Otso Sillanaukee: Zero Waste. Jäähyväiset jätteille

Otso Sillanaukee: Zero Waste - Jäähyväiset jätteille

S&S 2018

263 s.

Pisteitä: 3/5

Mereen päätyvistä muoveista ja niiden aiheuttamista ympäristöongelmista puhutaan yhä enemmän. Olen lukenut uutisia viime aikoina ahdistuneena mutta kiitollisena - ahdistuneena siksi, että maailmassa on niin paljon huolehdittavaa ja parannettavaa, kiitollisena siksi, että ihmisen aiheuttamia ongelmia nostetaan yhä paremmin esille. Ekoilusta ja ympäristön hyvinvoinnista huolehtimisesta on tullut monelle jo elämäntapa, ja tästä esimerkkinä on Otso Sillanaukeen vastikään ilmestynyt teos Zero Waste - jäähyväiset jätteille, jossa kirjoittaja esittelee, miten yksittäinen ihminen voi vähentää jätteiden tuottamista. 

Sillanaukeen kirja on nopeasti luettava, helppotajuinen esitys nollahukkakulttuurista, jolla tarkoitetaan siis sitä, että ihminen pyrkii olemaan tuottamatta jätettä - kaikki mahdollinen hyödynnetään tai kierrätetään. Sillanaukeen näkökulma on yksilön mahdollisuuksissa: siinä, mitä jokainen ihminen voi muuttaa arkielämässään, jotta jätettä syntyisi entistä vähemmän. Teos etenee kodin huoneiden mukaisesti eteisestä takapihaan, mikä on varsinkin looginen järjestys: Sillanaukee osoittaa, mitkä eri toiminnot ja asiat aiheuttavat arkielämässä jätettä ja miten niitä voi korvata ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla. Konkreettiset vinkit ovatkin parasta, mitä Sillanaukeen teos tarjoaa: Zero Wastesta löytyy esimerkiksi ohje kotitekoisiin pesuaineisiin ja deodoranttiin, niksejä biojätteen vähentämiseksi ja vinkkejä biohajoavien tuotteiden löytämiseksi. Mukana kuljetettavat kangaskassit ja kestävät pullot ja aterimet ovat esimerkkejä helposti toteutettavista muutoksista.

Sillanaukeeta pitää kiittää siitä, ettei hänen kirjoitustyylinsä ole syyttävä - moni ihminen vetäytyy defensseineen, jos oma elämä käsketään muuttaa kerralla kuntoon. Zero Wasten vahvuus on se, että Sillanaukee reflektoi jätteiden vähentämistä oman elämänsä kautta ja kertoo, miten hän on toiminut ja mikä on saanut hänet toimimaan ympäristöä kunnioittavammin. Sillanaukee muistuttaa usein, että kukin voi aloittaa siitä, mikä tuntuu omassa elämässä mahdolliselta - tämä tekee teoksen armollisemmaksi, sillä lukiessa väistämättä huomaa, miten monella tavalla omasta elämästä pitäisi karsia, jotta maapallo voisi paremmin.

Hyvistä puolistaan huolimatta Zero Wastessa on myös paljon ongelmia. Suurin niistä on, kuten Goodreadsissakin on arvioitu, se, että Sillanaukeen tieto suomalaisesta jätteenkäsittelystä ei ole paikkansapitävää. Sillanaukee viittaa teoksessaan useasti kaatopaikkoihin muttei puhu siitä, että jäte pääsääntöisesti poltetaan. Muovin lajittelusta hän ei mainitse sanaakaan. Kun ottaa huomioon, että kyse on jätteitä koskevasta kirjasta, jätteenkäsittelyyn liittyvät tiedolliset puutteet ovat omiaan laskemaan kirjan uskottavuutta. Voikin kysyä, onko Sillanaukeella jokin tietty agenda, jonka vuoksi jätteidenkäsittelyosuutta ei ole päivitetty julkaisuajankohdan mukaiseksi. Vaikka jätteiden polttamisesta syntyy omat päästönsä, on pahimmista kaatopaikka-ajoista kuitenkin jo luovuttu. 

