sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Mielenterveysviikko: Kirjallisuus vertaistukena

Suketus muistutti, että tällä viikolla (19.11.-26.11.) vietetään kansallista mielenterveysviikkoa ja pyysi kanssabloggaajiaan osallistumaan haasteeseen. Tällä viikolla voi kirjoittaa mielenterveydestä tai sitä käsittelevistä kirjoista, parantaa omaa tai läheisen oloa - ideana on kiinnittää huomiota mielen hyvinvointiin. 

Mielenterveys on itselleni tärkeä aihe - olen kamppaillut oman hyvinvointini kanssa usein, ja toisaalta monet ystävistäni ovat kokeneet elämässään varsin vaikeita hetkiä. Stressi muuttuu helposti ahdistukseksi, ahdistus masennukseksi, ja usein monet mielenterveyden ongelmat kytkeytyvät toisiinsa ja ruokkivat toisiaan. Olen nähnyt elämässäni, miten monella tavalla mielenterveysongelmat voivat ihmisen elämää vaikeuttaa: jatkuva alakulo ja väsymys, saamattomuus, haluttomuus, itsetuhoisuus, epävarmuus, epäluuloisuus ja ahdistus heikentävät elämänlaatua. 

Lukijaihmisenä kirjallisuus on ollut minulle tärkeä keino käsitellä omia vaikeuksiani ja oppia ymmärtämään, mitä mieleni sisällä tapahtuu. Ensimmäinen keino avun löytämiseen onkin ollut tiedon etsiminen: esimerkiksi Healthy Placen blogit tarjoavat apua ja tietoa mielenterveysongelmista kärsiville. 

Aina tieto itsessään ei kuitenkaan riitä. Kaunokirjallisuudella onkin ollut usein paikkansa lohduttajanani, vaikka olen kirjoittanut myös siitä, miten ahdistuneena ei pysty lukemaan kaikkea sitä, mitä haluaisi lukea. Toisinaan lukeminen on vaikeaa, koska väsyneenä ei jaksa keskittyä; tässä kuussa olen paikannut lukujumiani sarjakuvia tutkimalla. Useimmiten kuitenkin toivoo, että edes jostakin löytyisi sanoja sille, mitä itse sillä hetkellä kokee. Kirjallisuudesta olenkin etsinyt vertaistukea ja lohtua, konkreettista muotoa sille, mitä itse koen mutta mitä en aina pysty sanoiksi tuottamaan.

Olen kirjoittanut blogissani suhteellisen usein kirjoista, jotka käsittelevät mielenterveyttä - loogista, kun tietää, että aihe kiinnostaa minua. Tässä postauksessa tuon esiin muutamiateoksia, joista vertaistukea ja samastumisen kohteita voi löytää. Iloitsen siitä, että moni teoksista on omaelämäkerrallinen: yhä useampi rohkaistuu jakamaan oman tarinansa ja vähentämään mielenterveyshäiriöistä aiheutuvaa stigmaa. Näin tämän kuuluu mennäkin - mielenterveydestä on puhuttava!

Visuaalisia esityksiä hetkiin, jolloin romaaneihin ei jaksa paneutua:

Rikkinäisen mielen kuvia: Puhutteleva, räikeä kokoelma sarjakuvia, joiden keskiössä ovat mielenterveysongelmat. Tämä vastikään julkaistu kokoelma antaa kattavan kuvan siitä, miltä esimerkiksi masennus tai paniikkihäiriö voivat tuntua.

Kris Keränen - Ahistunu pupu:  Humoristinen, helppolukuinen strippisarjakuvakokoelma, joka hauskuudestaan huolimatta vangitsee taitavasti ahdistukselle tyypillisiä piirteitä. 

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö. Sarjakuvaromaani kontrollinhaluisesta, ahdistuneesta tytöstä. Rintanen kysyy, kuka oikeastaan on hullu ja kuka normaali - voiko rajaa piirtää?

Tuuli Takalo: Myrsky. Sarjakuvaromaani raiskatuksi tulemisesta. Teos ottaa kantaa seksismiin ja siihen, miten raiskauksesta puhutaan, mutta kovin syvälle tunne-elämään teos ei pureudu. 

Emmi Valve: Armo. Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani psykoottisesta masennuksesta. Värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan pääosin synkkä, toisinaan ahdistavakin. Oman tarinansa ohella Valve onnistuu nostamaan esiin tärkeitä huomioita esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saatavuudesta.

