Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Kun lasten ja nuorten Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, en ollut varautunut lukemaan ehdokkaista kuin korkeintaan Kunnaksen tietoteoksen. Jukka Behmin Pehmolelutytöstä kuitenkin kiinnostuin, sillä sen keskeinen teema - tyttöjen kohtaama seksuaalinen häirintä - on yksi niistä teemoista, joihin feministinä kiinnitän huomioni.
Huomasin sen minkä olin huomannut aikaisemmin. Sain Samin kiinni siitä, että hän tuijotti minua.
Katseemme kohtasivat muutaman kerran, mutta hän siirsi silmänsä nopeasti sivuun ja oli tekevinään muuta.
Ei tarpeeksi nopeasti kuitenkaan.
Noita pieniä silmäyksiä. Olin tottunut niihin. En osaa sanoa milloin ne olivat alkaneet. Ehkä jo kuudennella luokalla, ehkä jo aikaisemmin.
Mutta että Samikin.
Pehmolelutyttö on kertomus yhdeksäsluokkalaisesta Emiliasta, joka joutuu hyväksikäytetyksi. Läheisyyttä etsivä Emilia joutuu kohtaamaan miehiä, jotka tekevät hänelle kiellettyjä asioita: käskevät katsoa ja koskea. Kun perhe- ja ystävyyssuhteet hajoilevat ja raha alkaa loppua, Emilia turvautuu siihen, minkä hän näkee ainoaksi ratkaisukseen: hän hakee seuraa miehistä, jotka väittävät pitävänsä hänestä. Kehut uppoavat läheisyyttä kaipaavaan naisenalkuun, ja lopulta aikuisten valta riistää Emilialta kyvyn määrä elämästään itse. Tyttö päätyy tapaamaan useita miehiä ja suostuu tekoihin, joita nämä himoavat.

Tarinaa taustoitetaan Emilian perhesuhteilla. Vaikka vanhemmista kerrotaan kiinnostavia, ehkä rajoja rikkoaviakin asioita - isä esimerkiksi ei viihdy huoltoasemilla autoja korjaamassa eikä pidä rapujen keittämisestä - lukija joutuu pohtimaan, miksi seksuaalisen häirinnän tarina kietoutuu niin vahvasti Emilian perhetarinaan. Jo romaanin alussa käy selväksi, että Emilia kokee olevansa läheisempi isänsä kanssa: tämä mainitaan useammin ja on etäisistä vanhemmista se, joka kuitenkin pitää enemmän huolta. Isä-tytärsuhdetta voikin tulkita kehyksenä, jonka Behm on hyväksikäyttötarinalle luonut. Varsinkin romaanin alkupuolella vilahtaa hetkiä, jotka eittämättä tuovat mieleen psykoanalyysin oidipuskomplekseineen: kun lapsi ei saa huomiota isältään, hän hakee sitä isänsä kaltaisista hahmoista. Myös äidin etäisyys vaikuttaa 

Behm käsittelee kuitenkin taitavasti lapsuuden ja aikuisuuden välistä rajaa, sitä, miten kypsältä vaikuttava nuori voi olla vasta pieni, viaton, leikkejä ja aikuisia kaipaava lapsi. Emilia kaipaa läheisyyttä elämäänsä mutta hakeutuu ensisijaisesti pehmolelukokoelmansa ääreen: leluihin turvaaminen kertoo lapsuudesta, joka on yhä kesken. Emilian vertautuminen pehmoleluun on onnistunut kielikuva, jonka Behm avaa tarkemmin teoksen lopussa. Elämäänsä hallitsevan nuoren naisen sijaan hänestä kuoriutuu väline tai lelu, jolla aikuiset ihmiset ovat tehneet, mitä ovat halunneet.

