Sivutiellä

Kalle Veirto:  Ohut hauska kirja Karisto 2017 157 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Slurps. Tämän lukee äkkiä. "Iiro-Matias tosiaan oli rasisti seiskalla. Oli käärityt farkun lahkeet, maihinnoususaappaat ja vihreä pilottitakki. Silloin hän "vihasi apinoita" ja piti hakaristimerkkiä taskussa, mutta ei koskaan ommellut sitä hihaan. / Sitten sattui jotain ja puuska meni ohi. "Jotain" liittyi luultavasti siihen, että Iiron isän firmaan tuli töihin mies Irakista, hyvä tyyppi. silläkin saattoi olla vaikutusta, että ne kaksi muuta pilottitakkia olivat kahta luokkaa ylempänä ja saivat peruskoulutuksensa päätökseen." Kalle Veirton Ohut hauska kirja  osuu oivaan saumaan. Pojat lukevat yhä vähemmän, mikä näkyy heikkoina luku- ja kirjoitussuorituksina. Internet on korvannut kirjat, eikä heikkolukuisen ole helppo tarttua paksuihin, vaativiin kaunokirjallisuuden klassikoihin.  Ohuen hauskan kirjan  parhaana puoleena voikin pitää sen helppolukuisuutta. ...

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu WSOY 2009 (1956) 47 s.  Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Hihhohhuu. Tiedättekö ne lapsuudenkirjat, joista piti mutta ei kuitenkaan pitänyt? Kirsi Kunnaksen runokokoelma Tiitiäisen satupuu  on minulle sellainen. Teoksen nimenä Tiitiäisen satupuu kuulostaa ihanalta. Kuulemista ja kuuntelemista Kunnaksen teoksen lukeminen onkin: runot nappaavat itseensä äänimaisemia. Kunnas leikkii kielellä, hyödyntää onomatopoeettisuutta, sanojen minimipareja, vertailee sanoja keskenään, laittaa samankuuloiset samaksi. Riimittely on olennainen osa Kunnaksen klassikkolastenrunoja. Kielellä, äänillä ja äänteillä leikkimisestä syntyy iloisia, vallattomia kokonaisuuksia: Tikka hakkaa hakkaa hikkaa/hakee hakee tikkalikkaa/ tik tik.  Voi tätä hoppua hoppua hoppua / huusivat perunat, voi tätä hoppua/ ei tule loppua loppua loppua/ polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa. Toisaalta jotkin sanat kuulostivat väistämättä inhottavilta, pelottavilta ja kummal...

Koko Hubara: Ruskeat tytöt Like 2017 235 s.  Pisteitä: 4/5 "Kaikki aina puhuvat, että me 80-luvun Ruskeat lapset olemme tienraivaajia. Sillanrakentajia. Mutta emme me ole, emmekä välttämättä halua olla, ja niin kauan kuin minussa veri virtaa, aion pitää huolen siitä, että sinunkaan ei tarvitse sitä olla. Ellet itse niin halua. Sinun ei tarvitse viitoittaa minun tietäni. Tämän maan tietä. Henkilökohtaisesi ei tarvitse olla poliittista. Ellet itse niin halua. SSinulla on täysi itsemääräämisoikeus kehoosi, identiteettiisi, tarinaasi, vaikka meillä olisikin kapea leikkauspisteemme siksi että juuri minä synnytin juuri sinut." Haparoivana feministinä olen seurannut mielenkiinnolla Koko Hubaran Ruskeat tytöt -median ja samannimisen esseekokoelman julkistamista. Feminismi on ollut minulle oppimista, ja juuri nyt ajattelen, että kaikista eniten minun on opittava rodusta, rasismista, valkoisuudestani, etuoikeuksistani. Minun on opittava näkemään maailmassa niitä asioita,...

