Sivutiellä

Jarkko Martikainen. 9 teesiä. Säkeitä kadonneidenarvojen metsästäjille Like 2008 159 s. Pisteitä: 3/5 Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa. Tavaroita tulisi olla kiillottamassa, korjaamassa, huoltamassa, pyyhkimässä ja mikä vaivalloisinta suojelemassa. Runohaaste ei ole edennyt siihen tapaan kuin olisin toivonut. On kummallista, että kirjallisuutta opiskelleena kammoan edelleen vähän runoteoksiin tarttumista - vain harva teos saa minut innostumaan. Varsinkin klassikkoteokset väsyttävät minut helposti, ja arvostankin tällä hetkellä eniten runoutta, jossa tartutaan selkeällä kielellä nykypäivän ongelmiin. Jarkko Martikainen onnistuu tässä. Martikaisen teokseen päätin tutustua lähinnä siksi, että tiesin poikaystäväni arvostan Martikaisen lyriikoita ja laulutaitoa. Laulaja- ja muusikkotausta kaikuukin Martikaisen runoissa, joiden monisäkeistöllisyys, rytmisyys ja riimittely saavat lukijan mielessä musiikillisia piirteitä. Osan runoista voi kuulla melkein laulett...

Eeva-Liisa Manner: Orfiset laulut Manner rekonstruoi runoissaan kreikkalaista mytologiaa. Orfeuksen ja Kassandran taruista innoituksensa saaneet runot pohtivat elämää ja kuolemaa. Runojen perussävy on synkkä, ja suomalaisesta runoudesta tutut kuoleman symbolit, lehdot, illan saapuminen ja himmenevä meri, ovat jatkuvasti läsnä. Manner käyttää kieltä kauniisti, mutta minulle runot jäivät vaikeaselkoisiksi. Intertekstuaaliset viittaukset kuuluttivat lukijan pohjatietoa, jota kylläkin innostuin noutamaan, kun en ollut varma, millaisiin tarinoihin Mannerin runot pohjautuvat. Sävy on suomalaisen synkkä ja samalla kiehtova, mutta minut kokoelma jätti epäileväksi. Anu Silfverberg: Luonto pakastamissa Voi että harmittelenkaan, etten saanut luettua tätä teosta aiemmin loppuun. Kirja on ollut minulla kolme kuukautta lainassa, minkä tähden olen unohtanut paljon alkupään teksteistä. Tässä esseekokoelmassa Silfverberg kirjoittaa eläimistä, ihmisistä, kodista, tasa-arvosta, uskonnosta,...

Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito Aula & Co 2017 207 s.  Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Nice! Minä en koskaan puhunut rakkaudesta tai kärsimyksestä. En uskonut edes kokevani niitä. Ne olivat asteikkoni ulottumattomissa, akuisten kieltä, varattu sellaisille, jotka tiesivät ja tunsivat enemmän, joiden suuhun sopi monitäryinen tremulantti. Nelli Hietalan uutuusromaani Kielillä puhumisen taito  alkaa koskettavasti. Minäkertoja pohtii suhdettaan sanoihin ja kieleen, paljastaa r-vikasalaisuutensa ja tunnustaa lukijalle, miten merkittävässä osassa kieli hänen elämässään on.  Hietalan romaanissa kieli ja äänteet ovat keskeisessä osassa. R-vika määrittää Saran, kertojan, minäkuvaa: hän kokee, ettei ole pystynyt toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa, koska ei kykene ääntämään suomea muiden tapaan. Tremulantti /r/ ei sorahda oikein suomeksi, mutta englanti sallii toisenlaisetkin äänteet. Aiemmin elämässään kertoja on paennut Irlantiin etsimään helpostusta,...

Timo Parvela, Björn Sortland & Pasi Pitkänen:  Kepler 62. Kirja yksi: Kutsu.  WSOY 2015 121 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Räks! Nopeasti etenevä. Peli, se oli jo ollut hänen hyppysissään. Hän oli koskenut sen kiiltävää pakettia ja tuntenut hetken voitonriemua, kunnes typerä vartija pilasi kaiken. SE peli. Kaikkien pelien peli. Maailman hienoin ja samalla vaikein tietokonepeli ikinä. Kepler62. Siitä puhuttiin kaikkialla, mutta siitä huolimatta sitä oli viakea saad akäsiinsä. Peliä ei voinut edes ladata netistä. Se pitä saada, löytää tai ostaa. Helppolukuinen nuortenromaani dystooppisesta maailmasta, muuan pelistä ja kahdesta seikkalevasta pojasta. Tulevana äidinkielen opettajana olen pyrkinyt tiedostumaan siitä, millaista nuortenkirjallisuutta Suomessa nykyään julkaistaan. Siinä missä ennen arkailin palata takaisin kirjaston nuortenosastolle, on ammattini nyt antanut minulle suojan tutkia 2010-luvun nuorisokirjallisuutta. Vuoden verran töitä tehtyäni t...

