keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjallisia katastrofeja

Aina ei voi miellyttää, ei edes joka kerta. En koe olevani kovin valikoiva lukija, mutta kesken uskallan kirjoja silti jättää. Haluan nauttia lukemisesta, viihtyä kirjan parissa, enkä koe lukuharrastusta taisteluksi, jossa pitkäveteisen teoksen selvittäneet voittavat. Monien pliisujen lukukokemusten yhteydessä olen jo kirjoittanut siitä, millaiset piirteet tekevät lukemisesta vastenmielisen, mutta tällaisena välipalana (kesätyöviikko, en ehdi lukea tai postata kirjoista) ajattelin kirjoittaa niistä hieman lisää. Tässä siis muutamia seikkoja, jotka aiheuttavat minussa useimmiten puistatusta:

Kursivoidut alut: Jostakin syystä en ole erityisen viehtynyt kursiivin käyttöön. Erityisen ikäviä kursiivit ovat alussa. Siitä tietää jo heti, että tämä on vain johdattelua, jotakin sellaista, mihin ei kannata kiinnittyä mutta jolle pitää kuitenkin antaa suuri arvo ja merkitys. Fonttien ja tekstilajien sekoittelu ja niillä leikkiminen eivät oikein ole minun mieleeni. Ne ovat niin ilmeisiä keinoja kiinnittää lukijan huomio ja kertoa, että jokin on erilaista tai tärkeää.  

Vessa-, oksennus- ja synnytysjutut: Luen kaikenlaista, mutta kirja jää kesken heti ensimmäisillä riveillä, jos se alkaa vessa-, oksennus- tai synnytysjutuilla.

Kirja kirjan kirjoittamisesta: Intertekstuaalisuus on parhaimmillaan taidetta. Se haastaa lukijan pohtimaan teosten eroja ja yhtäläisyyksiä, pakottaa yleissivistykseen ja perehtyneisyyteen. Uudet tutut tarinat voivat herättää uusia näkökulmia, uusia ajatuksia. On kuitenkin kirjoja, joissa viittaukset toisiin kirjoihin tuntuvat vain lukijan mairittelemiselta. Metatekstistä en siitäkään tykkää, jatkuvasta kirjailijuuden käsittelemisestä, kirjoista, jotka kertovat kirjan  kirjoittamisesta. Ehkä kaikista kulunein kirjakommentti on toteamus siitä, että näin voi tapahtua ainoastaan romaaneissa...

Pilkuttomuus: Pilkunviilaajat ovat pinnallisuuden huipentumia. Siltä se ainakin vaikuttaa: tuntuu typerältä moittia niin pienestä. Minulle oikeinkirjoitus on kuitenkin tärkeä asia, ja pidän pilkkujen tehtäviä tärkeinä. Pilkuilla voi leikitellä, mutta sujuvuuden ja rytmityksen takia säännöt on hallittava. Varsinkin käännösteoksissa (koskee usein ruotsista käännettyjä; Mankellista luovuin juuri tämän takia) pahoitan mieleni usein siitä, ettei oikeinkirjoitus vastaa suomen kielen normeja.

Lopuksi vielä muutama suuri kirjallinen pettymys:

1. Miika Nousiainen:Vadelmavenepakolainen: Tarina, jota odotin kovasti (rakastan Ruotsia), mutta johon petyin pahemman kerran. Minusta tarina muuttui hauskasta ällöttäväksi ja vastenmieliseksi. Kahlasin loppuun vuosi sitten, mutta ei puhettakaan, että palaisin tämän parin uudestaan. 
2. Nicolas Barreau: Rakkauden resepti: Tämän vuoden pettymyksiä. Odotin kivaa rakkaustarinaa, mutta sain kimpun kliseitä.
3. Arvid Järnefelt: Isänmaa (jäi kesken): Pakkolukuna aikanaan suoritettu, inhosin tätä alusta pitäen, enkä saanut lukupiiriä varten koskaan luetuksi loppuun. Tämä voisi olla lukuhaasteeseen yksi kohta lisää, mutta toisaalta, aikanaan jäi kesken myös Silja...


Mitkä asiat häiritsevät teitä lukiessanne? Onko mieleen jäänyt kirjaa, joka saa vieläkin aikaan pettymyksen puistatuksia?

2 kommenttia:

  1. Juu! Mankellin tapa kirjoittaa vajaita virkkeitä on puistattava. En inhoa yksittäistä orpoa sivulausetta harkitusti käytettynä, mutta ainakin viimeisimmässä romaanissa tuo ärsyttävä maneeri oli viedä minulta järjen.

    Kirjalliset viittaukset eivät sinänsä häiritse eikä metafiktiivisyyskään, jos se tuntuu jotenkin mielekkäältä. Paria Virpi Hämeen-Anttilan kirjaa (Suden vuosi, Sokkopeli) lukiessa hienojen intertekstien viljely on tuntunut enimmäkseen kirjailijan oman oppineisuuden esittelyltä, kun kyseessä on kumminkin ollut melko kevyt viihderomaani.

    Muuten en ärsyynny kovin helposti. Voin pitää hyvinkin erilaisista kirjoista. Sisällöllisesti oikeastaan ainoa, jota en oikein siedä, on teennäinen elämäntaitofilosofointi ja liika selittely. Coelho ei ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, että sitä joskus tympääntyykin johonkin tyylilliseen tai oikeinkirjoitukselliseen seikkaan! Parempi, kun ei tekisi niin - minäkin pidän erilaisista kirjoista, mutta toisinaan luovutan pikkuseikkojen takia. Minä pidin Coelhosta aikaisemmin, mutta uusimmat ovat alkaneet toistaa itseään.

      Poista