Jonas Hassen Khemiri: Allt jag inte minns Bonnier Pocket 2016 (2015) 329 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Heja! Parasta. Jag ville se hur han såg ut när jag inte var med. Jag undrade om han började prata finlandssvensa med ena grannen och skånska med den andra. För jag såg hur snabbt han skiftade mellan olika personligheter och ju mer jag gjorde det, desto tydligare blev det att den versionen som jag kände bara var en av många. Kuinka toiset näkevät meidät? Kuinka Samuel nähtiin? Kuka oli Samuel, ja ketä ovat hänen läheisensä?  Toisinaan harhailu ja yllättävät hetket johtavat parhaisiin elämyksiin. Olin toki kuullut Khemirin uutuudesta ja sen aiheuttamista positiivisista fiiliksistä. En silti ollut suunnitellut teoksen lukemista, kunnes teos osui silmääni kotikirjastoni ruotsinkielisen kirjallisuuden osastolta. Khemirin kirjassa kaikki on kiinnostavaa. Ensimmäisenä joutuu hämmästelemään kertojavalintaa: on minäkertojia, jotka erottuvat omiksi hahmoiksiin mutt...

Feministinen lukuhaaste päättyi toissapäivänä, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä 19.3. Nyt on hyvä aika koostaa luettujen kirjojen vinkkilista: kannattaa poimia  kiinnostavat teokset muistiin ja jatkaa feminismiin tutustumista :) Luettuja teoksia passaa ilmoitella minulle edelleen, lisäilen sitä mukaa listaan. Haasteessa luettiin ainakin seuraavat kirjat: Adichie, Chimamanda Ngozi: Huominen on liian kaukana Adichie, Chimamanda Ngozi: Purppuranpunainen hibiskus Adichie, Chimamanda Ngozi: Kotiinpalaajat Adichie, Chimamanda Ngozi: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä Ala-Harja, Riikka: Kevyt liha Apollinaire, Guillame: Hirveä Hospodar Atwood, Margaret: Orjattaresi Bourne, Holly: Oonko ihan normaali? Canth, Minna: Papin perhe Diderot, Denis: The Nun Gardell, Jonas: Kummajainen astuu kehiin Grönroos, Simo (toim.): Epäneutraali sukupuolikirja Haasjoki, Paulina: Pääskynen ja lepakko Hauru, Hanna: Liian pienet sandaalit Helakisa, Kaarina: Naisen paikka Hietamies, E...

Aurinkoista ja nautinnollista Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! On tullut aika päättää feministinen lukuhaaste täältä erää ja summata, mitä haasteen puitteissa olen ehtinyt lukea. Ilmoittakaa omat haastekoontini tämän postauksen loppuun, niin teen myöhemmin yhteisen haastekoonnin.  Aloitin feministisen lukuhaasteen, koska koin tarvetta tutustua feministisiin teemoihin ja teoksiin. Ajattelin niiden valaisevan minulle sukupuoliin,  tasa-arvoon ja yhteiskuntaan liittyviä epäkohtia. Pohdin myös, että blogimaailmalle voisi tehdä hyvää analysoida kirjallisuuden välittämää sukupuolikuvastoa; toisinaan on hyvä pilkkoa tuttuja käytänteitä osiin ja pohdiskella niiden merkitystä. Pureskelematta ei kannata nielaista, sanotaan.  Haasteeni aikana luin monenlaista. Feministisiä tietoteoksia en Adichien esseen sekä Meriläisen ja Seiko Salon teoksen ohella saanut luettua loppuun, vaikka monta hyvää onkin kesken ( Bad Feminist, Everyday Sexism ja Ruskeat tytöt ). Kaunokirjallis...

"Te olette välisukupolvi, sanoi Lydia-täti. Teidän osanne on kaikkein tuskallisin Me tiedämme kyllä millaisia uhrauksia teiltä vaaditaan. Teillä tulee olemaan vaikeaa miesten solvatessa teitä. Mutta niillä jotka seuraavat jälkeenne on jo helpompaa. He hyväksyvät auliisti velvollisuutensa." Yhdysvaltojen tulevaisuutta - koko maailman tulevaisuutta - ei tee mieli katsella. Trumpin politiikkaan naiset eivät näytä kuuluvan; me emme tunnu kuuluvan edes siihen maailmaan, jolle Trump politiikkaansa toteuttaa. Aborttineuvonnan kieltäminen on yksi esimerkeistä, jota en voinut olla ajattelematta, kun luin Margaret Atwoodin Orjattaresi -romaania. Atwoodin luomassa maailmassa - joka ei tunnu kovinkaan kaukaiselta ja joka heijastelee naisten nykyisiäkin asemia - naisilla ei ole omaa identiteettiä. Romaanin keskushenkilönä ja minäkertojana toimii Frediläinen: naiset on etäisesti määritetty hallitsijoidensa ja omistajiensa, siis miehien, kautta. Kertojan nimenkaipuu huokuu romaanista va...

Rosa Meriläinen & Sanna Seiko Salo: NE. Kuukautiskirja. Karisto 2017 170 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Yep. Tunnistan! Kuukautiseni alkoivat, kun olin 11. Ihmettelin ruskeaa alushousuissa päivän pari, minkä jälkeen äiti ehdotti, että ehkä kuukautiseni olivat alkaneet. Kun asia selvisi, meni äiti ylpeänä julistamaan isälle, että minusta on tullut nainen.  Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon tietoteoksessa NE. Kuukautiskirja  menkoista puhutaan avoimesti ja häpeilemättä. Teos perehdyttää lukijansa kuukautisten biologiaan, merkitykseen, myytteihin ja häpeään.  Niinpä niin - kukapa ei olisi joskus tuntenut menkkojensa takia - turhaa - häpeää. Juuri vasta nolostelin sidepikkareita jumppatunnilla; työpaikalla mietin, miten salakuljetan suojat työtilasta vessaan. Nöyryyttävältä tuntui sekin, kun nuorena tyttönä menkat olivat läpäisseet valkoiset housut, ja siitä huomautettiin minulle (klassinen tapaus!). Meriläisen ja Seiko Salon kirjaa lukiessani nolostelin sit...

Feministinen lukuhaasteeni jatkuu vielä 1,5 viikkoa, ja nyt on hyvä aika pohtia, miksi olen ottanut feminismin mukaan blogi- ja lukumaailmaani.  Olen useaan otteeseen todennut, että kiinnostukseni kirjallisuuden sukupuolikuvastoihin alkoi yliopiston kirjallisuuden opinnoista. Lukupiirimme käsitteli teoksia usealla kurssilla nais- ja mieskuvien kautta, mikä avasi silmät sille, miten sukupuolia kirjallisuudessa kuvataan. Mutta mikä on tilanne nyt, kun olen tutustunut feminismiin ja saanut joitakin välineitä siihen, miten voin sukupuoli-, rotu- ja luokkakuvia käsitellä?  Yksi asia, jonka feminismi on minulle kirjallisuudesta opettanut, on se, että kirjallisuus tarjoaa meille samastumisen kohteita. Se voisi tarjota samastumisen kohteita, jos tarkkoja ollaan. Intersektionaalinen - sukupuolen, rodun, luokan, seksuaalisen suuntautumisen - huomioiva feminismi on huomauttanut minua siitä, että minulle, valkoiselle länsimaalaiselle keskiluokkaiselle naiselle, samastumisen kohte...

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä Otava 2017 (2016) Suom. Sari Karhulahti 44 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Jep. Asiaa. "Sukupuolella on merkitystä kaikkialla. Haluankin ehdottaa, että alamme haaveilla erilaisesta maailmasta ja suunnitella sitä. Suunnitella entistä oikeudenmukaisempaa maailmaa. Entistä onnellisempien ja entistä menestyksekkäämmin itseään toteuttavien miesten ja naisten maailmaa. Jotta pääsemme alkuun, meidän täytyy kasvattaa tyttäremme eri tavalla kuin ennen. Ja myös poikamme." Muutamia viikkoja sitten mediassa kohistiin. Tänä keväänä yhdeksäsluokkalaisille on jaettu tai jaetaan Chimamanda Ngozin feministinen, tasa-arvon puolesta puhuva essee Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä. Arvata ei tarvitse - moni pahoitti mielensä ja koki, että vain naisia halutaan puolustaa, miehiä taas syrjiä. Otin omassa blogitekstissäni kantaa kohuun ja pohdiskelin, ennen esseen lukemista, miksi moinen kohu on noussut. Kirjoitin...

