksia toisiinsa. Olen saanut suurta nautintoa siitä, että olen alkanut nähdä yhteyksiä eri teosten välillä: tässä käsiteltiin samaa kuin tässä, tämä käsittelee asiaa toisesta näkökulmasta. Nutcase perheongelmineen ja päähenkilön yksinäisyyksineen toi mieleen vasta lukemani näytelmän Rakkaudesta minuun. Krogeruksen Sylvia on yksinäinen, perheensä hylkäämä, ja Saimi kokee tulevansa sellaiseksi.

Osaset: Lähteenmäen romaanissa osaset ovat kohdalleen. Se rakenteeltaan yksinkertainen, helppolukuinen romaani: kerrontaa, kuvailua, dialogia. Kokematonta lukijaa blogitekstit saattavat hämmentää, sillä ne luovat kerrontaan toisen tason. Blogit sopivat kirjan kantavaksi motiiviksi, mutta toisaalta ihmettelin kommenttien kankeaa kirjakieltä. Kommentoisivatko nuoret noin? Entä kuinka moni enää seuraa blogeja, ainakaan lukee niitä? Nuorten maailma tuntuu olevan Instaa, Wappia ja Snappia, visuaalista ja temmoltaan kiihkeää. Visuaaliset kuvablogit ja vlogit pärjäävät epäilemättä, mutta ovatko päiväkirjamaiset tilitysblogit nuorille yhtä etäännyttäviä kuin paperisetkin päiväkirjat? Entä mikä on blogien tulevaisuus? Onko täällä kohta enää muita kuin meitä Saimin äidin kaltaisia äidinkielen opettajia, jotka haluavat kirjoitella romantisoituja kirjablogeja? Välillä pelottaa, että pitkien tekstien asema on liiankin uhanalainen.

Sisaruus: Nutcasen keskeisimmäksi teemaksi itsenäistymisen ohella nousee sisaruus. Se ilahdutti minua. Usein tulee lukeneeksi hyviä kirjoja parisuhteista, ystävyydestä ja vanhempi-lapsisuhteesta, mutta sisaruudesta en muista yhtä paljon lukeneeni (voitte kertoa hyviä vinkkejä!). Saimi ja Juho ovat kasvaneet yhdessä ja yhteen, mutta veljen itsenäistyminen tulee Saimille yllätysenä. Lähteenmäki onnistuu Saimin tuntojen kuvailussa: Saimin ikävää, ärsyyntymistä ja pakotettua välinpitämättömyyttä kuvataan hyvin. Uskottavalta tuntuu sekin, ettei Saimi tunnu näkevän, että Juhon elämässä on kyse itsenäistymisestä. Juhon ja varsinkin tämän kavereiden muutos vaikuttaa välillä vähän karrikoidulta, mutta ehkä elämä menee niin. Kun kasvetaan, on kasvettava kertarysäyksellä kunnolla, lähdettävä katsomatta taaksenen.

Identiteetti: Nutcasen takakansi lupaa todellisuuksien sekoittumista ja identiteettien hämärtymistä. Odotukseni eivät täyttyneet. Tämä saattoi osaltaan johtua siitä, että lukija on koko ajan askeleen edellä Saimia, osaa jo ennakoida mahdollisuuksia. Saimi ei uppoa täysin blogimaailmaan, ei unohda omaa elämäänsä vaan pikemminkin etsii blogista todisteita oikeaan todellisuuteen.

Oman sävynsä romaanille antaa Sumun blogi: http://lelunionpakattu.vuodatus.net

Kirjablogeissa sanottua: Notkopeikko käsittelee Juhon nopeaa muutosta ja pohtii Lähteenmäen puuttuvan hyvin nopeaan päätelmien tekoon; Lotta odotti lopulta enemmän mutta piti siitä, että tunnelma välittyi lukijalle; Kirjakko ruispellossa koki monen asian tulevan lähelle mutta nautti Saimin terävistä huomioista.

P.S. Huhtikuun lukujumi on ohitettu. Olen koko ajan kirja kädessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti