Sivutiellä

Marjane Satrapin, Persepolis -sarjakuvistaan tunnetun artistin, Embroideries  on feministinen sarjakuvaromaani. Teoksen keskiössä ovat teepöydän ääreen kokoontuneet iranilaiset naiset, jotka alkavat keskustella "naisten juttuja" - siis puhua parisuhteista, rakkaudesta, seksistä ja vallasta.  Embroideries kuvaa iranilaisten naisten elämää ja heidän parisuhteitaan. Satrapi osoittaa, etteivät iranilaiset naiset ole vain yksi yhtenäinen joukko: kunkin naisen tarina on erilainen. Vaikka Satrapi tuo esille sen, että naisten arvo- ja kokemusmaailmat ovat erilaisia, Embroideries  painottaa niitä ongelmia, joita iranilaiset naiset joutuvat parisuhteissaan kestämään. Yhden aviomies on vienyt naisen häälahjakorut ja lähettänyt sitten avioerohakemuksen, eräs neljän lapsen äiti ei ole koskaan nähnyt penistä - mies pimensi aina valot - ja toiset paljastavat käyneensä kauneusleikkauksissa. Hurjimman tarinan esittää nainen, jonka mies ei osannut tehdä valintaa tulevan puolison ja äi...

Lapsuudenkotini kirjahyllyssä on levännyt kymmenisen vuotta muun unohdettu kirja. Se on kirja, jonka lukemisen aloitin teini-ikäisenä mutta joka sittemmin jäi kesken. Muistan rakastaneeni Tuulen varjoa  mutta ahdistuneeni sen paikoin jännittävistä juonenkäänteistä. Luin teoksen lukioiässä lähes loppuun saakka, mutta viimeistä ratkaisua en saanut koskaan tietää. Kun viimeksi vierailin vanhempieni luona, päätin, että on aika yrittää uudestaan. Tällä kertaa tempauduin romaanin mukaan, ja voi, miten siitä pidinkään! Tuulen varjo  on monisäikeinen romaani kirjoista, ystävyydestä, perhesuhteista ja rakkaudesta. Se on myös tarina vallasta, voimasta ja väkivallasta, kostosta. Ruiz Zafon käsittelee teoksessaan monia teemoja mutta kutoo ne yhteen. Tietyllä tavalla Tuulen varjo on kuin elämä: polveileva, välillä turvallisesti etenevä, välillä arvaamaton. Toisinaan lukija eksyy väistämättä Tuulen varjon  sivuihin eikä aavista, mitä seuraavaksi tapahtuu. Romaanin tapahtumat saavat...

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki Otava 2016 77 s.  Pisteitä: 4/5 Kiinnostuin Hannele Lampelan ja Ninka Reitun luomasta lastenkirjahahmosta Prinsessa Pikkiriikistä, kun sitä jossakin tekstissä mainostettiin uudenlaiseksi prinsessaksi. Feministinä minua luonnollisesti pohdituttaa, miten sukupuolirooleja ja -odotuksia välitetään lastenkirjoissa, ja niinpä päätin selvittää, vastaako Prinsessa Pikkiriikki korkeita odotuksiani. Prinsessa Pikkiriikki  on kolmesta tarinakokonaisuudesta koostuva lastenkirja, jonka päähenkilönä seikkailee teoksen nimessä mainittu prinsessa. Teos aloittaa sarjan, ja tässä kokoelmassa Prinsessa Pikkiriikki viettää päivää, jolloin hän saa määrätä kaikesta, pakenee torille pelkissä pikkuhousuissa ja ärhentelee tulevasta pikkusisaruksesta.  Lukijalle käy nopeasti ilmi, ettei Prinsessa Pikkiriikki vastaa niitä odotuksia, joita tyttölapsille on yleensä asetettu. Pikkiriikki saattaa kyllä tykätä mekoista ja pit...