Helposti lähestyttäviä romaaneja ja omaelämäkerrallisia teoksia:

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? Feministinen nuortenromaani, jonka päähenkilö kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. OCD:n kuvaus on jokseenkin stereotyyppinen, mutta Bourne tekee parhaansa, jotta mielenterveydestä puhuttaisiin nuortenkirjoissa enemmän. Feminismi ja ystävyyssuhteet keventävät kirjaa.

Riitta Jalonen - Kirkkaus. Kaunis, kielellisesti loistelias romaani kirjailija Janet Framesta, väärinymmärtämisestä ja siitä, mitä skitsofreenikoksi diagnosoiminen saattaa aiheuttaa.

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi. Omaelämäkerrallinen romaani masennuksesta. Tämä teos on vertaistukea parhaimmillaan, sillä Vanhatalo osoittaa konkreettisesti, millaista on sairastua masennukseen.

Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty. Omaelämäkerrallinen romaani siitä, miltä suru tuntuu, kun sisar on tehnyt itsemurhan. Härkönen on kirjoittanut tarkkanäköisen kertomuksen muttei kivuliaista kohtauksista huolimatta pakahduta lukijaansa suruun.

Roxane Gay: Hunger. A memoir of my body. Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Gay käsittelee lihavuuttaan ja sitä, miten hänen kehoonsa on suhtauduttu. Vääränlaiseksi määritelty keho on Gaylle monella tapaa tuskallinen, sillä taustalla on raiskaustrauma. Gay herättää lukijansa huomaamaan, miten ankarasti suhtaudumme toisiimme.

Toivuttuasi: 

On kirjoja, joista voi löytää vertaistukea - ja on kirjoja, joissa mielenterveyttä käsitellään niin, että lukijaan sattuu. Vaikka seuraavissa kirjoissa käsitellään mielenterveyttä, ne vaativat lukijaltaan kykyä sietää kipua. Kirjoihin ei välttämättä kannata tarttua akuuteimman tuskan keskellä, mikäli tietää, että julmat kuvaukset lisäävät ahdistusta. Vaikka kirjallisuuden kautta voi käsitellä vaikeita kokemuksia, on hyvä muistaa, että lukija voi myös vapauttaa itsensä tuskallisista kokemuksista. Toisinaan on hyvä suojella itseään. 

Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni. Raju nuortenromaani anoreksiasta. Taitava kuvaus siitä, miten anoreksia vaikuttaa nuoren elämään. Teos antaa vertaistukea mutta vaatii myös päähenkilön kriittistä tarkastelua. 

Hanya Yanagihara: Pieni elämä. Julma, jopa raaka kertomus traumoista ja niiden vaikutuksista. Juden elämää on rankkaa seurata vierestä, mutta Yanagiharan teosta on vaikea laskea käsistään. 

Lopuksi esitän teille kysymyksen: Mitkä ovat teille tärkeimpiä mielenterveyttä käsitteleviä kirjoja? Mistä teoksista olette saaneet lohtua, apua tai vertaistukea? 

3 kommenttia:

  1. En tiedä onko teos suoranaisesti mielenterveyttä käsittelevä itsessään, mutta Maria Jotunin Huojuva talo oli aikanaan kyllä todella kipeää vertaistukea. Lukukokemus oli hyvin raskas, koska monet asiat olivat niin kammottavan tuttuja. Mutta samalla se antoi mahdollisuuden käydä uudestaan läpi vaikeita tilanteita ja tunteita, nyt kuitenkin turvallisessa ympäristössä: kirjan voi pistää kiinni milloin tahansa ja kuinka pitkäksi aikaa tahansa, eikä tilanne vyöry päälle. Siinä mielessä se toimi terapeuttisena kirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, Huojuva talo on tosiaan rankka teos, saati sitten, jos on itse kokenut väkivaltaa. Kuten sanoitkin, kirjoissa on onneksi se hyvä puoli, että ne tarjoavat turvallisen tilan vaikeiden kokemusten käsittelyyn.

      Poista
  2. Minä olen lukenut kiihkeästi syömähäiriöihin liittyviä kirjoja, koska koin pitkään syömisen ongelmallisena. Pahimmasta selvittyä ajatukseni pyörivät kauan, vuosikymmeniä, liikaa ruuassa ja tunsin pelkoja väärin syömisestä.
    Sofi Oksasen Stalinin lehmät ja Portia de Rossin Unbearable Lightness kertovat hyvin syömähäiriön vallasta ihmiseen.
    Tunnistin näissä itseni. On muitakin, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista