lauantai 4. heinäkuuta 2015

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
Otava 1977 (1910)
189 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Ähäh! Naurattaa!


Vaimo viskasi silloin vihaisena hänelle vihdan ja äyhkäsi vastaan:
”Siin’ on vihta! Ala kömpiä siitä saunaan luitasi hautomaan!...Ärjyy vielä siinä, kahmu, ja kiljuu kuin parempikin!”

Hän poistui vihaisena, ja Vatanen alkoi päivitellä:

”No vie sun vihtahousu tätä akttomana elämistä! Tuolla tavalla ne räiskävät ihan vasten silmiä!”

Tikusta asiaa: tulitikunhakureissu muuttuu rilluttelu- ja kosioreissuksi.


Lukulistalla: Lassilan (Untolan) kirja on ollut lukulistallani pitkään. Olen tullut tutustuneeksi suomalaisiin klassikoihin jonkin verran, mutta tämä on jäänyt lukematta. Kirja oli nimeltä tuttu vain ysiluokan äikäntunneilta, joilla käsiteltiin suomalaista kirjallisuutta. Jonkun luokkalaiseni piti sitten tämä teos lukea - en muista, lukiko, kun ilmeisesti osoittautui pitkäveteiseksi. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei teos välttämättä viihdytä 15-vuotiaita, sillä nykylukijalla Lassilan teos on jo sanastoltaankin haastavaa. Minua tämä kirja kuitenkin suuresti huvitti ja hauskuutti.

Suomalainen: Tulitikkuja lainaamassa on hyvin suomalainen kirja. Se on aiheeltaan pieni, jopa mitätön: mies lähetetään hakemaan tulitikkuja. Se kuvaa pienen maalaiskylän arkea, suomalaisia ihmistyyppejä. Nummisuutarit minulle tuli ensimmäisenä tästä rilluttelu- ja kosiokirjasta mieleen, samoin muistelin Niskavuortakin. Kaikki nämä teokset kuuluivat aikanaan mielestäni kategoriaan, joka ei mitenkään voisi miellyttää minua lukijana. Miten väärässä olinkaan! Nautin Lassilan pienoisteoksesta juuri sen takia, että se muistutti aiemmin lukemiani,

Juonenkäänteet: Lassilan kirjasta tulee hyvälle tuulelle. Sen ykkösvahvuus on humoristinen dialogi, joka kuljettaa tapahtumia eteenpäin. Tulitikkuja lainaamassa on sikäli tyypillinen komediakertomus,että kaikki alkaa pienestä mutta päätyy suuriinkin väärinymmärryksiin. Lopussa asiat palautetaan uomiinsa, ja aivan vihonviimeinen lopetus nauratti minua ääneen.

Hahmot: Suomalaisissa klassikoissa arvostan eniten hahmoja. Varsinkin tällaisissa komedioissa on kiinnostavaa seurata (tai päivitellä), miten sukupuolia kuvataan ja miten niiden tyypillisiä ominaisuuksia liioitellaan. Naiset räiskävät ja äyskivät, ovat varsin pahasuisia ja sikäli kaikkea muuta kuin alistettuja. Miehet puolestaan sortuvat ryyppämään ja rilluttelemaan heti, kun tilaisuus sellaiseen sattuu. Toisaalta tällaiset stereotyyppiset sukupuoliroolit palautetaan kohdilleen tarinan lopussa: vaimo palaa kotitöihin ja mies tilan isännäksi. Kaikeksi onneksi Lassilan teoksessa hahmoille ja heidän ominaisuuksille nauretaan ja lukija pääsee osalliseksi vitsailusta. Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen, miten epäonniselta jokaisen hahmon elämä tuntui näyttävän.

Vanhana klassikkona Tulitikkuja lainaamassa ei tietenkään ole villinnyt blogimaailmaa (epäilemättä tämä on luettu kauan, kauan ennen kirjablogeja). Muun muassa Kirja-aarteita- ja Lue, ihminen! -blogeissa Tulitikkuja lainaamassa on kuitenkin luettu, ja näissäkin teksteissä palataan yläkoulu- ja äikäntuntitunnelmiin. Jos edellinen Lassila-lukukerta on teinivuosilta, suosittelen kyllä tarttumaan teokseen uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti