perjantai 27. heinäkuuta 2018

Todellisuudesta irrallista teoriaa vai osaamista uudistavaa kirjallisuutta? Mitä ammattikirjallisuus oikein on?

Uusi lukukausi lähestyy, ja kesätyöttömyyden jälkeen tuntuu innostavalta palata työpaikalle. Hyviä opetusideoita on putkahdellut mieleen pitkin kesää, kun aivoilla ja inspiraatiolla on ollut aikaa levätä ja palautua. Opettamisesta ja pedagogiikasta innostuneena olen tänä kesänä myös tutkaillut jonkin verran ammattikirjallisuutta: lukenut esimerkiksi feministisestä ja nyt myös yliopistotason pedagogiikasta. 

Kesälomareissulleni otinkin mukaan Opettajana yliopistolla - korkeakoulupedagogiikan perusteet -teoksen, jonka eri luvut käsittelevät yliopistopedogogiikkaa erilaisista näkökulmista. Kun esittelin lukemistoani tuttavilleni, joista toinen sattuu myös olemaan opettaja, sain vastaukseksi lähinnä vaivaantunutta naureskelua: kuka ottaa lomalle luettavaksi ammattikirjallisuutta, ja kuka sellaista ylipäätään lukee? 

Jäinkin miettimään, miksi ammattikirjallisuuden lukemista pidetään tylsänä, teoreettisena askareena, jota tehdään lähinnä opiskeluaikoina ja silloinkin vastentahtoisesti. Tuttavani tuntuivat käsittävän pedagogiset teokset teorioiksi, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä - ja on myönnettävä, että minäkin ajattelin opiskeluaikanani usein näin. Tässä postauksessa pohdin kuitenkin, miksi en enää ajattele niin. Ammattikirjallisuuden lukeminen voi olla paitsi hyödyllistä myös hauskaa - ja oman asiantuntijuuden kehittymisestä voi nauttia. 

1) Ammattikirjallisuus tuo työarkeen konkreettisia ideoita

Opiskeluaikanani monia kursseja ja kurssimateriaaleja syytettiin abstrakteiksi ja teoreettisiksi. Parhaita lähdeteoksia olivat ne, jotka jotenkin linkittyivät omaan työ- tai opiskeluarkeen. Varsinkin tutkimuspohjaiset artikkelit ja opinnäytteet, joissa tutkitaan työelämässä näkyviä ilmiöitä, tuottavat tietoa, ymmärrystä ja ideoita siihen, miten omassa työssä voisi toimia tai mitä omalla työpaikalla voisi parantaa. Opettajana yliopistolla -teoksen kohokohtia ovat ne artikkelit, joissa avataan joko opettajan tai opiskelijan taitoja ja pohditaan, miten niitä voi kehittää. Ammattilaisen arjen kannalta keskeisiä ovatkin erilaiset sovellus- ja kehittämisideat, joita ammattikirjallisuuden lukija voi hyödyntää arjessaan. Konkreettisten esimerkkien ja tehokkaan havainnollistamisen merkitystä ei voi olla korostamatta ammattikirjallisuudessa: lukijan on ymmärrettävä, miten uutta tietoa voi omalla alalla tai omassa arjessa hyödyntää. Opettajana yliopistolla -teoksesta saa vinkkejä esimerkiksi siihen, millaista on opettajan onnistunut viestintä, mitä taitoja tuntien suunnitteleminen tarvitsee ja millaisin kysymyksin opiskelijoita voi keskusteluttaa. Näitä havaintoja voi viedä lukemastaan suoraan arkeen - ja kas, ammattikirjallisuuden lukemisesta on ollut hyötyä. 

2) Opiskelijan rooliin asettuminen on opettajalle hyödyllistä

Yksi syy sille, miksi opin mielelläni uutta, on se, että haluan pitää mielessäni tunteen siitä, miten vaikeaa oppiminen ja opiskeleminen toisinaan on. Olenkin sitä mieltä, että kaikkien opettajien pitäisi säännöllisesti olla myös opiskelijana ja ohjattavana - osallistua vaikka uuden kielen kurssille tai lukea tieteellinen teos aiheesta, joka ei ole itselle kovin tuttu. Näin mielessä pysyy paitsi se, millaisin keinoin uutta tietoa voi jäsentää, myös se, miltä uuden oppiminen opiskelijasta tuntuu. Yksi oman opettajankoulutukseni merkittävimpiä kokemuksia oli, kun meidän oli pakko tehdä harjoitusryhmää varten eräs piirustustehtävä. Inhosin piirtämistä niin paljon, että lykkäsin tehtävän tekemistä harjoitusryhmän alkamiseen saakka, ja tein piirrokseni sitten kiireessä viidessä minuutissa. Ahdistukseni keskeltä tajusin, että omissa opiskelijaryhmissäni on aina niitä, joilta tuntuu samalta kuin minusta tuolloin. Kokemus on ohjannut minua huomioimaan paremmin sen, miltä opiskelijoista tuntuu ja miten voi huomioida ne opiskelijat, joille oppiminen aiheuttaa negatiivisia tai muuten vaikeita tunteita. Tähän voi tietysti saada vastauksia ammattikirjallisuudesta, mutta ammattikirjallisuus voi tarjota vastauksia myös empiirisesti, omien luku- ja oppimiskokemusten kautta. 