Brian Fiesin mustavalkosarjakuva Mom´s cancer  on koskettava tarina siitä, miten äidin sairastumisen järkyttää koko perhettä. Omakohtainen kertomus alkaa, kun kirjoittaja-kertojan äiti alkaa saada outoja kohtauksia: raajoista menee tunto, ja muisti alkaa pätkiä. Pian käy ilmi, että kyse on pahalaatuisesta kasvaimesta, joka on levinnyt keuhkoista aivoihin. Tupakointi on jätettävä, lääkäri ojentaa.  Mom´s cancer esittelee erään perheen sairaskertomuksen: sen, miten perheenjäsenet kuskaavat äitiä vuorotellen sairaalaan, perehtyvät syöpään itsenäisesti ja koettavat selviytyä kriisistä. Tuttu äiti muuttuu väsyneeksi ja kalpeaksi, eikä äidin ennuste ole kovinkaan kaksinen.  Fiesin piirrostyyli on yksinkertainen ja pelkistetty. Mustavalkoinen, animaatiomainen piirrosjälki sopii teokseen: se toisaalta keventää, toisaalta pakottaa pysähtymään aiheen äärelle. Tekstejä on runsaasti - välillä ehkä liikaakin. Toisaalta Fies onnistuu taltioimaan tärkeitä hetkiä esimerkiksi sil...

Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelman mainos. Tummalla pohjalla kaksi hahmoa, jotka tulevat oviaukosta katsojan eteen: vasemmalla, vuosiluvun 2017 alla, pyörätuolissa istuva isokokoinen hahmo, ja oikealla, vuoden 2018 alla, seisova, tuulettava (miesoletettu) hahmo. Hahmojen välissä ohjelman juontaja, Ellen Jokikunnas. Mainos julkaistu Helsingin Sanomissa 12.4.2018. Ableismi viittaa ajattelutapaan, jossa vammattomuutta pidetään normina, kun taas vammat ja vammaiset nähdään erilaisina, muista ulkopuolisina poikkeuksina. Vammaisuus on feministinen teema: se on yksi peruste, jolla ihmisiä eritellään erilaisiin kategorioihin, ja peruste, jolla ihmisiä syrjitään. Vammaisuuden tematiikka kytkeytyy myös intersektionaalisuuden käsitteeseen.  Puhun itse able-bodied - ihmisen positiosta: kehoni on terve. Lähi- ja tuttavapiirissäni on kuitenkin muutamia vammaisia ihmisiä, ja siksi koen tärkeäksi, että pyrin omassa arjessani huomaamaan käytänteitä, jotka syrjivät vammaisia. Haluan muuttaa...

Julie Maroh: Blue is the warmest color Arsenal Pulp Press 2015 (2010) 156 s. Pisteitä: 5/5 Blue is the warmest color  on kertomus rakkaudesta, itsensä löytämisestä ja surusta. Se on Clementinen ja Emman rakkaustarina, kertomus siitä, miten he tapasivat toisensa. Tarina alkaa pysäyttävästi: Emma istuu yksin bussissa ja lukee Clementinen kirjoittamaa kirjettä. Lukijalle paljastetaan, että Clementine on jättänyt kirjeen luettavaksi kuolemansa jälkeen; Emma on nyt yksin. Clementinen päiväkirjat johdattavat Emman parin menneisyyteen. Nykyhetki on kehyskertomus, jota vasten Emman ja Clementinen tapaaminen painautuu. Päätarina käsittelee Clementinen nuoruutta, seksuaalisuuden löytämistä ja naiseen, Emmaan, rakastumista. Blue is the warmest color  riuhtoo lukijaansa, paljastaahan jo alkuasetelma, että rakkaustarina päättyy traagisesti. Liian tuskallinen teos ei kuitenkaan ole - ennemminkin se korostaa rakkautta, joka on tehnyt molempien naisten elämän merkityksel...

DIMINY  -  Tarvitsen New York, New York... Vuosi sitten Eden ja Tyler päättivät suhteensa, mutta nyt he tapaavat jälleen. Tyler on kutsunut Edenin luokseen New Yorkiin, ja Dimily-sarjan toinen osa onkin kaupunkimiljööseen sijoittuva teinirakkausromaani. Suurkaupungin valoissa Eden ja Tyler joutuvat pohtimaan, pystyvätkö he sittenkin aloittamaan suhteensa uudelleen, vaikka heidän yhteinen perheensä ei välitäkään melkein-sisarpuolien välisestä rakkaustarinasta.  Muutama vuosi sitten luin Dimily-sarjan ensimmäisen osan , ja kritisoin sitä, millaisen kuvan ihmissuhteista se antaa. Sarjan toisessa osassa Tyler on oppinut hillitsemään väkivaltaansa ja ahdistustaan, ja Maskame antaakin olettaa, että kärsivällinen tyttö voi kesyttää pahankin pojan. Koska Tyler kuitenkin on kypsynyt, on Edenin ja Tylerin keskinäinen suhde tällä kertaa terveempi eikä pohjaudu pelkästään siihen, että tyttö ihastuu kovamaineisiin poikiin.  DIMIMY - Kaipaan Vaikka Edenin ja Tyl...

