keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Aina Bergroth: Ah autuutta

Aina Bergroth: Ah autuutta
Teos 2007
148 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Ta-ta-taa. Rytmikäs.
 "Aikaa on pari kuukautta ja mä avaan ilman paineita. En mä mitään suorita ellei mua huvita. Sivuja on niin moia ja loputtomia lähestymistapoja suunnalta ja toiselta. Mä poimin sen mikä muhun kolahtaa. Valpastuttaa ja vauhdittaa. Epäpuhtaat havainnot ja seikkailut. Irrallinen paljas aistimus on abstraktio, kun sä luet kuvaa sä kerrot jo tarinaa ja heti se on sun oma fiktio kun sillä sulle on hahmo. Ja rakas moralisti toteaa että pelkässä katkosten ja irrallisten leimahdusten äärimmäisten tuntemusten virrassa ja välittömässä aistikokemuksessa olemassaolo on sietämätöntä kun jatkuvuus tarvitaan että on jotain mikä kantaa ja hiki valuu pitkin kaulaa yli rinnan alas vatsaan."
Laulua ja riimejä. Läheisyyttä ja itsenäisyyttä. Takertumista, eroamista, alusta aloittamista.

Rytmi: Ah autuutta on runo ja laulu. Se on vuoroin melodiaa, kepeää kesäkumibiisiä ja räppiä. Lauseet rimmaavat, osuvat toisiinsa. Verbit kulkevat viimeisinä. Bergrothin teos paljastaa, miten suuri merkitys rytmillä ja rytmiikalla voi kaunokirjallisessa teoksessa olla. En muista lukeneeni tällaista aiemmin. Kirjastossa huomioni kiinnitti kaunis kansi, mutta heti seuraavaksi pohdin nimeä. Se on niin ylätyylinen, että ehdin jo epäillä kirjaa hyvin vanhahtavaksi. Lähempi tarkastelu kahvilassa paljasti, että Bergroth leikkii tyylillä ja kielellä, pilkkaa nykyelämän autuutta kuvaamalla sellaiseksi elämäntapaa, josta onnellisuus tuntuu olevan kovin kaukana.

Analyysi:  Olisin saattanut jättää romaanin kesken, ellen olisi kokenut päähenkilöä niin mielenkiintoiseksi. Halusin selvittää, mitä tapahtuu, ja tulkita, kenelle. Halusin analysoisa henkilön, hänen taustansa. Bergrothin romaanin maailma on melko raaka, päähenkilö vastenmielinen. En voinut olla huomaamatta yhteyttä Lena Anderssonin Ester-hahmoon: nainen on kovin läheisriippuvainen, takertuva. Todellisuutta on vaikea niellä, samaan, vaikeaan ihmiseen on pakko tarrautua kerta toisensa jälkeen. Elämä on pinnallista, pyörii seksin ja seksuaalisuuden ympärillä, perusarki rutiineineen on kadonnut, opiskelut etenevät vaivoin, ahdistus on vienyt työkyvyn. 

Tajunnanvirta: Ah autuutta on kirjoitettu tajunnanvirtamaisesti. En erityisesti ole sellaisen tekniikan ystävä, vaikka esimerkiksi Saramagosta pidänkin. Usein tuntuu, että tajunnanvirta hajottaa tekstin, lukijan on vaikea päästä mukaan. Bergrothin teoksessa kokonaisuus hahmottuu kuitenkin hyvin. Tempo tiivistyy lopussa, alun jälkeen teosta on helpompi lukea. En silti ihastunut Bergrothin tyyliin varauksetta: hakkaava, persoonallinen tyyli voi myös kuluttaa ja väsyttää. Miellyn useimmiten selkeisiin, joskin vaihteleviin virkerakenteisiin. Pilkuilla ja pisteillä on omat tehtävänsä, ja niiden taidokasta käyttöä arvostan. Ah autuutta johdatti minut sopivasti epämukavuusalueelleni, kiehtoi outouttaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti