Paula Havaste: Lumen armo

Paula Havaste: Lumen armo

Gummerus 2017

455 s.

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Oh. Taatun turvallinen. 

Arvostelukappale.

Heinä-elokuiset hetket Kerten matkassa ovat nyt tulleet päätökseen. Paula Havasteen Lumen armo päättää Vihat-sarjan, jonka tapahtumat saavat sytykkeensä historiallisesta piispan surmasta. Romaanisarjan päähenkilö, vahva ja itsenäinen Kertte, pääsee viimeinkin takaisin koti-Suomeen ja valmistautuu kohtaamaan kotiväkensä. 

Lumen armo on matkaromaani, jossa Kertte kulkee Virosta Turkuun ja sieltä yhä edemmäs pohjoiseen. Teoksen tunnelma on tutun verkkainen: jännite muodostuu siitä, löytääkö Kertte kotiin ja ketä tutusta pirtistä enää löytyy. Miten Mimerka suhtautuu äitinsä paluuseen, ja onko Larri säilynyt hengissä? Sarjan viimeisin onkin täynnä kimurantteja ihmissuhteita: jokaiseen liittyy oma menetyksensä, pettymyksensä ja vihansa. 

Kerten vahva persoonallisuus tulee jälleen esille. Hänessä taistelevat muinaiskansan taikauskoisuus ja modernin naisen itsenäisyys. Kovapäisenä ja määrätietoisena hän käy läpi matkan, joka lienee aikalaisnaisilleen melkoinen poikkeus. Kerten kulkema matka onkin paitsi fyysinen karku elämän järkytyksistä, myös leikkaus Kerten henkiseen kasvuun, menneisyyden hyväksymiseen ja rauhan löytämiseen.

Olen Havasteelle kiitollinen siitä, että hän on tutustuttanut minut historiallisiin romaaneihin. Vihat-sarjan viimeistä lukiessani jo oikein odotin, millaisia loitsuja, taikauskoja ja arjen menetelmiä Havaste tällä kertaa romaaniinsa ripottelee. Koska taivaltaminen on entisaikaan ollut työlästä ja hidasta ja Havasteen kerronta viipyilee pitkäntuntuisessa matkassa, saavat arjen käytänteet varsin ison roolin romaanin kulussa. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna yksityiskohdat tuntuvat merkittäviltä, mutta tapahtumallisesti teos jää varsin niukaksi. Niistä dramaattisista tapahtumista, kuten hiippakunnan vihoista, jotka Kerten elämää painostavat, olisi voinut kehittyä jotakin vielä dramaattisempaa. 

Pitkin matkaa Havaste valmistelee lukijaansa siihen, että sarja on saanut päätöksensä. Jokseenkin leppoisan, muttei suruttoman, teoksen kiinnekohtana siintää koti, jonne Kerten on matka. En ole pitkään aikaan lukenut kokonaista sarjaa loppuun, ja tunnelma onkin jollain tavalla erityinen. Mielestäni Vihat-sarja saa arvoisensa päätöksen, joka jättää tarpeeksi arvuuttelemisen varaa. Erityisesti Mimerkan ja Usvan kohtalot jäävät juoksentelemaan mieleeni joksikin aikaa. Millaiseksi heidän elämänsä muodostuu?

Toisaalla: Hyllytontun höpinöitä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.