3) Työkokemus auttaa jäsentämään teoreettista tietoa

Jos pedagogiikan kirjat tuntuivatkin opiskeluaikana puisevilta ja todellisuudesta irronneilta, on myönnettävä, että nyt muutaman vuoden opetuskokemuksen jälkeen on toisin. Työkokemus auttaa jäsentämään teoreettisia malleja ja tutkimuksissa tehtyjä havaintoja - ylipäätään koen, että minun on helpompi ymmärtää ammattikirjallisuutta nyt, kun olen nähnyt, mitä työni käytännössä on. Niihin teorioihin ja opintokokonaisuuksiin, jotka tuntuivat opiskeluaikoina vaikeilta tai turhilta, voi palata myöhemmin. Omaa asiantuntijuuttaan voi kehittää sittenkin, kun on jo asiantuntijana töissä - ja joskus ammattikirjallisuudesta on hyötyä vasta sitten, kun pystyy yhdistämään erilaisia teemoja ja asiakokonaisuuksia toisiinsa. Ilahduin Opettajana yliopistolla -teoksen artikkeleista niin, että toivoin olevani jälleen opiskelija - minulla olisi nyt niin paljon enemmän sanottavaa ja keskusteltavaa, kun oma ammatti-identiteettini on jo muotoutunut ja asiantuntijuuttakin karttunut. 

4) Toisten ammattilaisten tekstit paljastavat asioita, joita ei itse ole tullut ajatelleeksi

Lienee ilmiselvää, että ammattikirjallisuutta on luettava, jos mielii pitää tietonsa ja osaamisensa ajan tasalla. Kaikkien oman alan teemojen asiantuntija ei voi mitenkään olla - eikä tarvitsekaan. Opettajana yliopistolla -teosta lukiessani ilahduin siitä, että tulin pohtineeksi näkökulmia, joita en välttämättä muuten olisi hoksannut ajatella. Minulle uutta oli esimerkiksi se, että työläistaustaiset yliopisto-opiskelijat saattavat olla opintojensa takia hukassa, kun he eivät enää kuulu työläisluokkaan mutta eivät tunne itseään myöskään osaksi korkeasti koulutettuja. Yliopistopedagogiikka oli käsitteenäkin suhteellisen uusi - siitä ei juuri puhuttu opinnoissani, vaan oletuksena oli, että suuntaudumme lasten ja nuorten opetukseen. Minusta oli kuitenkin kiinnostava lukea siitä, millaisia erityiskysymyksiä on otettava huomioon, kun opettaa korkeakoulussa, olenhan itsekin opettanut aikuisia opiskelijoita. Pidän hyödyllisenä sitä, että olen opintojeni jälkeenkin jatkanut osaamiseni ja asiantuntijuuteni kehittämistä. 

Kuten todettua, en kokenut ammattikirjallisuuden lukemista lainkaan rasittavana. Koska kyse oli vapaaehtoisesta lukemisesta, nautin siitä, että sain pohtia opettajuuden eri ulottuvuuksia ja sitä, miten voin hyödyntää uutta tietoa omassa työssäni. Omaehtoiseen ammattikirjallisuuden lukemiseen ei useinkaan jää tarpeeksi aikaa, ja mielestäni kouluttautumiselle pitäisi varata aikaa myös työpaikalla - ammatillinen kehittyminen ei voi tapahtua pelkästään vapaa-ajalla. Siitäkin voi kuitenkin nauttia, eikä tieteellisten kirjojen lukeminen tarkoita automaattisesti sitä, että lukijalla on tylsää. Moiset mielipiteet joutaisi jo kumota, eikö? 

Luetteko te ammattikirjallisuutta? Miksi tai miksi ette? Miten ammattikirjallisuus on hyödyttänyt teitä? 

Luettavanani oli: 
Mari Murtonen (toim.): Opettajana yliopistolla. 
Korkeakoulupedagogiikan perusteet. 
Vastapaino 2017
425 s.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti