keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Emmi Valve: Armo

Emmi Valve: Armo
Asema Kustannus 2017
301 s.
Pisteitä: 5/5
Emmi Valveen Armo on armoton kertomus mielenterveyshäiriöstä ja sen vaikutuksesta nuoren naisen elämään. Päähenkilö Emmin elämä alkaa horjua ja lipsahdella: kiusaaminen, raiskaus ja muut traagiset kokemukset ovat kuluttaneet naista hiljalleen. Kun masennus ja ahdistus puhkeavat, hukkuu elämä mielen kipuihin. Elämä tylsistyy kotiin, alkoholi houkuttaa, ja harhat vieroittavat tosielämästä. 

Omaelämäkerrallinen teos rouskuu raadollisuutta. Terapia ei auta mutta saa huomaamaan, ettei Emmi ole koskaan ollut oikeasti onnellinen. Rankimpia ovat toisaalta kuvat, joissa masennus ja kipu yhtyvät huutavanpunaisiksi, sisäelimiä pursiviksi kuviksi, ja toisaata ne päiväkirjasivut, joissa kapitaalikirjaimet parkuvat apua, kun kenenkään ei tarvita rakastaa Emmiä.

Emmin tarinaa taustoitetaan tragedioilla. Yksityiselämässä kolisee, kun kesäilta päättyy raiskaukseen. Kuten arvata saattaa, yhteiskunta ei ainoastaan vaikene vaan myös nauraa tapahtuneelle, eikä uhrin kokemusta oteta tosissaan. Toisaalta ei hyväksytä sitäkään, että masennuksenkin keskellä seksi ja seksuaalisuus jaksavat kiinnostaa Emmiä - eihän naisen kuulu olla seksuaalinen, ei ainakaan silloin, kun hänen elämänsä on muuten sekaisin. Kiinnostavaa onkin, miten usein Emmin ihoa kuvataan: alusasussa olevaa hahmoa ei ihmetellä, iho on luonnollista, mutta samalla fyysisyyteen kiinnittyy monia merkityksiä.

Vähitellen elämänhallinta katoaa ja päähenkilön elämä on uneliaita viivoja, synkkiä värejä, päihteitä, apaattisuutta ja piiloutumista. Armo osoittaa, miten monella tavalla masennus ja muut mielenterveyden ongelmat voivat elämässä näkyä.

Värikylläinen ilmaisu vahvistaa tunneskaaloja. Veren- ja tuskanpunainen toistuu usein; toisaalta kohtaukset mitäänsanomattoman terapeutin kanssa ovat värimaailmaltaankin latteita ja kalvakoita. Tuskaisimmat elämänvaiheet hukkuvat mustanvihreään ja -harmaaseen, ja vasta, kun sairaus alkaa parantua, alkavat väritkin selkeytyä ja erottua toisistaan. Värien vaihtelevuus on ehdottomasti Valveen vahvuus, ja teos on visuaalisesti hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä.

Valve ottaa teoksessaan kantaa siihen, miten mielenterveyspotilaita hoidetaan. Terapiasuhde ei onnistu tuosta vain, hoitajilla ei ole resursseja pitää huolta suljetun osaston potilaista, eikä apua välttämättä saa silloin, kun sitä tarvitsisi. Armossa Emmin ongelmat riistäytyvät käsistä ennen kuin kukaan puuttuu hänen elämäänsä: jo teini-ikäisenä omilleen muuttanut Emmi saa viettää haurasta, hallitsematonta elämää ilman, että kukaan huomaa. 

Sarjakuvataiteilijoista puhutaan kirjallisuudessa harvoin, vaikka syytä olisi. Valveen sarjakuvaromaani on kiinnostava ja puhutteleva taideteos, jossa onnistuneita ovat sekä kuvat että tarina. Vaikka Armo on perustunnelmaltaan ahdistava, toisinaan jopa pelottava, seuraa Valve niitä jalanjälkiä, joita mielenterveyskirjallisuus usein antaa - synkkien, sotkuisten värien takaa pilkahtelee selkeitä, lohduttavia elämänsävyjä. Kaiken kaikkiaan Armo on oivaltava, tarkkanäköinen ja taiteellinen teos, joka jättää odottamaan Valveen tulevia teoksia. Myös ensimmäinen sarjakuvateos Sit kun sun naama räjähtää kiinnittää paikkansa lukulistallani.

Kuten Kirjanurkkauksessa huomautetaan, Armo tuo tyyliltään mieleen Viivi Rintasen Mielisairaalan kesätytön. Myös Tuuli Takalon Myrsky on kiinnostavaa luettavaa niille, joita kantaaottava sarjakuva kiehtoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti