keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

4 + 6 = miksi luin Taikurin ja taskuvarkaan loppuun, vaikkei minun oikeastaan tehnyt mieli

Taikuri ja taskuvaras on trilogian avausosa, jossa Mina, entinen aatelislapsi ja nykyinen kadulla asuva taskuvaras, saa uuden tilaisuuden parempaan elämään, kun Tom pelastaa hänet lahosta liiteristä. Tom osoittautuu taikuriksi ja keksijäksi, joiden taidoissa on jotakin, joka ei sovi 1890-luvun loppuun. Mina palkataan Tomin apuriksi - tai oikeastaan taloudenhoitajaksi, mutta arkensa ohella kaksikko pääsee todistamaan, miten erilaiset koneet on herätetty elollisiksi olennoiksi. Tässä postauksessa pohdin, miksi luin teoksen loppuun, vaikka monet sisältöratkaisut saivat minut pohtimaan, jaksanko todella lukea kirjaa. 

Syyt, joiden takia luin Anniina Nikaman Taikurin ja taskuvarkaan loppuun

1) Halusin tutustua nuorten fantasiaan

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
WSOY 2018
415 s.
Pisteitä: 2/5
Tuntuu siltä, että suurin osa nykyään julkaistuista nuorten kirjoista sijoittuu fantasiamaailmaan tai ainakin kirjoissa on maagisen realismin elementtejä. Halusin tirkistää tähän maailmaan ja todeta, pidänkö siitä. Periaatteessa kyllä, periaatteessa en. Tähän teokseen kaipasin enemmän juoni- ja fantasiaelementtejä, mutta nuoren on helppo aloittaa tästä, jos ei ole fantasiaa aiemmin lukenut. 

2) Nikaman kerronta on kepeää

Taikuri ja taskuvaras etenee nopeasti ja sitä on helppo lukea. Nikama kirjoittaa sujuvaa suomea, ja dialogivetoisuus helpottaa lukemista entisestään. Tekstinä Taikuri ja taskuvaras on hyvin rakennettu, vaikka lukujen loppuun olisikin kaivannut enemmän clifhangereitä. 

3) Kansi on kaunis

Sami Saramäen suunnitelma kansi on hieno ja houkuttelee lukemaan.

4) Tykkään postata kriittisiä arvioita, ja joskus kehnommatkin kirjat on luettava sen takia loppuun

Jotta kriittisestä arviosta voi tehdä uskottavan, pidän tärkeänä sitä, että ainakin silloin tällöin lukee teoksen loppuun asti - optimistit voivat toivoa, että teos kohentuu loppua kohti. Tällekin teokselle kävi niin, pääseehän Mina paremmin mukaan Tomin tekniikka- ja taikuusmaailmaan. Teoksessa on kuitenkin omat ongelmakohtansa, joihin keskityn pohtauksen seuraavassa osassa. 


...ja syyt, joiden takia olisin voinut jättää kirjan kesken

1)  Naishahmon toimijuus katoaa nopeasti

Mikaman romaani alkaa kiinnostavasti. Mina on ryhtymässä varkaisiin: hän seuraa kellosepänliikkeeseen menevää miestä ja onnistuu keplottelemaan tämän ostokset itselleen. Aivan romaanin ensimmäisillä sivuilla Mina näyttäytyy tyttönä, joka ei sovi perinteisen tytön rooliin: hän on valmis tekemään laittomuuksia, hän on ovela ja onnistuu varkaudessa yksin. Tämä toimijuus katoaa kuitenkin nopeasti, kun Tom tarjoaa hänelle tilaisuutta tulla taikurin avustajaksi. Lähes pöyristyin, kun kuulin, millaista työtä Minalle tarjotaan: hänen tehtävänään on hoitaa vanhaa, kiukkuista, pyörätuolissa istuvaa miestä ja auttaa taloudenhoitajaa. Varsinaista taikurin apulaista hänestä ei tässä sarjan avausosassa tule. 

2)  Naishahmo on naiivi pelastettava

Lukijalle käy nopeasti selväksi, että Tom pelastaa Minan huonolta elämältä ja tarjoaa tälle tilaisuuden, josta jokaisen kadunlapsen oletetaan olevan kiitollinen. Tomin avuntarjous saakin Minan sydämen läpättämään, ja ihastusta on ilmassa. Tomin ja Minan välinen ihmissuhde ei kuitenkaan tunnu koskaan tasavertaiselta. Vaikka Mina on 16-vuotias ja Tomi 21, tuntuu, että heidän tiedolliset ja taidolliset eronsa luovat suhteeseen vallan epätasapainon, joka ei kuvaa tervettä ihmissuhdetta. Vaikka Mina on jo 16, hän vaikuttaa pikemminkin 12-vuotiaalta uteliaine, välillä naiiveine kysymyksineen. Tom on tietysti paikalla pelastamassa ja auttamassa Minaa aina, kun tämä apua tarvitsee. 