Hanya Yanagihara:  Pieni elämä Tammi 2017, Keltainen kirjasto Suom. Arto Schroderus 939 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh. Ikimuistoinen. Häntä oli nolottanut. ”Miksi?” Willem oli kysynyt häneltä. ”Minusta se on hienoa. Luojan kiitos sinä pidät lukua tällaisista jutuista.” Mutta se oli kuitenkin saanut hänet tuntemaan itsensä haavoittuvaiseksi; taas saatiin lisää todistusaineistoa siihen ylipursuavaan kansioon, johon oli koottu koko hänen pihistelevä pikkutärkeytensä, hänen perimmäinen ja parantumaton kyvykkyytensä olla sellainen ihminen, joka hän muille uskotteli olevansa. Olen kiitollinen siitä, etten lopulta säikähtänyt, kun sain tietää Hanya Yanagiharan Pienen elämän  sivumäärän. Tämä romaani on hyvä tarina, ja hyvät tarinat kannattaa aina lukea. Pieni elämä on runsas kertomus ystävyydestä, perheistä, traumasta, menneisyydestä, pelosta, ahdistuksesta ja selviytymisen pakosta. Se kuvaa neljää ystävystä mutta keskittyy erityisesti yhden tarinaan: lapsena...

Lapsuuteni kirjasuosikit -, Uudelleen luettua - ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet innostivat minut palaamaan muuan lapsuudenkertomukseen. Pekka Töpöhäntä koulussa  on lapsuudesta tuttu kirja: se oli omassa hyllyssäni, ja muistan pitäneeni Pekasta paljon. Kirjojen ohella, ehkä jopa niiden kustannuksella, minua houkutteli Pekan seikkailuista tehty animaatiota, jota katsoin VHS:ltä kerta toisensa jälkeen.  Näin aikuislukijana en, hieman yllättäen, jaksanut enää Pekasta kovin innostua. Minua häiritsi se, etten muistanut teoksen koostuvan kolmesta eri teoksesta - yhtäkkiä vain huomasin, että Pekan kouluseikkailu on päättynyt ja lukija on viety Kööpenhaminan kaduille. Tämän jälkeen päädytään vielä keskelle seikkailua, jonka perimmäisenä tarkoituksena on pelastaa Siili pulasta. Ilmiselvästi käsissäni oli jonkinlainen kokoelmateos Töpöhäntä-tarinoita. Se ei kuitenkaan ilmennyt mistään, mikä hajotti lukukokemuksen aika lailla.  Arvostan Knutssonin klassikoi...

Kirsti Kuronen: Pönttö Karisto 2017 86 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Voih! Osuvaa, hellyttävää. Täysi-ikäinen, mitä se tarkoittaa? Vasta viidesosa elämästä nähty, olettaen että saa yhtä pitkän kuin mummu Pikemminkin vajaavuotinen, ellei peräti tyhjäikäinen, ontto ja autio, kolisee ja kaikuu Säeromaani nuoruudesta, aikuiseksi kasvamisesta ja uuden elämän pelottavuudesta. On ihanaa, että nuorille kirjoitetaan runoja. Kirsti Kuronen taitaa oman tekstilajinsa, säeromaanin, vallan mainiosti. Likkojen lippaan ja Pahan puuskan tapaan myös Pönttö  on ehyt, juonellinen kokonaisuus, jonka tarina kasvaa runoissa ja niiden säkeissä. Pönttö  on kertomus nuoruudesta ja aikuisuudesta, siitä välitilasta, johon väistämättä vaipuu, kun koulut ovat ohi ja itsenäistyminen kutsuu. Luna on juuri ylioppilaskirjoituksista selvinnyt nuori nainen, joka kipuilee kasvamistaan: tekisi vielä mieli olla se sama järvenranta-merenneitotyttö, joka hän ennen oli, mutta ei oikein enää voi - ...