sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Feministi vinkkaa: Prinsessa Pikkiriikki - eli kirja, jonka voisin lukea lapsilleni

Hannele Lampela & Ninka Reittu: Prinsessa Pikkiriikki
Otava 2016
77 s. 
Pisteitä: 4/5
Kiinnostuin Hannele Lampelan ja Ninka Reitun luomasta lastenkirjahahmosta Prinsessa Pikkiriikistä, kun sitä jossakin tekstissä mainostettiin uudenlaiseksi prinsessaksi. Feministinä minua luonnollisesti pohdituttaa, miten sukupuolirooleja ja -odotuksia välitetään lastenkirjoissa, ja niinpä päätin selvittää, vastaako Prinsessa Pikkiriikki korkeita odotuksiani.

Prinsessa Pikkiriikki on kolmesta tarinakokonaisuudesta koostuva lastenkirja, jonka päähenkilönä seikkailee teoksen nimessä mainittu prinsessa. Teos aloittaa sarjan, ja tässä kokoelmassa Prinsessa Pikkiriikki viettää päivää, jolloin hän saa määrätä kaikesta, pakenee torille pelkissä pikkuhousuissa ja ärhentelee tulevasta pikkusisaruksesta. 

Lukijalle käy nopeasti ilmi, ettei Prinsessa Pikkiriikki vastaa niitä odotuksia, joita tyttölapsille on yleensä asetettu. Pikkiriikki saattaa kyllä tykätä mekoista ja pitää kruunua päänsä päällä, mutta hiukset hänellä eivät ole ojossa, eivätkä käytöstavatkaan ole aina kohdillaan. Toisinaan prinsessaa kiinnostavat äidin juhlavaatteet, toisinaan parhautta on tummasävyinen paita, jossa on koristeena pääkallo ja tekstiä. Prinsessa Pikkuriikki opettaa lukijoilleen, ettei tyttöjen tarvita piilotella kiukun tunteitaan, vaan välillä saa olla äksy ja itsepäinen. Prinsessa Pikkiriikki pärjää maailmassa ihan hyvin ilman Räkä-Eetun apua, eikä Eetusta onneksi tule Pikkiriikillä mitään lapsuusajan rakastettua. Voi silti ehkä kysyä, miksi Prinsessa Pikkiriikin "vastustaja" on nimenomaan poikaoletettu, ja miksi prinsessan ystävä voittaa makkaransyöntikilpailussa miesoletetun - tarvitseeko tyttöjen itsenäisyyttä esittää aina suhteessa miehiin? 

Prinsessa Pikkiriikissä tarinat ovat onnistuneita. Teoksen kieli on leikkisää ja huvittavaa, ja se hyödyntää hyvin niitä keskusteluja, joita lapsiperheissä taatusti käydään. Varsinkin ensimmäinen tarina, jossa Prinsessa Pikkuriikki saa ensin päättää kaikesta ja toteaa sitten kaipaavansa vain voita ja pottuja, on sympaattinen. Itsenäisyydestä huolimatta lapsi saa kaivata välillä vanhempiaan ja heidän asettamia rajoja. Oman hauskuutensa teokseen tuo makkaramainen Makkara-koira, joka osaa taikoa ja puhua. 

Myös teoksen kuvitus on kiehtova. Olen kehunut Ninka Reitun taitoja aiemminkin, ja Prinsessa Pikkiriikin kuvat ovat värikkäitä, kiinnostavia, hauskan naiiveja ja leikkimielisiä. Reittu käyttää värejä ja muotoja taiten, ja Prinsessa Pikkiriikin arkisessa, hieman hajamielisessä olemuksessa on jotain huvittavaa. 

Kaiken kaikkiaan Prinsessa Pikkiriikki vaikuttaa lastenkirjalta, jossa sukupuolirajoja ja -odotuksia pyritään rikkomaan. Teos esittää prinsessat arkisempina ja rämäpäisempinä kuin perinteisempi lastenkirjallisuuden kaanon: tytöt ovat itsenäisiä ja toimeliaita. Teos mahdollistaa lapsentasoiset keskustelut sukupuolirooleista ja siitä, miksi tyttöjen halutaan olevan kilttejä, kauniita prinsessoita, ja sen avulla voi laajentaa kuvaa feminiinisiksi mielletyistä prinsessa- ja tyttöhahmoista. On silti huomattava, että prinsessan rooli on tyttöhahmolle varsin odotuksenmukainen - jatkossa haluaisin nähdä tyttöoletetut hahmot lääkäreinä, luonnontieteilijöinä ja merirosvoina. 

Mitä sukupuolirajoja rikkovia lastenkirjoja te tiedätte? 

2 kommenttia:

  1. Prinsessa Pikkiriikki on kyllä mainio tyyppi.

    Eskari-ikäiseni suosikkikirjoissa on onneksi monenlaisia tyttöesikuvia. YKsi esimerkki varsin itsenäisestä tyttölapsesta on Supermarsu-kirjojen Emilia. Toki Supermarsuissakin joskus harmittaa se, että kiusaaja/pahis on sitten taas poika, rasva-Antero. Tyttöjen keskinäistä kiusaamista ja syrjimistäkin voisi käsitellä suhteellisen pientenkin lasten kirjoissa, koska sitä vaikuttaa jo eskarissa esiintyvän (en oo sun kaveri jos...).

    Siri Kolun Me Rosvoloita olemme myös kuunnelleet, ja niissähän myös vähän rikotaan odotuksenmukaista kuvaa tyttöydestä. Ehkäpä muitakin olisi, mutta nämä nyt ainakin tulevat mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että näissä kirjoissa rikotaan perinteistä tyttökuvaa :) Olen samaa mieltä siitä, että lasten välistä kiusaamista pitää käsitellä kirjallisuudessa, ja nimenomaan niin, etteivät riidat aina ole pelkästään sukupuolten välisiä.

      Poista