Hannele Richert (toim.): Mitä sä täällä teet? Voima/Into 2016 128 s.  Pisteitä: 3/5 Mitä sä täällä teet? on sarjakuvateos maahanmuutosta, maahanmuuttajista ja heidän elämätarinoistaan. Se pyrkii valistamaan lukijaa maahanmuuttoon liittyvistä keskeisistä käsitteistä ja kuvaamaan sitä, millaisia tarinoita uuteen maahan tulleilla ihmisillä on. Sarjakuvat ovat pääasiassa suomalaisien taiteilijoiden piirtämiä, mutta ymmärsin niiden perustuvan oikeiden ihmisten elämään.  Sarjakuvakokoelma esittelee monenlaisia kohtaloita. Moni hahmo muuttaa rakkauden perässä, kaipaa kotimaataan mutta asettuu sitten aloilleen. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tarinat ovat väkivallan sävyttämiä, sekä piirrosjäljeltään että juoneltaan raskaita ja synkeitä.  Mikä maahanmuuttajien elämässä sitten on Mitä sä täällä teet? -teoksen mukaan vaikeaa? Ilmasto on eri, kieli vaikea, koti-ikävä vaivaa, matka ja kotimaan sodat tekevät kipeää. Mitä sä täällä teet? on kuitenkin positiivi...

Saatettiin hamstrata pääkaupunkiseudun antikvariaateista ja kirjakaupoista pari juttua tuliaisiksi. Hups! Helmikuu meni - kuun vaihteessa teimme reissun Helsinkiin. Tuli ostettua pari kirjaa, tai no, viitisentoista. Siinä oli sitten kotiin kannettavaa! Helmikuussa luin seuraavat teokset: Eve Hietamies: Yösyöttö Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi William Shakespeare: Hamlet Enid Blyton: Palaneen talon salaisuus Pirkko Saisio: Punainen erokirja Hanna Hauru: Jääkansi Haruki Murakami: The Strange Library Holly Bourne: Oonko ihan normaali?  Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat Sarah Andersen: Adulthood is a myth. A Sarah´s Scribbles´collection Helmikuisista kkemuksista ilahduttavimpana ovat jääneet mieleen Saision Punainen erokirja sekä Bournen Oonko ihan normaali? Molempia voi pitää feministisinä, erilaisia naiseuksia kuvaavina teoksina. Takalon Tuuli ja myrsky oli yhtä lailla voimakas kokemus, ja suositan tätä pientä mutta va...

Sarah Andersen: Adulthood is a myth Andrews McMeel Publishing 2016 109 s.  Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Tirsk. Hihihi. Löysin Sarah´s Scribbles -sarjakuvat vasta äskettäin (miten olen voinut elää ilman niitä). Adulthood is a myth  on humoristinen kokoelma aikuisuudesta, nuoruudesta ja naiseudesta. Se käsittelee introvertin päähenkilönsä elämää 2-5 ruudun stripeissä. Naisen laukku, menkat, miessuhteet ja sosiaalisten tilanteiden kamaluudet tulevat kerrotuiksi. Andersen on taitava karikatyyripiirtäjä. Sarjakuvat ovat simppeleitä sekä perusidealtaan että piirroksiltaan, mutta aina ne tuntuvat paljastavan jotakin olennaista elämästä. Nauroin katketakseni monta kertaa, ja muutama sarjakuva oli näytettävä kavereillekin. Jatkuva epävarmuus, menkka-angstailu, hellyydenkaipuu ja monista asioista huolehtiminen tuntuivat itsellekin tutuilta tunteilta ja tilanteilta. Andersenin kokoelma on hauska, hihityttävä välipala: se virkistää, hymyilyttää ja samastuttaa.