Lukiessani kritisoinkin hieman tarinaa, joka Emilian hyväksikäytön taakse on kirjoitettu. Vaikka Behm kuvaa taitavasti Emilian rikkonaista perhetaustaa ja sen etäisiä suhteita, kyseenalaistin sen, että hyväksikäyttö kytkeytyy niin vahvasti Emilian taustaan. Rikkinäiset ihmissuhteet, epävarmuus ja halu tulla hyväksytyksi epäilemättä mahdollistavat sen, että nuori päätyy vaarallisiin ihmissuhteisiin. Behm kuvaakin hyvin sitä, miten läheisyyttä etsivä, seksuaalisuuteensa heräävä nuori tyttö joutuu hyväksikäytetyksi. Mielestäni tällaisilla kertomuksilla, joissa hyväksikäyttö kytkeytyy jollakin tavalla uhrin taustaan, on kuitenkin myös toinen puoli: se, että seksuaalinen hyväksikäyttö kytkeytyisi jollakin tavalla siihen, millaista elämää nuori on elänyt tai miten hän on elämässään toiminut. Ymmärrän sen, että tietyt elämänkokemukset ja perhesuhteet altistavat seksuaaliselle hyväksikäytölle; toisaalta on tärkeä puhua myös siitä, etteivät kaikki uhrit tule huonoista, rakkaudettomista perheistä. Aikuisen valta ja vertaisilta saatu malli vaikuttavat taustalla. 

Onneksi Behm tuo romaanissaan esiin myös sen, miten muuten seksuaalinen häirintä saattaa näyttäytyä. Emilia kuvaa kohdanneensa ikäviä katseita jo alakouluikäisenä; tuolloin vertaistoverit kävivät häneen myös käsiksi. Behm osoittaakin, että tytöt joutuvat kohtaamaan epämiellyttäviä katseita ja kosketuksia jo varhain. Tätä olisi voinut painottaa enemmänkin: viittaukset seksismin rakenteellisuuteen ovat jokseenkin hienohkoja. Toisaalta Behmiä on kiitettävä siitä, ettei hän upota lukijaansa liialliseen ahdistukseen. Pehmolelutytön perussävy on jokseenkin puistattava, mutta Behm ei ole liian yksityiskohtainen kuvauksissaan - kohderyhmää, nuoria, on ajateltu tarkoin. 

Behmin romaanissa olennaista on huomata se, että kertojaan ei voi luottaa silmittömästi. Behm on onnistunut kirjoittamaan Emilialle äänen, joka syyttää tyttöä itseään siitä, mitä tälle on tapahtunut. Niinpä Emilia kuvataan aktiivisena toimijana, joka laittaa viestejä, vastaa niihin ja lähtee tapaamaan miehiä. Vasta lopussa Emilia alkaa ymmärtää, ettei kaikki olekaan hänen hallinnassaan. Tämä huomautus on tärkeä osa hyväksikäyttökeskustelua: uhri ei ole aktiivinen toimija, eikä hän ole syypää tapahtumiin. Emilian itsesyytökset ovat uskottavia, sillä juuri siten uhri usein reagoi - hän kokee itsensä vääräksi, vaikka syyt tapahtumiin ovat jossakin toisaalla.

Kaiken kaikkiaan Behmin romaani on hieno, ajankohtainen puheenvuoro tärkeästä yhteiskunnallisesta ongelmasta. Se esittää uskottavan päähenkilön ja taustoittaa tämän kokemuksia. Pehmolelutyttö suojelee lukijaansa mutta toisaalta myös luottaa tähän - Emilian itsesyytöksiä on osattava kritisoida, ja seksismiin johtavia tekijöitä on osattava analysoida. Vaikka Pehmolelutyttö ei missään nimessä syyllistä Emiliaa, osa nuorista lukijoista saattaa kaivata selkeämpää viestiä siitä, että seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole uhrin ominaisuuksista tai ongelmista johtuvaa vaan tekijöiden, aikuisten ihmisten, syytä. Joka tapauksessa Pehmolelutyttö pureutuu teemaan uskottavasti, enkä pahastuisi laisinkaan, mikäli teos palkittaisiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla. Seksismistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on puhuttava.

Jukka Behm: Pehmolelutyttö
WSOY 2017
202 s.
Pisteitä: 4/5



Kommentit

  1. Hieno ja analyyttinen teksti! Minulta on mennyt tämän kirjan synopsis täysin ohi, kun olen keskittynyt vain hieman hassuun nimeen. Tämä pitikin laittaa heti kirjaston varauslistalle, todella tärkeä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi ei tosiaan paljoa paljasta, ja kansikuva ei ainakaan itseäni houkutellut, mutta teema ja käsittely ovat kirjassa varsin onnistuneita. suosittelen!

      Poista

Lähetä kommentti