Intersektionaalinen feminismi luo kirjasta syvän (esimerkkinä Rivers Solomonin Menneisyyden kaiku)

Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku

Like 2018 (2017)

Suom. Einari Aaltonen

355 s.

Pisteitä: 5/5

Feministisenä lukijana pohdin usein sitä, miten feminismi näkyy lukemissani kirjoissa ja mitä tapahtuu, jos sitä ei näy ollenkaan. Minulle ei ole yhdentekevää, millaista maailmaa lukemani teos peilaa tai millaista yhteiskuntaa se rakentaa - kieli ja kerronta luovat todellisuuksia, jotka voivat olla joko voimauttavia tai vaarallisia. Jälkimmäiseen sortuvat esimerkiksi kirjat, jotka eivät huomioi rodun merkitystä (ks. aiempi postaukseni Tulikärpäsistä, jossa n-sana ja stereotypiat horjuttavat lastenkirjan uskottavuutta). Voimauttavia ovat sen sijaan kirjat, jotka huomioivat elämän ja identetiteettien moniulotteisuuden. Tällainen on esimerkiksi vastikään suomennettu River Solomonin Menneisyyden kaiku. 

Solomonin esikoisteos on ollut pitkään feministikeskustelujen kärjessä: lukijat ovat odottaneet siltä paljon, ja arvioiden perusteella he ovat myös olleet tyytyväisiä. Mikä Menneisyyden kaiussa sitten on sitten ollut sellaista, joka on saanut lukijat odottamaan teoksen ilmestymistä? Ennen kaikkea kyse on tämän scifiromaanin päähenkilöstä sekä teemoista, joita Solomon avaruustieteellisessä miljöössään käsittelee. 

Menneisyyden kaiun tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen, jossa avaruusalus HSS Matilda kiitää kohti parempaa olinpaikkaa. Jo alusta asti lukijalle selviää, ettei elämä Matildalla ole tasa-arvoista - alus rakentuu erilaisista kansista, jotka ovat hierarkkisessa suhteessa keskenään. Alakansilla elävät rodullistetut, huonompina pidetyt ihmiset, joiden tehtävänä on raataa likaisissa, raskaissa tehtävissä. Valta ja voima on sen sijaan keskitetty yläluokan valkoisille. Kuulostaako tutulta? Solomon peilaa romaanissaan taitavasti niitä valtasuhteita, joita valkoisten ja rodullistettujen välillä on todellisuudessakin. 

Romaanin päähenkilö, Aster, on älykäs, ympäristöstään kiinnostunut henkilö, joka pyrkii selvittämään, mitä hänen äidilleen on tapahtunut. Äidin kerrotaan tehneen itsemurhan, mutta tältä jääneet päiväkirjat kryptisine kirjoituksineen vaivaavat Asteria. 

Poikkeuksellisen päähenkilön Asterista tekevät ne identiteettiin liittyvät piirteet, joilla Solomon osoittaa, miksi intersektionaalisuutta tarvitaan. Intersektionaalisuudella viitataan siihen, että ihmisen elämään vaikuttavat erilaiset ominaisuudet, kuten rotu, sukupuoli, seksuaalisuus tai luokka, eivät ole toisistaan erillisiä piirteitä vaan ne vaikuttavat yhtä aikaa. Niinpä ihminen, joka kuuluu useaan marginalisoituun ryhmään, kokee enemmän ja monitahoisempaa syrjintää kuin sellainen, jolla on enemmän etuoikeuksia. 

Solomon on rakentanut Asterista hahmon, jossa erilaiset identiteetit kohtaavat ja joka sen vuoksi kohtaa monenlaista syrjintää. Ensinnäkin Aster on rodullistettu: hän elää alakansiin kuuluvalla Q-kannella, joutuu sopeutumaan valkoisten määräyksiin ja joutuu elämään jatkuvan väkivaltariskin alla. Toisekseen Aster kuuluu sukupuolivähemmistöön: hän on muunsukupuolinen. Solomon käsittelee romaanissaan taitavasti sitä, miten sukupuolisuus on sosiaalinen konstruktio, ihmisten luoma käsite, jonka kaksinapaisuudesta osa pitää tiukasti kiinni. Kun Aster vielä vaikuttaa kärsivän sosiaalisista vaikeuksista, ehkä jonkintyyppisestä Aspergerista, ja hänet voi identifioida aseksuaaliseksi, saa lukija huomata, miten monipuolisesti hahmon identeettiä voi käsitellä. 

Miksi intersektionaalinen feminismi sitten tekee romaanista syvemmän ja lukukokemuksesta paremman? Menneisyyden kaiussa kyse on ennen kaikkea siitä, että Solomon nostaa kaunokirjallisuuden avulla esiin yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. Rodusta ja valkoisten vallasta käydään paljon keskustelua Trumpin aikana, kun ihmisoikeustilanne on huonontunut huimasti. Huomioimalla sen, mikä merkitys rodulla, yhteiskuntaluokalla ja valta-asemalla on ihmisen elämään, Solomon avaa lukijoille niitä todellisuuksia ja vaikeuksia, joissa rodullistetut elävät. Samalla Solomon käsittelee sitä, millaisia vaikeuksia kohtaa ihminen, jolle sosiaaliset tilanteet eivät ole niin ymmärrettäviä tai helppoja - Aster ottaa asiat usein hyvin konkreettisesti, eivätkä toiset tunnu ymmärtävän sitä, että omaa kieltä ja viestintää on mukautettava, jotta ei aiheuta toiselle ahdistusta. 

Menneisyyden kaiku esittelee myös romanssin, joka ei vastaa perinteistä käsitystä intohimoisesta seksistä ja kaiken nielevästä rakkaudesta. Romanssiin liittyy kiintymystä ja hellyyttä, mutta parisuhde tai ihmissuhde voi olla olemassa ilman, että sitä toteuttaa heteronormatiivisessa, yhdyntään pyrkivässä suhteessa. 

Menneisyyden kaiun erinomaisuutta kuvastaa siis parhaiten se, että se kuvaa monenlaisia todellisuuksia. Se avaa lukijalle sitä, miten ihmisten identiteetin eri puolet limittyvät toisiinsa ja miten ne vaikuttavat elämässä. Samalla yhteiskunnallista valtaa ja sen väärinkäyttöä käsitellään syvällisesti ajassa, jossa teemasta on ehdottomasti puhuttava. Solomon tekee kaiken tämän taitavasti: kieli ja kerronta upottavat lukijat scifitodellisuuteen, joka heijastuu lukijalle nykyelämän peilikuvana. Kirjan tematiikka avautuu myös sellaiselle, joka ei ole scifiä juurikaan lukenut - tähän kannattaa siis tarttua arkailematta. Kiitos Rivers Solomonillle ja ansiokkaan suomennoksen tehneelle Einari Aaltoselle! Tällaista kirjallisuus on parhaimmillaan.