Toinen uskottavuuteen liittyvä ongelma ovat lähdeviitteet - tai pikemminkin niiden puute. Sillanaukee osoittaa olevansa aiheeseen perehtynyt ihminen, eikä teos vaikuta missään nimessä epäluotettavalta, mutta hyvä argumentoija tunnustaa - ja uskaltaa tunnustaa - lähteensä. Erityisesti silloin, kun pyritään ihmisiä muuttamaan elämäänsä, faktat on sidottava kirjallisesti nimettyihin lähteisiin. Ainakin itse olisin halunnut lukea muutamasta aiheesta lisää, minkä lisäksi haluan, että minulla on mahdollisuus tarkistaa faktojen ja numeroiden luotettavuus. 

Eräs kirjan suurista ongelmista liittyy osin argumentaatioon. Sillanaukee myöntää, että kaikkia tuotteita ole kovin helppo löytää pakkauksetta - esimerkiksi kondomit ja ehkäisypillerit ovat hankalia tässä suhteessa. Sillanaukee painottaa kyllä, ettei ehkäisystä tule luopua (vaikkakin näyttää toivovan pakkauksettomia kondomeja, joiden hygieenisyydestä ja toimivuudesta voidaankin sitten keskustella) ja muistuttaa, että ehkäisyä tarvitaan, jottei liiallinen väestönkasvu jatka ympäristön tuhoamista. Ratkaisuksi siihen, että lastensaantia säännöstellään, Sillanaukee ehdottaa naisten ja tyttöjen seksuaalikasvatusta. Feministi minussa kysyy: anteeksi kuinka? En voi ymmärtää enkä hyväksyä sitä, että vuonna 2018 ajatellaan, että vastuu ehkäisyssä ja lastensaamisen välttämisessä on pelkästään naisilla. Naisten seksuaalikoulutus ei auta, mikäli patriarkaatti ei muutu, raiskaajat eivät saa tuomioita, naiset nähdään synnyttäjinä ja kotivaimoina ja niin edelleen. Ehkäisy on myös miehen asia - asiaa ei voi mitenkään typistää naisen velvollisuudeksi huolehtia kehostaan. 

Lopuksi haluan vielä mainita muutamasta pienestä yksityiskohdasta, joiden suhteen olen eri mieltä Sillanaukeen kanssa. Kuten Sillanaukee muistuttaa, aurinkorasvaakin voi tehdä itse, mutta samalla kirjoittaja tulee maininneeksi, ettei tee niin, koska hän ei Suomessa juuri aurinkorasvaa tarvinne. Iholääkärit pelästynevät - ja minustakin lienee selvää, että aurinkorasvaa on käytettävä paahteisella säällä, vaikkemme etelän lämmöissä aina eläkään. Toisekseen on hyvä huomata, että vaikka omassa elämässä onkin suht helppo tehdä muutoksia, jotka vähentävät jätteiden syntymistä, on eri asia tähdätä zero waste -elämään pääkaupunkiseudulla kuin kauemmilla seuduilla. En esimerkiksi usko, että omasta kotikaupungistani saa kovinkaan helposti ostettua irtotuotteina esimerkiksi jauhoja tai muita vastaavia kuivatuotteita. Tori on toki tähän aikaan huippupaikka pakata vihannekset kotoa tuotuihin kasseihin, mutta varsinkin talviaikaan pakkausten välttäminen voi olla hankalaa. 

Jokseenkin kriittisestä arviosta huolimatta suosittelen tutustumaan Sillanaukeen teokseen. Se antaa runsaasti vinkkejä jätteiden karsimiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Argumentaatioon kannattaa sen sijaan suhtautua kriittisesti ja ainakin tarkistaa, mitä oma jätehuolto tekee ympäristön huomioimiseksi. Selvää kuitenkin on se, että yksilöiden toimia tarvitaan, jotta maapallo voisi paremmin.