Äikänopettajuus on hyvä tekosyy sille, että ajaudun nuortenkirjaosastolle säännöllisesti. Oikeasti saatan kipuilla aikuistumisen kanssa ja nostalgisoida omaa nuoruuttani - siirtymä opiskelijasta opettajaksi on saanut minut tuntemaan itseni ikäistäni vanhemmaksi. (Kyllä, myönnän kauhistelleeni nykyajan nuorten käytös- ja pukeutumistapoja.) Oli miten oli, välillä on hauska tarttua nuortenromaaneihin, jopa niihin viihteellisimpiin.  Girl Online omillaan  on kolmas osa Zoe Suggin Girl Online -sarjasta. Hihittelin vuosi sitten ensimmäiselle osalle, mutta toinen osa puudutti ja jäi kesken. Ei siinä mitään - kolmanteen osaan pääsee mukaan ihan hyvin. Noah on kadonnut Pennyn elämästä, ja Penny keskittyykin ystävyyssuhteisiin: viettää aikaa parhaan ystävänsä Elliotin kanssa ja päätyy matkustamaan Meganin luo Lontooseen. Lontoon taidekoulusta löytyy paitsi kiinnostava valokuvaajapoika, myös aineksia ihmissuhdesotkuihin. Lopulta Penny joutuu pohtimaan, kuka oikeastaan on aito ystävä...

Maaliskuu oli minulle melkoinen lukukuukausi: luin lasten- ja nuortenkirjoja, sarjakuvia, romaaneja ja tietokirjoja. Vaikka blogissa on ollut suhteellisen hiljaista ja olen vetäytynyt joksikin aikaa kirjakeskusteluista (pahoittelut niille, joiden kommentteihin en ole ehtinyt vastata), olen lukenut lukemasta päästyäni. Tuntuu, etten paljon muuta ole tehnytkään, heh.  Kuu alkoi Sarah Crossanin säemuotoisella romaanilla Yksi , joka antoi äänen siamilaisen kaksosen toiselle osapuolelle mutta ei uponnut yhtä syvälle kuin olisin toivonut. Kevätlomareissulla luin loppuun Alan Bradleyn Kuolleet linnut eivät laula , josta en ehtinyt bloggaamaan, ehkä osin siksi, että teos oli sarjan siihenastisista osista keskinkertaisin. Feminismistä pääsin innostumaan, kun Holly Bournen uutuus Mitä tytön täytyy tehdä? viimein julkaistiin.  Eräänä alakuloisena päivänä lohdutin itseäni lastenkirjoilla, ja luin Starkia & Bondestomia, Kuismaa & Nevakiveä, Tiilikkaa, Terästä & Partast...

93-vuotiaan rautamummeli Hédi Friedin teos Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä  on nuorille suunnattu teos, jossa keskitysleirin kaameuksista selvinnyt Fried vastaa hänelle usein esitettyihin kysymyksiin. Fried, Romaniassa syntynyt juutalainen, joutui toisen maailmansodan loppuvuosina keskitys- ja työleireille, menetti molemmat vanhempansa ja lähes koko sukunsa mutta selvisi siskonsa kanssa. Vapautuksen jälkeen Fried pääsi Ruotsiin, jossa tämä on kirjoittanut ja luennoinut keskitysleirikokemuksistaan. Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä  rakentuu kysymys-vastausosioista, mikä on mielestäni hedelmällinen, hyvä ratkaisu: teos tuo suoraan esiin ne kysymykset, joita Friediltä on usein tiedusteltu tai joita ei ole aina kehdattu kysyä. Kysymykset koskevat niin abstrakteja kuin konkreettisia asioita: Ensin Fried käsittelee keskitysleirille johtanutta tietään, mutta pohtii samalla myös sitä, pelkäsikö hän kuolemaa tai milloin hän ymmärsi, että ...