3) Kaikki, mitä Mina oppii, on miesten opettamaa

Maailma Minan ympärillä on miehinen. Tom, Joel ja Professori määrävät arjen kulun. Taloudenhoitaja Matilda mainitaan alussa, mutta hän katoaa tarinasta nopeasti. Minan tehtävänä on sopeutua oppimaan niitä uusia, ihmeellisiä asioita, joita Tom hänelle paljastaa. Lukijan oletetaan samastuman Minaan, ja tämä kyseleekin erilaisia asioita saadakseen lukijalle lisää tietoa siitä, mistä Mikaman luomassa maailmassa on kyse. Ainakin aikuislukijalle jää kuitenkin sellainen olo, että Mina on naiivi, lapsellinen, jopa hitusen tyhmä. Lukijan tulkintakykyäkään ei romaanissa varsinaisesti haasteta. 


4)  Toisen palveleminen ei ole tarina, jonka haluan opettaa lapsilleni
Mina oli alkuun kuvitellut, ettei voisi ikipäivänä kotiutua taloon, jossa hän siivosi työkseen varsinaisten asukkaiden jälkiä. Mutta kävikin niin, että mitä enemmän hän touhusi, sitä enemmän hän tunsi olevansa kotonaan ja talon asukas itsekin. Tässä uudessa elämässään hän huolehti kaiken aikaa toisten ihmisten tarpeista, hääräsi ja toimitti asioita, vei ja toi, täytti ja tyhjensi tarjottimia, teekannuja, ämpäreitä ja pesusankoja. Hän uurasti kuin Könnin kuokkamies ja kuinka ollakaan se teki häne thyvin tyytyväiseksi. Hänellä oli oma paikkansa maailmassa, ja lisäksi muutamia ihmisiä jotka tarvitsivat häntä.
Kun luin yllä olevan katkelman, minun oli pysähdyttävä hetkeksi hengittämään. "Anteeksi, mitä?" pohdin mielessäni. Käytännössä tämä kappale ilmaisee, että nainen oppii pitämään kotitöiden tekemisestä ja toisten palvelemisesta, kun vain touhuaa riittävän pitkään. Arkiset askareet täyttävät Minan elämän ja tekevät siitä täyttä. Lähtökohtaisesti Minan elämä näyttäytyy parempana nyt, kun hän saa auttaa toisia, kuin silloin, kun hän oli osa vakavaraista, ylempää luokkaa. Aateliselämää saa ja pitääkin kritisoida, mutta en halua silti opettaa lapsilleni, että oikeastaan nainen nauttii enemmän siitä, kun saa hoitaa toisten pyykit, kuin siitä, että hän on elänyt arkea, jossa hänen on mahdollista opiskella ja olla lapsi. Myös tarinat, joissa rakastetun ihailu täyttää naisen elämän, ovat mielestäni varsin vanhentuneita. Vaikka Mikama kuvaa mennyttä aikaa, osan sukupuolirooleista olisi voinut päivittää nykyisiin. 

5) Vammainen ihminen kuvataan taas katkeraksi ja kiukkuiseksi

Kirjan ensimmäinen "pahis", siis hankala ja toisten elämää vaikeuttava ihminen, on omapäinen Professori, joka istuu pyörätuolissa ja on omasta vammaisuudestaan kiukkuinen ja katkera. Näitäkin tunteita vammainen tuntee, mutta olisikohan aika kuvata vammaisuutta ja vammaisen arkea jotenkin muuten kuin pelkän pelottavuuden, vierauden ja äkäisyyden kautta? 

6) Teoksen nimi on Taikuri ja taskuvaras: miehen rooli kerrotaan ensin, vaikka teoksen näkökulma on Minan

Oletteko koskaan kiinnitäneet huomiota teosten nimiin ja niiden sopivuuteen? Mikaman teoksessa taikuri - siis mies - nimetään ensin, saavathan korkea-arvoisemmat nimensä aina litanian kärkeen. Minaan puolestaan viitataan taskuvarkaana, vaikkei tämä ole sitä ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen. Voi olla, että hahmojen roolit tarkentuvat trilogian jatko-osissa, mutta minua jää kypsyttämään se, että taikuri nostetaan nimen keskiöön, vaikka kertomusta käsitellään nimenomaan Minan näkökulmasta. 

Toisaalla: Kirsin kirjanurkka

2 kommenttia:

  1. Oli ihanaa lukea kirjasta kritiikkiä. Tekstisi kautta pystyi pohtimaan kirjaa aivan uudella tavalla. Odotan mielenkiinnolla jatko-osaa, tuoko se muutosta vai jatkaako samalla vanhanaikaisella linjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Saa nähdä, miten hahmot kehittyvät.

      Poista